keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2007

Kuvat sitten joskus!

Piti jo eilen kiittämäni Pientä lankapuotia ihanasta kirjeestä, joka sisälsi huovutetun pannulapun, pienen ristipistotyön ja pari yrttipussia, joita suunnittelin jo eilen aukaistavaksi, mutta en hennonnut!! Sain tuon kirjeen, kun satuin olemaan 40 001. kävijä blogisivulla. Kiitos kaunis!

Eilen valmistui myös Novita Cocos -langasta Novitan kevät/2007 -lehdessä ollut toppi, mutta sitä en ole vielä saanut kuvauskuntoon eli virkattua reunusta täytyy vielä vähän painella jotenkin. Muuten koko on hyvä ja istuu ihan kivasti päälleni. Tyttökin tuumasi, että onpa hieno!!

Sitten ruokavinkki: kuinka saan kolme lihapiirakkaa riittämään neljälle hengelle! Puolitin piirakat, pistin päälle (päivällä tähteeksi jäänyt) pastakastiketta, jossa kebab-suikaleita sekä juustoraastetta (tilkka myös fetajuustoraastetta, johon olen ihastunut). Käytin uunissa hetken ja näin oli miehille kaksi piirakkaa ja naisille yksi, kuten jako yleensä menee meidän paikassa. Lisäksi oli kyllä vähän muutakin tilpehööriä, mutta kukaan ei valittanut ruoan vähyydestä.

Kun teen joka päivä ruokaa, niin keksiliäisyys on välillä huipussaan :-) Katsotaan, jos innostun vaikka enemmänkin päivittämään keksimiäni ruokajuttuja!

Mutta tänään mummolaan, huomenna kaupunkiin, joten nyt hommiin toisihin (mummon sanoin)! Meillä on siis tällä viikolla hiihtolomaviikko, joten lapsille mietittävä vähän ohjelmaa hiihdon välillä. Heh, ihan kuin paljoa hiihtäisivät, mutta ulkonaoloa kuitenkin. Eilen jopa laskivat pulkkamäkeä!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kyselit tuosta vesikristallista....

Neljä pussia ulkomailta tilattuna tuli maksamaan 27,71 euroa + tosiaan vielä kaupanpäälliset eli kannatti tilata. Nuo ovat 40 g pusseja! Kotimaan Messuilta ostin neljä 4-5 g pussia ja ne maksoivat 10 euroa! Hieman on eri hinta! Kukkakaupoista noita saa kotimaastakin, mutta ovat tosiaan kalliita.