lauantaina, toukokuuta 17, 2008

Olutta, hiivaa, siirappia...

Niin, en minä koskaan ole pitänyt itseäni hyvänä kokkina, mutta aioin näistä aineista tänä iltana kokata... :-).Näistä pitäisi tulla perhosille herkkua eli ensin nuo tarpeet käytetään päivän ajan ja sitten imeytetään sieneen, joka laitetaan perhosia houkuttelemaan. Ajattelin kokeilla siis sellaista perhospuutarhaa, kun tänä vuonna ei varmaan tule noita kukkia osteltua. Ai miksikö? Siksi, että tympii kuunnella jatkuvasti isännän marmatusta kukkien kalleudesta. Minä kun tahdon - tai siis en tahdo, vaan tuhlaan joka kevät noin 150 euroa pihanlaittoon. Toinen hurjuus, jota ajattelin kokeilla , on punoa eläviä pajuja. Siitä on kirjakin Ruukkupajut- elävän pajun punonta, Sine Jakobsen. Suosittelen. On tosi kivoja ideoita.

Ja tässä sitten vähän kukkia huonoille viherpeukaloille. En siis todellakaan hoida kukkiani mitenkään hyvin ja tätäkin kastelin koko talven ajan noin kerran viikossa ja nyt tämä kliivia kukkii tosi kauniisti! Jälleen yksi suositeltava kukka.
Tuli mieleeni, kun tuota edellistä postausta vielä silmäilin, että tulee tähän blogiin kehuttua pojan taitoja, mutta tyttäreni on puolestaan enemmän suuntautunut leivonta- ja ruoanlaittopuolelle, joten ei tule tässä blogissa niin mainittua hänestä. Tytär on muutenkin topakka siivoamaan ja laittelemaan paikkoja kuntoon. Nyt tämä viikonloppu on tanssiharjoituksia, koska ryhmä, jossa hän tanssii, tekee jollekin hevibändille videota. Ei vaan tyttökään muista bändin nimeä.

Vaan nyt ruoanlaittoon. Tänään laitan unkarinpataa. Ja siihen paljon lipstikkaa, joka on hyvä mauste myös jauhelihakeitossa.

8 kommenttia:

möhönasu kirjoitti...

Täytyypä kertoa äidille tuo perhoshoukutin...hän, kun on kokeillut vaikka mitä.

Anonyymi kirjoitti...

Hmps. Voisitkohan blogissasi keväällä ilmaista toiveesi kukantaimista tai siemenistä.
Minulla tuli viime kesänä kehäkukan siemeniä niin runsaasti, että olen niitä jakanutkin. Samoin samettikukan siemeniä.
Monella saattaa tulla taimiakin yli oman tarpeen. Myös huonekasveja olen jaellut pois kun tulee liikaa. En näetsen raski heittää oksia aina pois ja sitten on istukkaita vaikka muille jakaa.
Jopa toivomuksen haluamistaan kasveista voi laittaa.
Joillakin onkin blogissaan "toivomuslista" sivupalkissa. Sieltä on helppo katsoa, löytyykö itseltä sopivaa annettavaa.
Perhospuutarha kyllä olisi aivan yliveto. Kerrohan miten onnistuu.

PäiviP kirjoitti...

Meilläkin äiti aina ihmettelee kuinka saan kliivian kukkimaan ja hän ei omaansa millään, vaikka on erinomainen viherpeukalo. Luin jostain että kliivia pitääkin jättää oman onnensa nojaan, pitää huonosta hoidosta. Sopii minulle erinomaisesti;)

Anonyymi kirjoitti...

tuota perhoshoukutinta täytyy kyllä kokeilla. mistä löysit moisen ohjeen?

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen juttu tuo perhospuutarha. Kerro, miten onnistuu.

Anonyymi kirjoitti...

Perhospuutarha! Voih, laitathan sitten kuvia siitä blogiisi - tahtoo nähdä =)

Piipahdin tässä taas pohjanmaan lakeuksilla ja siellä näin kevään toisen nokkosperhosen, että taisi olla itse Pertsi (esiintyi blogissani aiemmin keväällä) tai sitten Pertsin sukulainen :D

Olen myös nähnyt noita punottuja, eläviä pajuja, ja täytyy sanoa, että on varmasti kokeilemisen arvoinen juttu. Ajattelitko tehdä siten esim. jonkun portin pihaan vai millainen punostyö on mielessäsi?

Jytkäsin viime viikonloppuna Virkulta saamani siemenet multaan - jänskättää, että saanko niistä mitään kasvamaan/säilymään hengissä kukintaan asti :O

Inkivääri kirjoitti...

Minä laitoin perhosille sokerivesievästä viime loppukesällä, mutta silloin en ainakaan tavannut apajalta ainuttakaan:) Juuri tänä aamuna huomasin kliiviassa nuppuvarren - niin se laiskaa hoitajaansa palkitsee!

Anonyymi kirjoitti...

Haa, siis Perhoskuiskaaja?