maanantaina, helmikuuta 09, 2009

Pompulakeeppi

Toinen vaihtoehto otsikoksi olisi voinut olla, että "onpa hankala ottaa itsestä kuvia!", mutta kun muistaakseni olen vissiin tuon otsikon jo käyttänyt...

Siis hankalaa on, kun en viitsinyt peilin kautta ottaa ja käsien asento oli aina pielessä. Tai sitten mulla oli pää alaspäin ja näkyi kaularypyt ja kaksoisleuka. Onko kellä muulla kaulakompleksia? Minulla meinaa olla! Muuten voin olla vanhan näköinen, mutta kaulan kiinteytysvoiteet on jo käytössä! Joo, ja en osaa vieläkään käyttää itselaukaisijaa, kun ei ole löytynyt sopivaa kohtaa, mihin kameran olisin laittanut ja niin poispäin. Pitäis opetella!

Mutta tässä tämä on: Susun pompulakeeppi. Ihanahan siitä tuli, vaikken millään meinannut saada kaikki pompuloita suoraan. Enkä sitten enää loppujen lopuksi jaksanut suoristella kaikkia, mitkä vähän vinksottaa...
Lankana siis Big Ball Funny 200 g, puikot numero 3. Ja pitkät puikot, joiden päässä on niin pienet nupit, että alkuun meinasi aina toisen laidan silmukat karata. Tai ei siis meinannut vaan karkasi ennen kuin tajusin laittaa puikon päähän lankarullan, joka piti silmukat puikolla! Saumastakaan en saanut ihan niin nättiä kuin olisi halunnut, mutta kyllä se kelpaa.

Ihana oli sinänsä neuloa jotain, joka valmistui nopeasti eikä hirveästi rasittanut vasenta, jumissa olevaa hartiaa. Jumi on tullut suoraan sanottuna autolla ajosta ja vaikka olen keksinytkin, että ajaessakin voi hartioita heilutella ja jumpata, niin kelit ovat olleet taas sellaisia, että kovasti on jäkistetty auton ratissa.

Mutta nyt taas tuntien tekoon. Tänään vuorossa investointilaskelmat: kannattaako se traktorin vaihto vai ei. Ja pojallekin olisi tilattava mt-kortin koetta varten vuoro. En vaan ole vielä osannut päättää kumpaan kaupunkiin. Olenko koulun jälkeen viemässä poikaa Mikkeliin vai tulisko hän linja-autolla Savonlinnaan. Siinäpä vasta kysymys...

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nätti keeppi ja varmasti pehmeä:)

Anonyymi kirjoitti...

Oi, miten ihanat värit keepissä! Miun maun mukkaan.
H-hetki alkaa olla miulla käsillä, jännittävää.

Limeadine kirjoitti...

Näyttää hauskalta, ja kuvakin on hilpeä!

Anonyymi kirjoitti...

Vautsi mikä pompulakeeppi:) Valloittava!

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kaunis väri tuossa langassa! Tutustuin juuri itselaukaisjan sielunelämään ja kuvat oli onnettomia. Loput kuvat sit diskattiin juuri sen p...een kaksoileuan vuoksi... (itselaukaisukuvissa näkyi kaikki michelinit pitkin kroppaa...)

Ninni kirjoitti...

Hei, tämähän on upea! Ja mitkä värit! Ostin tuota pompulapampula lankaa ennen joulua ja en ole vielä keksinyt mitä siitä tekisin... nyt taisin löytää idean! Huippua! :)