perjantaina, kesäkuuta 15, 2007

Kun ei nyt muutakaan...

Niin laitetaan tulevan juhannuksen kunniaksi juhannushoroskooppi. Minä olen muuten oinas ja näillä näkymin meillä tehdään juhannuksena rehua sonneille! Että sattuu sinänsä tuo horoskooppi. Syy mahdolliseen työintoon juhannuksena ei ole tuntematon, vaan tämä päivittäinen sade! Muuten tuntuu, etten ole saanut mitään aikaan. Tällä hetkellä on menossa askarteluhuoneen siivous, jota on kestänyt noin viikon ajan - ei oikein nappaa!!


OINAS
Jostakin tuntemattomasta syystä oinas saa kohtauksen juuri
juhannuspyhinä; kun muut haluavat lepoa ja rauhaa, aloittaa oinas
piha-, remontti- ja metsätyöt samaan aikaan. Mökkimetsästä kantautuu
alituinen jyrinä ja kolke, Jonseredin kiukkuiset soolot ja sirkkelin
riivattu metakka. Oinaasta nähdään usein vain hikinen t-paidan
selkämys, kun hän Forest Gumpina ahertaa metsässä kantojen kimpussa.
Joskus hänen nähdään kiikuttavan lautapinkkaa olkapäällään, verkkarit
mahan alla roikkuen ja perse vilkkuen. Vielä työntäyteisen päivän
jälkeenkin hän puhisee intoa.
Oinas käy häätämässä muut saunojat pihalle 120 asteen löylyillä - ja
palaa entistä virkistyneempänä, mutta edelleen moottorisahaöljyn
hajuisena, miettimään mihin purkaisi lopun energian. Mielessä voi
käydä joko leikkimielinen naapurin pakettiauton keikauttaminen kumoon,
tai sukulaisten nostelu pään päälle suorilta käsin.
Jos oinas osallistuu trivial pursuitiin, kannattaa muiden pitää
matalaa profiilia, sillä oinaalla on taipumus suuttuessaan lyödä
nyrkillä pelilautaan niin että kadonneita arpakuutioita etsitään vielä
ensimmäisenä adventtina.

HäRKä
Luonnollinen ja aistikas härkä tunnustautuu juhannusnudistiksi. Omaksi
ilokseen, ja muiden kiusaksi, hän esiintyy ilman vaatteita - niin
aatamin kuin eevankin puvussa. Siksi härän kannattaisi huolehtia
kainaloiden ja alushousurajojen siisteydestä. Yleisön pyynnöstä tämä
alaston grillimestari saattaa suostua pukemaan jotakin ylleen, esim.
kesäisen vihreän mainoslippalakin. Kirkkoveneeseenkin hän yrittää
tulla ilman rihmankiertämää. Kässä vaiheessa hänet yleensä poistetaan
veneestä, vaikka keskellä järveä.
Muiden mielestä on hauska katsella härkää, joka sieraimet suhisten
polskuttaa kohti rantaa. Ystävät saattavat säälistä hoivata auringossa
kasvonsa polttanutta härkää, mutta kukaan ei ole kiinnostunut
voitelemaan ja viilentämään hänen tulikuumana ja riekaleisena hehkuvaa
persettään.
Toinen juhannuspäivä kuluukin ärtyneen punaista takamusta viilipytyssä
dipaten. Härkä luo tuskastuneen ilmapiirin trivial pursuitiin, sillä
hän miettii vastauksia tolkuttoman kauan. Lisäksi hän saattaa
jurnuttaa että oikea vastaus onkin väärä, ja hänen vääränä pidetty
vastaus taasen oikea - eikä anna millään periksi.

KAKSOSET
Kaksosia tarvitaan juhannuspyhien tiedotussihteerin virkaan.
Tietotoimisto kulkee hyvin esim. povitaskussa, ja siellä käykin
ehtymätön tekstiviestien kuhina. Liiterin taakse halkopinon päälle on
kasattu tietsikka. meilipuolena tunnettu kaksonen hoitelee näppärästi
sähköpostiliikennettä halon hakkuun lomassa. kaksonen seuraa koko ajan
uutisia pitäen tilastoa mm. hukkuneista ja midsummerin murhista,
tarkkailee säätiloja ja tiedustelee tuttavien juhannuksenviettoa
maailmanlaajuisesti. On tärkeää ottaa puhelu vaikkapa serkkupojille
kolumbiaan: "onko siellä ilmoja pidellyt? hyvinkö siellä tarkenee -
aurinko paistaa ja ruoho kasvaa kohisemalla?
Kaksonen herättää tuskastumista trivial pursuit -pöydässä. Hän
sekoilee koko ajan pelivuorojen kanssa, lukee samat kysymykset moneen
kertaan ja sotkee kysymysten osa-alueiden värit: kun pitäisi kysyä
pinkki viihdekysymys, hän tivaakin jääkiekkomaalin verkonsilmän
halkaisijaa tukeutuen oranssiin kysymysalueeseen. Lisäksi hän
pudottelee pelinappuloita alinomaa ja niitä poimiessaan kolhii koko
ajan päätään pöydänkulmaan, aiheuttaen paheksuntaa karkealla
noitumisellaan.

RAPU
Tämä on ravun juhlahetki: sydänkesän aurinko hellii lastaan oikein
toden teolla, niin että kokonainen kesäpäiväkin seisahtuu. Rapu
pukeutuu oman reviirinsä kansallispukuun ja tuohivirsuihin ja hänen
kävellessään pienet tiukuset helkkävät kupeilla. Yltiöisänmaallisuus
alkaa kuitenkin tökkiä vieraita ja dj väinämöisen kannel-karaoke saa
aikaan haukotusta. Syvästi mielensä pahoittaneena rapu ryntää
läheiseen vesakkoon pelaamaan muinaissuomalaista roolipeliä - yksin.
Tai saattaapa hän sännätä nyyhkyttäen saabiin kuuntelemaan raita
karpon cd-levyä. Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen; kuinka tolaltaan
mennyt rapu saadaan elvytettyä?
Hyvä niksi on houkutella rapu pelaamaan trivial pursuitia. Pelaajat
sopivat edeltä käsin, että ravun yleensä niin ympäripyöreät vastaukset
kelpuutetaan tällä kertaa. Kun häneltä kysytään "kuka unohtumaton
mykkäelokuvan suuri tähti esitti pääosaa elokuvassa diktaattori", on
vastaukseksi hyväksyttävä vilpittömän innostunut änkytys
"se...se...sese...viiksekäs!"

LEIJONA
Leijona on juhannuksen primus motor ja luojahenki, jonka tehtävänä on
"aloittaa", eikä suinkaan "saattaa loppuun". Leijona paistattaa
mielellään päivää rantakalliolla, kun muut ahertavat yhteisen hyvän
eteen ja pystyttävät juhannuskoivuja hyttysverkot päässään. Leijona
heittää huolettomasti pirtin pöytään stockan herkusta ostetun, 600km
hiilihappojäissä matkustaneen gnuantiloopin fileen...mutta delegoi sen
valmistamisen muille.
Leijona sytyttää ensimmäisen puun savusaunan uuniin...mutta jättää
sukulaismiehet yskimään ja huolehtimaan jatkolämmityksestä. Leijona
laittaa tulet kokkoon cartierin kultasytkärillä...mutta antaa
kyläläisten hoitaa tulen vartioimisen. Leijona on helppo tunnistaa
onkimadonkaivajien seurueesta; kun muut kääntävät peltoa, seisoo
leijona gaultierin valkoisissa satiinifarkuissa sivummalla ja hoputtaa
pitämään kiirettä.
Hän ei osallistu mihinkään niin triviaaliin kuin trivial pursuit. Sen
sijaan hän jakelee auliisti vastauksia sivusta ja voivottelee
dramaattisesti jos joku heikompiälyinen ei näytä keksivän ratkaisua.

NEITSYT
Neitsyt puuhastelee omien ravintoainetaulukoiden ja raaka-aineiden
kanssa. Pokerinaamalla hän ilkeää väittää että vesikrassilähdevedessä
on maukkaampaa kuin pariloidut ankanlanteet tyrnikermakastikkeessa.
Neitsyt ottaa vakavasti kansanperinteen juhannustaiat. Hän kurkkii
lähteet ja kaivot, jopa puuceen aluset saadakseen vihiä tulevasta
puolisosta. Hän on valmis laittamaan kalanperkausjätteet tyynynsä alle
nähdäkseen unessa Sen Oikean. Mikään ei myöskään estä neitsyttä
kierimästä alastomana lantatunkiolla puolenyön aikaan.
Yhteisillä aterioilla neitsyt kyttää muiden hygieniaa: ovatko kaikki
varmasti pesseet kätensä ennen ruokailua. tähän hän ei saa koskaan
100% vastausta, sillä vesihanojen puuttumisesta johtuen seuranta on
vaikeaa. On vain luotettava siihen, että makkaranpaistaja huuhtaisi
näppejään järvessä käytyään ensin heittämässä vettä koivikon takana.
Trivial pursuitissa neitsyt vaatii tarkentavia jatkokysymyksiä ja
analysoi herkeämättä muiden vastauksia. Hän löytää
kysymyksenasettelusta jatkuvasti virheitä, uhoten haastavansa koko
pelifirman oikeuteen harhaoppien levittämisestä.

VAAKA
Juhannus on silkkaa painajaista vaa'alle - koko viikonloppu erämaassa
ilman juoksevaa vettä, sähköä ja sisävessaa. Siinä hän yrittää itkua
tuhertaen muodostaa jonkinlaista kokonaiskuvaa naamastaan kahden
sentin naarmuisesta peilinsirpaleesta. Hän rullaa silmät kosteina
käpyjä tukkaansa saadakseen edes pienet edvin laineet otsalle.
Ulkovessa on vaa'alle kauhistus, niinpä hän laittaa käytöstä
poistetusta rehuämpäristä itselleen väliaikaiset saniteettitilat ja
käyttää kastelukannua käsisuihkuna. Uimaan hän ei mene missään
nimessä, sillä jalkaan saattaa takertua vedenalainen, limainen
ahvenruoho.
Pyhien aikana vaa'an niska jämähtää lukkoon siksi, että hän on vetänyt
päätään äkkinykäisyllä taaksepäin joka kerta kun pullo on kiertänyt
ringissä omalle kohdalle. Myös automaattinen nenän nyrpistely jää
päälle useammaksi päiväksi.
Trivial pursuitia pelattaessa vaaka on yksi ei-toivotuimmista
pelaajista; hän ei pysty antamaan yhtään vastausta muuttamatta
mieltään. Kun lopullinen vastaus osoittautuu vääräksi, hän yrittää
koota tietämyksensä rippeet toteamalla: "sitähän minä juuri ensiksi
ehdotinkin."

SKORPIONI
Skorpionin nähdään juhannuksena kulkevan kahteen suuntaan: heinälatoon
tai heinäladosta pois, sillä hän on intohimoisesti vihkiytynyt
heinälatoromantiikkaan. On kiusallista katsella hänen hiuksistaan
roikkuvia heinänkorsia. Välillä skorpioni käy saunassa hakkaamassa
itseään (usein myös muita) vimmatusti vastalla. Näin skorpioni antaa
itselleen synninpäästön - aivan kuten martti luther aikoinaan
kurittaessaan omaa lihaansa.
Skorpionia ärsyttää kevyt kahvipöytäkeskustelu; niinpä hän haluaa
muistuttaa muita juhannuksen syvimmästä merkityksestä. Kermavaahto
suusta pursuten ja silmät palaen hän kertoo narttumaisen salomen
ketkuttelusta ja johannes kastajan mestauksesta, saaden suvun
pikkuväen pillahtamaan itkuun ja takertumaan peloissaan äiskän
hameenhelmaan.
Trivial pursuitissa skorpioni on jopa paranoidinen; hän kuvittelee
että muut pelaajat ovat järjestäneet juuri hänelle vaikeimmat
kysymykset. Todellisuudessa hänellä on vain huono säkä joutua
sahaamaan urheilun ja maantieteen välillä, kun muut liikuttelevat
palikoitaan iskelmän ja elokuvan parissa.

JOUSIMIES
Suvun Folke West - best in the west - on saapunut juhannuksen
viettoon. Ja kylläpä riittääkin tarinaa kokopyhien ajaksi puolen
vuoden maailmanympärysmatkalta - luvassa jousimiehen seikkailut maalla
& merellä & ilmassa, kaikilla viidellä mantereella. Muita ärsyttää
pelkästään jo se, kun jousimies näprää päivettyneissä hyppysissään
tikutaku-heimon uhanalaisesta viirupääoravan hännästä valmistamaa
avaimenperää. Jousimies antaa kovasti arvoa paikalliselle käsityölle.
Ruokapöydässä hän rassaa muiden hermoja pyytämällä koko ajan
eksoottisia ruokia, vaikka tietää ettei grillimakkaraa kummempaa
särvintä ole tarjolla.
Trivial pursuitissa jousimiestä raivostuttaa suunnattomasti muiden
heikko yleistietämys asiassa kuin asiassa. Hän tuntee lähinnä
halveksuntaa kun joku yrittää saada armopisteitä mitä säälittävimmillä
selityksillä. "arpa on heitetty," hän naurahtaa kuubalainen sikari
hampaidensa välissä ja rummuttaa huolettomasti etnisiä rytmejä
jykeviin, valkoisiin & valolta suojattuihin reisiinsä.

KAURIS
Kauriilla on vaikeuksia heittäytyä irti arjesta ja työroolistaan.
Rennoimmillaan hän on paljasjaloin, mutta puku päällä ja solmio
kireällä. Rouvaskauris puolestaan heittää löylyäkin nylon-sukissa ja
hinkkaa vampulla sukkanauhojen välit (täydellinen alastomuus
merkitsisi mikrokosmostasolla maailmankuvan järkkymistä). Koko
luomakunta aistii kauriin kireyden, ja kuin kiusallaan järjestää
hänelle tepposia: sanka katkeaa ämpäristä vedenhakumatkalla,
muurahainen toisensa jälkeen pureutuu jalkaterään, ampiainen pujahtaa
paidankauluksesta sisään alkaen riehua paniikinomaisesti suljetussa
tilassa... lukemattomat ovat luonnon konstit opettaa tätä tunnollista
ahertajaa rentoutumaan.
Kauriin mielestä trivial pursuitin pelaaminen on jonninjoutavaa
ajanhukkaa; se ei tuota eikä hyödytä mitään. Mieluummin hän lähtee
katsastamaan metsästä tulevia marjastus- ja sienestyspaikkoja. Kauris
on kerennyt latistamaan tunnelman kesän herkimpänä hetkenä,
todetessaan että ilmassa on jo syksyn tuntua. Tästä hyvästä hän joutuu
loppukesästä hirvikärpästen maalitauluksi.

VESIMIES
Vesimies uskaltaa rikkoa rajoja yhteisinä juhlahetkinä. Hän haluaa
muuttaa ruokailutapoja, tuoda vaihtelua musiikkikulttuuriin ja
aiheuttaa lähinnä kaaosta maailmankatsomusten alueella. "Kuka perkele
laittoi buddha-patsaan istumaan kiukaalle? Miten tässä tangomarkkinat
-cd-kotelossa on kandaharin mieskuoron livetaltiointi? Ja mitä nämä
auyrveda-kabanossit ovat olevinaan?" kaikuvat kiihtyneet kovistelut
vesimiehen kuuroille korville. Vesimies tarkoittaa vain hyvää; hän
haluaa ravistella traditionaalisia suomalaisia tapoja ja tottumuksia.
Trivial pursuitissa hän kauhistelee kysymysten kapea-alaisuutta. Hän
jopa kieltäytyy pelistä, jos e sattuu olemaan yli-ikäinen painos. Hän
on tosikko, eikä osaa ottaa huumorilla jos pelissä venäjästä käytetään
vanhaa nimitystä neuvostoliitto. Myöskään miss suomi -aiheiset
kysymykset eivät tyydytä, sillä suhdanteet miss suomien
parisuhdeosastolla ovat muuttuneet jo useaan kertaan. Päihtynyt
vesimies jankuttaa koko illan pelin reaaliaikaan saattamisesta ja
hymyilee huvittuneena seurapelin vanhanaikaisuudelle - päivän sana on
virtual pursuit, jossa koko maailma voi pelata yhtaikaa.

KALAT
Kala on päättänyt hankkia pientä taskurahaa tänä juhannuksena. Hän on
järjestänyt saunaan "löylynhenki kertoo kohtalosi" -tyyppisen
pienimuotoisen kiuas-konsultaation: saunojat saavat heittää löylyä
vuolukivisen tonttu-ukon niskaan ja kala mukamas kanavoi tämän
sihinää. Jossain välissä hän käy heittämässä maahismeditaation
lähimetsässä ja hengailee keijujen kanssa niityllä.
Hän yrittää pelata myös vasten muiden tahtoa trivial pursuitia, saaden
lopultakin aikaan vain kiristyneitä mielialoja...väittäessään että
kaikkiin kysymyksiin käyvät periaatteessa kaikki vastaukset, sillä
kaikki on yhtä ja ettei taiteella ja maantieteellä ole suurtakaan eroa
- metafyysisellä tasolla. Tässä vaiheessa kala poistetaan pakkokeinoin
pöydästä.
Aamulla kala on säälittävä näky toikkaroidessaan rantakivillä; hän
sohii vimmatusti hiilihangolla tyyntä järvenpintaa väittäen
miekkailevansa itsensä ahdin kanssa. Yleisö toivoo vimmatusti kalan
liukastuvan ja mäiskähtävän vaatteet päällä veteen.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hekottaa täällä hän. Tuo rapu kyllä kuvastaa osuvasti minua. Vietän synttäreitäni juhannuspäivänä, ja kuljen niityllä kulkuset - eekäku tiu ´ut - helisten. Väinämöinen liittyy ammattiini, ja kansanperinne on tuttua, olenhan opiskellut mm. perinteentutkimusta sivuaineena. Hervoton horroskooppi!

- Esikko -

Anonyymi kirjoitti...

Uhhuh. Olipas osuvaa. Kauris kun olen ja nukun rintsikat päällä. Ja eikös se kohta alakin päivä lyheneen.

Anonyymi kirjoitti...

Toivotan iloista juhannuksen aikaa sinne

Anonyymi kirjoitti...

Oikein ihanaa juhannusaikaa,
täpötäynnä kesän taikaa!

Kiitos skoopista!