Pari päivää on tullut ahkeroitua noita pihahommeleita. Joo, ei mitään perinteistä kasvimaata eikä kukkapenkkien kitkemistä, mutta ihan jotain muuta. Ihan ensimmäisenä pitää kertoa, että alasajettiin tänään poika S:n kanssa mansikkamaa eli muovit pois ja suurimmat rikkaruohot ja sitten peitettiin koko alue suursäkkien pintasäkeillä. Niiden päälle minulla on tarkoitus laittaa laatikot, joihin sitten tulee minun ns. kasvimaa.
Mutta tässä kuvia ensinnäkin eräästä murheenkryynistä eli pohjoispuolen kukkapenkistä. Kaikki muut kasvit siitä ovat hävinneet paitsi kuunliljat ja lehtosinilatvat. Nyt tuohon on istutettu punaista päivänkakkaraa, muutama omakasvattama tarhasalkoruusu ja tuon hevosen ympärille omakasvattamaa ruohosipulia. Katotaan nyt taas kuin ämmän käy näillä systeemeillä!
Tämä yrttilaatikko minulla oli jo viime vuonnakin ja nyt mukamas sujuvasti esikasvatin tilliä ja persiljaa. Nehän oli niin hauraita, ettei niiden uudelleen istuttaminen meikäläiseltä onnistunut kovin mallikkaasti, mutta osa onnistui ja noihin väleihin pistin jo siemeniä. Oikean puoleisissa ruuduissa on sitten laventelia, joiden taimikasvatus onnistui paremmin.
Poika S:n kanssa taiteilimme eilen tuon pienen kasvihuoneen kasaan. Tällä kertaa kasvihuone on ostettu Tokmannilta.
Tokmannilta ostin myös nuo tomaattisäkit, joihin laitoin toiseen kaksi tomaattia ja yksinäisen kanssa persiljaa...
...ja samoin kaksi kurkuntaitan toiseen säkkiin ja toiseen yhden tillinsiemenien kanssa. Saa nähdä onnistuuko näin, mutta minulla oli noita taimia varattu 3 + 3 ja eihän tuonne pieneen kasvihuoneeseen mahtunut kuutta säkkiä. Noille toisen laidan hyllyille laittelin tänään jo chilipaprikan taimia.
Ja sitten on kerrottava yhden pallon tarina:
Tämä pallo on yli 15 vuotta vanha. Ostin sen aikoinaan lapsilleni ja sillä ovat tietysti he leikkineet, samoin entinen koiramme sekä nykyinen koiramme Wallu. Lisäksi pallon kanssa on leikitty neiti E:n Hula-koiran kanssa. Ja vielä pallo on tallella ja ehjä!! Kaikki muut pallot, jotka on vielä oikein ostettu "koirankestävinä" palloina, on rikottu ajat päivät sitten. Tämä pallo oli jälleen (monena vuonna aikaisemminkin) monta kuukautta kateissa ja tänään sen taas tuolta pellolta löysin. Voi, kun tällaisia leluja löytyisi vieläkin!!! Värit tuosta ovat jo kadonneet, pallo oli alunperin pinkki-lila!
Ja tässä vielä avautuneet Black Queen-tulppaanit, jotka olivatkin Queen of Night!!
Huomenna jatketaan puutarhahommia
Pami