keskiviikkona, helmikuuta 28, 2007

Jotain valmista!

Taisin luvata ns. uudenvuodenlupauksena päivitellä tätä blogia useammin, mutta aika huonosti siinä lupauksessa on käynyt. Minä ihmettelen, mihin aika katoaa ja isäntä ihmettelee, mihin rahat häviää, joten siinä nykyisin meidän perhe-elämän tärkeimmät :-)

Mutta eilen sain vihdoin valmiiksi sen kolmannen kanavatyön, josta jo postailin aikaisemmin. Saa nähdä kauan menee ennen kuin taas uskaltaudun menopaikoille ja saan taulun kehystettäväksi. Vielä olisi löydettävä samanlaiset kehykset kuin kahdessa aikaisemmassa taulussa.

Lisäksi hiihtoja katsoessani olen puikotellut itselleni sen piiiitkän kaulaliinan seksikkään punaisten nahkahanskojen seuraksi. Tänään oli niin pimeä päivä, etten saanut millään kunnollista kuvaa, joten ehkä sitten joskus. Nyt mietin, että teenkö samoista langoista sen calorimetryn, jonka kaikki muutkin blogilaiset ovat tehneet. Tai ainakin olen huomannut, kun olen blogeja selaillut, että aika moni on sen tehnyt!

Tilaukseni ensimmäinen Moda-lehtikin tuli eilen. Kolme kertaa olen lehden selaillut lävitse. Vielä ei mitään suurta innostavaa ole tullut vastaan, mutta täytyy vielä haudutella.

Jälleen olen huomannut myös tietämättömyyteni eläinten kasvattajana. Jostain luin, että kissat ovat parempia kuin miehet, koska kissat eivät edes loukkaannu, kun niitä komentelee. Meidän kissat ovat nyt kuukauden kartelleet minua eivätkä edes oikein viihdy samassa huoneessa kanssani, kun pakotin syömään matolääkkeen tammikuussa. Kaikki mahdolliset eläinlääkärien ja kavereiden keinot on kokeiltu, mutta ainut, jolla varmasti saan jokaisen ottamaan yhden tabun, on lievä pakottaminen. Ja sen jälkeen olen epäsuosittu. Ei meillä ainakaan mies noin pitkään meillä mökötä :-)

Koira taas pistelee kuusi Thyroxin -tablettia päivittäin ilman minkäänlaisia ongelmia. Onneksi saatiin tuo kilpirauhasen vajaatoiminta -diagnoosi. Kun lääkitys alkoi, koirakin on muuttunut silmissä. Kevään aikana on vietävä taas trimmaajalle, kun karvaakin on taas trimmattavaksi asti.
Että sellaista näin keskellä viikkoa.

torstaina, helmikuuta 22, 2007

Nyt niitä kuvia!


Eli viime tiistain ostokset ja mitä niistä sitten pitäisi tulla! Tuon räväkän keltaisen pitäisi muotoutua pääsiäiskoristeiksi, mahdollisesti muovipallojen ympärille. Se on Linie 137 Beach -lankaa. Noista kahdesta muusta tulee piiitkä kaulaliina, kirjava on Linie 174 Pinto ja kokopunainen Red Heart Carmen -lankaa. Ei mennyt onneksi vielä 10 kg rikki neulelangoissa.

Lisäksi ostin virkkauslankaa neljä kerää, joista mahdollisesti tullee pianon päälle liina. Sain aivan ihanan mallin eräältä novita-klubilaiselta.





Tällä hetkellä on puikoilla palmikkoneuleliivi, joka ei nyt sitten oikein onnistu. Jostain syystä etukappaleen olka ja takakappaleen olka eivät istu kunnolla toisiinsa! Tänään on sitä vielä vähän tutkailtava, kunhan käyn ensin kampaajalla. Kun vaan tietäis, mitä tälle toivottomalle päälle tekis...

Ai niin, ja vielä kuva aivan ihanista ostoksistani. Nää oli ihan pakko ostaa, kun näin nämä eräässä liikkeessä. Tämän hetken muodin mukaanhan pitää olla sekä valtavan iso laukku että se pienen pieni! :-) Ja olen jotenkin hurahtanut tuohon punaiseen asusteväreissä.

keskiviikkona, helmikuuta 21, 2007

Minä en enää saa mennä kaupunkiin...

Eli kävin eilen sitten oikein isseksekseni shoppailemassa. Ja rahathan siellä meni, vaikka tuntui, ettei oikein mitään ostettavaa ollut. En käynyt alennusmyyntien aikaan, joten kaikki ns. hyvät jutut oli kuulemma jo myyty.

Uuden lankakaupan löysin ja siellä meni aikaa tunti. Sen lisäksi piti kiertää kaikki kirjakaupat, joista kyllä selvisin ostamatta. Ja vähän aikaa meni alusvaatekaupassakin. Niin, ja tietty yhdet kengätkin piti ostaa!!

Mutta kuvia myöhemmin. Huomasin, että kamerasta loppui virta, joten ensin on vähän latailtava. Vaikka välillä tuntui, ettei oikein saa mitään taas aikaan, niin nyt on puikoilla neuleliivi. Ja muutama lankakerä on laitettava myyntiin, en millään keksi niistä mitään tekemistä, mutta niistä siis lisää myöhemmin kuvien kera.

Jälleen ihana aurinkoinen pakkaspäivä!

torstaina, helmikuuta 15, 2007

Sekö oli sit siinä!

Bloggaus on nyt jäänyt vähän vähemmälle, kun painoi pieni flunssa päälle, mitään en oo saanu aikaiseksi. Jostain kumman syystä sähköpostinikaan ei toimi ja muutenkin nyt vähän harmittaa... :-( Positiivista on se, että parin viikon odotuksen jälkeen sain vihdoin uuden puhelimen, jolla kuulenkin jotain: kokeiltu on; puolen tunnin puhelu vanhemmilleni ja tekstiviestit toimii!

Laitoin tänään sähköpostia Novitalle, että lopetan lehden tilauksen maksetun jakson loppuun. Kai se sitten oli just nyt, koska aamulla laitoin sähköpostin ja nyt iltapäivällä en enää sivuille päässyt!! Jos joku novitalainen nyt tämän lukee, niin laittakoon terveisiä ja pyytäköön välillä sivuillani käymään. Tuon olisin vielä halunnut käydä sanomassa, mutta en sitten enää ennättänyt, sinänsä nyyh, mutta kun olen tilannut jo Modan, Kauneimmat Käsityöt ja Sport -lehden, niin jostain on tingittävä. Ja täällä blogeissakin menee aina oma aikansa!

Huomenna tulee suunnittelija miettimään kanssani matalan tuvan ikkunaverhoja. Katsotaan saanko jotain vinkkejä. Viisitoista vuotta olen "tapellut" noiden verhojen kanssa, koska talo on normaalia matalampi sisältä, lisäksi verholaudat sekä tummunut mäntypuu pienentää tilaa. Ja ikkunat ovat koilliseen, joten ei ole kovin paljon päivittäin auringonvaloakaan. Saako verhoilla sitten mitään parannusta aikaan... siinäpä vasta kysymys!

Mutta paremmalla ajalla lisää juttuja!

Ja ihana kun ei ole enää niiiin kovia pakkasia. Kevättä ja aurinkoa kohti! :-)

perjantaina, helmikuuta 09, 2007

Kun tehdään, tehdään reilusti!!!


Niin, isohan siitä tuli. Siis tästä pikkuponchosta. Valahtaa olkapäille, joten ei sitten ihan niin kiva pidettävä. Täytyy nyt miettiä, laitanko eteenpäin, vai totuttelenko pitämään. Ihana siitä muuten mielestäni tuli. Ja oli ihan kiva neuloa. On se kumma, ettei oikein osaa tehdä sopivia. Aina ovat liian isoja tai liian pieniä. Ja mohair-langan purkaminen on niin pirun hankalaa. Poncho on tehty Topp Mohairista ja sitä meni 80 grammaa. Ohje on Moda -lehdestä 1/2007.

Nyt olisi keksittävä jotain muuta neuletta. Vaikka en ole osallistunutkaan lankahamstereihin, yritän vajentaa lankojani. Jos pääsis viiteen kiloon! Mutta taitaa olla toivotonta, kuulin jo uudesta lankakaupasta, jonne on päästävä, kun menen taas kaupunkiin. Olen tehnyt sinne menoa jo jonkin aikaa. Viimeksi olen kaupungissa käynyt ennen joulua! Alennusmyynnitkin ovat jääneet suosiolla väliin.

Viimeinen viisaudenhampaani poistettiin viime tiistaina ja minä olen todella ONNELLINEN! Hammas lähti ihan kevyesti eikä aikaa hammaslääkärissä mennyt puolta tuntia kaikkine laskun kirjoittamisineen. Hammaskoloon ei ole koskenut yhtään ja muutenkin on paljon mukavampaa, kun tietää, ettei enää tarvitse sen hampaan takia kärsiä.

Mutta nyt hommihin toisihin! Onneksi pakkaset hiukan hellittää viikonlopuksi. Meillä kolme henkilöä toivoi lunta ja noin kymmenen asteen pakkasia. No, toiveet toteutui ainakin pakkasten osalta kaikille: muutamana aamuna on ollut -30 astetta! :-)

maanantaina, helmikuuta 05, 2007

Katoavainen viisauteni... ja huopamatto


Tää tuli jo viime perjantaina valmiiksi, mutta olin tosiaan eiliseen iltaan saakka lomilla, joten kuva tulee vasta nyt! Eli Huopasesta virkattu matto, malli Novita-lehdestä kevät 2007 . Värit eivät todellakaan ole oikein mieleiset ja kuvassa näyttävät vieläkin tummemmilta. Kaiken huipuksi yritin tehdä hiukan ohjetta suuremman ja niinpä lanka loppui kesken. Koska luonnonkukatkaan eivät ole symmetrisiä, niinpä tässäkin on hiukan punaista terälehtien reunoilla. :-) Matto on kyllä tosi ihanan lämmin tässä jalkojeni alla koneelle juttuja naputellessa.

Viime viikon loppupuolella alkoi takahammastani eli "viisuria" pakottaa ja viikonlopun aikana kipu vain yltyi, joten tänään kävin sitten näyttämässä hammasta hammaslääkärille. Tulehtunuthan se oli, joten antibioottikuuri on nyt päällä ja huomenna viimeinenkin viisaudenhampaani lähtee! Joten nyt kaikki kertomaan kauheimmat viisaudenhampaanpoistojutut! No, tiedän jo, mitä se on: minulta on poistettu niitä jo kolme ja viimeksi sahattiin jopa leukaluuta, että hammas lähti. Tunnin olin suu auki... ja nyt pelottaa!!

torstaina, helmikuuta 01, 2007

Tunnustan...

...ostaneeni vielä tammikuun puolella 500 g Novita Huopasta. Tämä tunnustus oli ihan itselleni, koska olin jo niin tyytyväinen, että sain lankamäärää tammikuussa vähenemään, nythän se sitten nousi tuosta tammikuun eka päivän tilanteesta.

Ja ostin vielä ihan normaalilla hinnalla ihan paikallisesta ruokakaupasta ja ihan väärän väristä. Ja miksikö? No, tarinan tausta on se, että tämän tietokonepöydän alla oleva lattia on näin pakkasilla aivan järjettömän kylmä. Tähän asti olen naureskellut tyttärelleni ja miehelleni, he kun kuuluvat erittäin "kylmävarpaisten" -heimoon ja kävelevät jopa kesällä villatöppöset jalassa. Minä taas yleensä olen aina kotona paljain jaloin. Mutta nyt minunkin jalkojani on alkanut paleltaa tässä istuessa!! Asumme erittäin hyvin sisäänpäin hengittävässä 1906 rakennetussa hirsitalossa. Muutamaan kertaan tätä on kyllä jo remontoitu.

Kysyin oikein mieheltä luvan ja kävin eilen illalla sitten ostamassa uusimman Novita -lehden mallin mukaiseen mattoon langat ja aion tehdä sellaisen tämän pöydän alle. Tietystikään ei löytynyt aivan mieluisia, mutta ruskeaa ja vihreää kuitenkin, jotka nyt menettelevät. Maton virkkaus on jo yli puolessa välissä, mutta kuvaa en vielä ottanut. Katsotaan, jos saan vaikka tänä iltana valmiiksi.

Huovutus jää kyllä ensi viikkoon, kun huomenna lähdetään Tahkolle viikonlopuksi viettämään urheilullista vapaa-aikaa!