sunnuntaina, huhtikuuta 05, 2009

Kävin, tulin ja vaihdoin pohjan!

Kiitos Elegialle neuvoista, joita noudattaen sain pohjan vaihdettua. Vähän vielä aion tuota tuunata, mutta se sitten myöhemmin.

Kävin tänään Jyväskylän käsityö- ja antiikkimessuilla ja ihan riittävästi ostin sieltä tavaraa. Vähän lankaakin. Niidenkin kuvat myöhemmin. Ei me oltu siellä siskon kanssa kuin pari tuntia ja sittenkin ennätettiin kiertää moneen kertaan samat paikat. Kirjapöydät kiinnostivat eniten, mutta minusta niillä oli melko kova hinta. Ajattelin, että täältä nettimaailmasta saan edullisemmin. Tai sitten en...

Kiitos kynsikehuista! Ne oli ihanat. Äsken ne sitten otin pois, kun pari lohkes sen verran pahasti. Ei ne näköjään viikkoa kauemmin töitä kestä. Navetassakin kuitenkin niiden kanssa kävin, joten ei ne ihan heppoiset olleet. No, oli minulla silloin koko ajan hanskat käsissä!

Mutta nyt kun tuli palauduttua tuolta Keski-Suomesta, niin täällä kotona taas odottelee kaikenlaista. Ja Tanssii tähtien kanssakin kiinnostaa, joten palailen myöhemmin astialle! :-)

5 kommenttia:

MarjutJ kirjoitti...

Kirjat saattavat olla melko arvokkaita. Meillä alkaa tulla tilanahtaus vastaan; pitää tukea kirjastoa, kun ei kertakaikkiaan mahdu enää kirjoja.

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Vai että navettakynnet :D!

Nia kirjoitti...

Upea pohja! Mielettömän kaunis <3

Ninni kirjoitti...

Onnea uudelle pohjalle! Hiano on! Malttamattomana odotan mitä sinulle messuamasta tarttui mukaan... :)

Pirena kirjoitti...

Tuota pohjaa minäkin tulin kehumaan, kaunis on.