keskiviikkona, lokakuuta 17, 2007

Ostoksia ja muuta pölinää :-)

Eikös se ollut niin, että kun netistä tilaa ja kortilla maksaa, niin kaikkihan on melkein kuin ilmaista...:-)


Joo, tuli siis vähän törsäiltyä, mutta ihan vähän vaan ja lankoja en kuitenkaan ostanut! Huusin huutonetistä Knitting Handbook -kirjan. Vähän oli turha ostos, mutta kyllä siinä ihan hyviäkin juttuja oli äkkiseltään vilkaistuna. Jotenkin alkaa tuntua, että keräilen vaan kaikenlaiset käsityökirjat, mutta ei niistä tule kuitenkaan paljoa mitään tehtyä eikä niitä loppujen lopuksi tule paljoa selattuakaan. Mutta keräilyhän on ihan hieno harrastus...





Lisäksi tilasin teflonkäsitellyn pöytäliinan keittiön ruokapöydälle. Aikaisemmin Mikkelissä oli sellainen tehtaanmyymälä kuin Miteks, josta kävin ostamassa kaksi pöytäliinaa. Ne ovat olleet käytössä jo toistakymmentä vuotta eikä ole menneet miksikään. Nyt tuota tehtaanmyymälää ei enää ole vaan se kulkee Tefli Oy:n nimellä ja kankaita voi tilata joko netistä tai Kenkävero myös myy niitä. Minä tykkään enemmän noista teflonkäsitellyistä kangasliinoista kuin vahakankaista. Ja kun ne ovat ravintolakäyttöön tarkoitettuja niin kyllä ne tavallisen keittiön käytön kestää kauan! Nyt vaan olis sitten ommeltava reunat. Olisin saanut valmiiksi ommeltunakin, mutta siinä vähän säästin.


Olen tässä kärsinyt pitemmän aikaa ristiselän kivuista etenkin aamuisin. Meillä on tosi surkeat patjat, mutta kun isäntä ei kuulemma tarvitse uutta patjaa eikä sänkyä, niin en ole viitsinyt mainita uusia patjoja enää muutamaan kuukauteen. Eilen aamulla sitten kärsin myös lievästä päänsärystä ja otin pitkästä aikaa särkylääkkeen. Ja selkäsärkykin lakkasi! Jes! :-) Siis syön tosi vähän särkylääkkeitä nykyisin, joten eipä tullut mieleen, että sillähän saisi myös selän kivuttomaksi. Joskus olen popsinut särkylääkkeitä liikaakin, joten nyt pidän taukoa. Syön vain erittäin suureen hätään Ibumaxin.


Meidän pojalla on jälleen noita musiikkiopiston esiintymisiä. Hänhän soittaa kitaraa. Maanantaina oli yksi esiintyminen ja tänä iltana toinen. Piti sitten yrittää etsiä vähän siistimpiä vaatteita ja löydettiinkin, mutta kenkäkauppaa ei meidän kylällä ole. Kun ei sitten oikein viitsinyt lähteä kaupunkiinkaan pelkkien kenkien takia, kaivelimme vähän isännän komeroita ja löytyihän sieltä yhdet sopivat. Kengät ovat isännän hääkengät 18 vuoden takaa. Parasta asiassa oli se, kun 15 v. tyttäremme tuumasi, että onpas hyvännäköiset kengät, mistä on ostettu. Hän kun ei tiennyt vielä kierrätyksestä :-) Joskus on tullut valitettua pyykinpesusta, nyt on vähän jatkettava: minä en ymmärrä tuota meidän 13 v. poikaa, joka laittaa kaikki vaatteet parin tunnin pidon jälkeen pyykkiin! Eli kun esiintymisessä oli päällä paita, neule ja housut, niin myös neule löytyi pyykkikorista. Lisäksi eihän nyt housut kahteen tuntiin likaannu. Paidan ymmärrän, jos vähän jännityksestä hikoaa.


Edellisessä postauksessa kehuin Wallanderin elokuvia. Nehän siis perustuvat ruotsalaisen Henning Mankellin rikosromaaneihin ja kertoo poliisista nimeltä Kurt Wallander. Itse en ole noita kirjoja lukenut, vaikka kovasti niitä on kehuttu. Täytyy lainatakin seuraavaksi niitä. Minä olen nyt innostunut noita elokuvia katsomaan, muu perhe ei voi niitä kuulemma katsoa, kun niissä puhutaan RUOTSIA! Minua kieli ei ärsytä ollenkaan.


Just, mutta nyt taas tekemään muita hommia. Työpaikkahakemuskin täytyy tulostaa. Saatiin vasta eilen uudet mustepatruunat kirjoittimeen. Meidän kirjoitin on Xeroxin kirjoitin ja siihen ei olekaan niin helppoa musteen saaminen. Muuten kyllä vallan mainio kirjoitin, kun on ns. toimistokäyttöön tarkoitettu.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vastavierailulla piipahdin.

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa niin tutulta, että oman kodin vaatekaapeista tekee joskus hyviäkin löytöjä :D
Pitäisikin taas siivota omat vaatekaapit...
Tuo teidän Viiru-kissa näyttää suloiselta tuossa blogikuvassa. Taitaa kuvanottohetkellä olla menossa joku metsästysleikki maton alla :O

Anonyymi kirjoitti...

Mustakin popot on makeet. Ja olen lukenut Wallandereita melkein kaikki ja tykännyt kovasti.Telkasta olen katsonut jotain sarjaa jossain vaiheessa ja tykkäsin niistäkin.