perjantaina, tammikuuta 09, 2009

Nyt ei keksi otsikkoa....

... tai oli mulla äsken otsikko mielessä, mutta unohdin.

Olipas mukava olla pari päivää taas työpaikallakin. Joitain asioita selvisi ihan hyvin, mutta muutama jäi avoimeksi ja niidenkin pitäisi olla valmiina maanantaihin mennessä. Lisäksi työpaikalla reistaili kopiokoneet (molemmat kaksi, joita minä käytän) sekä postituslaite. Toimistolta vaan sanottiin, että postita vaan kirjeitä, ei ne mihinkään lähde. Onneksi se oli vain sitä kuuluisaa huumoria, muuten olisin repinyt pelihousuni ihan totaalisesti.

No, eilen kotiin tullessa kävin ensin ruokakaupassa Prismassa, jossa vierähti aikaa enemmän kuin piti! Satuin meinaan löytämään ale-kirjat! Tämähän sieltä matkaan lähti:

Ihan kivoja juttuja, kun kiireittäin sitä eilen vilasin. Ja hauskasti kirjoitettu!

Sitten kotona odotti Suuri Käsityö -lehti. En kyllä vielä odottanutkaan uuden päätoimittajan suuria aikaansaannoksia, mutta pettymys tämä oli. Ehkä sen takia, että sattui juuri tällainen "lastenlehti". Viime aikoina ei ole ollut tarvetta neuloa vauvanvaatteita. Mutta säästän lehden, ehkä kymmenen vuoden sisällä... Siis mullahan on jo mummokuume... :-)

Ja sitten oli tullut Juju-kerhon lehtikin. Kovasti nyt mietin, annanko tulla Leikkiä langoilla -kirjan. Ainakin tuossa lehdessä oli ihan kivoja malleja.
Nyt pitäis alkaa tehdä lampaista tehtäviä. Onneksi löytyy lammasmateriaaliakin tästä paikasta, vaikkei meidän aikaan ole lampaita ollutkaan eikä niistä ole tullut itse opiskeltuakaan paljoa. Mutta maatalousalan opettajalta vaaditaan vaikka minkälaista maatalousalan tietämystä... :-)

Pieni narskaus loppuun: just kun olin päättänyt järkeistää elämääni ja lukea vain yhdestä paikasta blogit, niin vuodatus sekoitti GoogleReaderin sillä lailla, että avaan samat blogit moneen kertaan! No, jos blogilista sitten ei haamupäivittelisi niin usein kuin ennen, niin voisihan sitä siirtyä takaisin sinnekin. Sieltä kautta olen muutamaan blogiin käynyt kommentoimassakin. Mutta tää on nyt sit taas tätä.... Nykyaikaa :-)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

mä olin unohtanutkoko lautasliinajutun. piti siihen joskus perehtyä, mutta se jäi. täytyiskin kaivaa ohjeet esiin, ei se vissiin vaikea tekniikka ole?

Anonyymi kirjoitti...

Nyt näyttää laskuri lukemaa 30000.
Onnea suuren kävijämäärän johdosta

Anonyymi kirjoitti...

Vai lampaista, meidän olisi tarkoitus viedä meidän koira joskus kokeilemaan lampaiden paimennusta:)

Anonyymi kirjoitti...

Tuo kirja herätti heti mielenkiintoni, pitääkin ensi kerralla tutkia Prisman kirjaosastoa tarkasti;)

Makepeace75 kirjoitti...

Musta taas SK oli mennyt jo hiukan nuorekkaampaan ja ajanmukaisempaan suuntaan. En nyt sen enempää ehtinyt vielä paneutua malleihin, enkä muksujuttuja mihinkään tarvitse, mutta yleisilmeen osalta. Katsotaan mitä tuleman pitää.