perjantaina, elokuuta 22, 2008

Elämä on ihanaa!

Siis minä olen tällä viikolla pönttöillyt, sekoillut, möhlinyt, ärsyyntynyt itseeni ja muuten vaan touhunnut kaikkea epämiellyttävää, mutta on sitä jotain hyvääkin tapahtunut. Niistä myöhemmin, kun nyt on vähän kiirus taas töitä tekemään. Huomatkaa, meillä jossain vaiheessa paistaa aurinkokin!

Eli sain tänään snyltäni paketin ja voi mitä ihanuuksia siellä olikaan. Snyyni on näköjään jonkinlainen meedio, koska juuri eilen katselin eräässä lahjatavaraliikkeessä noita säästöpossuja! Ja tuota bambu-lankaa olen hiveltänyt monia kertoja, mutta kun minulla on taas jonkinlainen lankojen ostolakko päällä. Kyllähän ihminen jossain vaiheessa pystyy vähentämään lankojensa määrää alle viiden kilon, pystyyhän... Saatuja lankoja ei lasketa! :-) Lakritsit taidan joutua jakamaan perheen kanssa tasapuolisesti... Ei taida niin hyvää piiloa meidän paikasta löytyä, ettei muut niitä löytäisi. Sain jokin aika sitten ihan tavallisen kortinkin, sekä sain myös tällaisen ihanan nettikortinkin vähän aikaa sitten. Anteeksi, etten ole niistä aikaisemmin maininnut!
Kiitos SNY vielä kerran! Paketti oli ihana!

Ps. Olin hetken aikaa poissa blogilistalta, kun kuvittelin tekeväni muutoksia tänne. Näköjään en osaa tehdä muutoksia, joten I´m back :-)

Ei kommentteja: