Taivaalta on tullut vettä toooodella paljon, joten eipä tuonne ulos ole tehnyt mieli nenäänsä pistää. Ja sitäpaitsi minun jalat ovat vieläkin niin turkasen kipeät perunannoston jäljiltä. Osa syynä saattaa olla myös sekin, että kävin eilen puolukassa. Vähän laiskasti keräilin ja sain vain reilun puoli sankkoa ja sitten pitikin tulla kotiin ruoanlaittoon.
Mutta nämä kuvat on otettu eilen, kun aurinko vielä paistoi. Vihdoin sain virkattua noita korejakin pari kappaletta. Korit valmistuivat tosi nopeasti trikookuteesta virkkaamalla.
Ja sitten minä en ymmärrä, miten minä aina haksahdan noihin röyhelöhuivilankoihin. Tällä kertaa lankana on Sirdarin Aruba. Jotenkin en tykkää neuloa näitä ja ei näitä tule pidettyä kaulassakaan. Mutta kun tuo väri oli aivan valloittava.
Nyt en osta enää röyhelöhuivilankoja, en!!! (Kuinkahan kauan tuo päätös pitää...)
Vaan nyt pakastamaan tänään leivottuja pullia.
Pami
5 kommenttia:
Puoli sankoa puolukoita on hirmu saalis minulle, sen verran käydään hakemassa aina kun saadaan potkittua itsemme ylös sohvalta! Kohta on talven puolukat kasassa!
Täälläkin on vettä ropissut, välillä enemmän, välillä vähemmän. Ihanat korit, ovat minunkin suunnitelmissani, ensin pitää vain löytää oikeanväristä kudetta! :)
Kauniit korit! Pitäisi varmaan minunkin kokeilla noita koreja. Röyhelöhuiveja olen tehnyt pari kappaletta ja lahjoittanut ne molemmat eteenpäin (tai toinen oli oikeastaan tilaustyö).
Oletpa tehnyt kivoja koreja. Noihin röyhelöhuiveihin tulee himo. Upean värinen huivi.
Water Hack Burns 2 lb of Fat OVERNIGHT
Over 160 thousand men and women are trying a simple and secret "water hack" to lose 1-2 lbs each night in their sleep.
It is very simple and it works on anybody.
You can do it yourself by following these easy steps:
1) Go get a clear glass and fill it up half glass
2) And now use this weight losing hack
you'll become 1-2 lbs lighter in the morning!
Lähetä kommentti