lauantaina, heinäkuuta 05, 2008

Unitauti ja lorvikatarri!

Minä kohta luovutan tuon Silmut -huivin. Vielä on lankaa jäljellä eikä kovin paljoa huivi ole edennyt. No ei kai, kun televisiota katsoessakin pitää nukkua... Joo, katsoin äsken formuloiden aika-ajot melkein kokonaan silmät kiinni. Vasta viime metreillä heräsin kannustamaan Heikkiä paalulle, ja sinnehän hän pääsikin!!! Hyvä me suomalaiset :-))

Puutarha

Juu, ja aina kukkien kuvat saa jonkun jättämään blogini lukemisen, niin senkin uhalla pistän taas pihassa kukkivia kukkia esille.

Minun tyylini kukkapenkeissä on tosiaan se, että mahdollisimman paljon tavaraa, jotta rikkaruohot eivät kovin levittyisi! Ja sitten annan jopa kauniiden rikkaruohojen kasvaa kukkapenkeissäni. Viimeiset kukkapenkkeihin levinneet kasvit ovat poimulehti ja nurmitädyke (niistä ei nyt kuvia) sekä orvokit saavat kukkia juuri siellä, minne ovat halunneet majoittua. Ja niitä onkin ympäri pihaa. Sarviorvokki on todellakin tykännyt tästä kesästä. Kukkii vallan mahdottomasti.








Tämän punalehtisen kukan nimeä kyllä kaipaisin. Tämä leviää meidän pihassa aivan valtoimenaan ja olisi kyllä kiva tietää, mikä tuo on!
Ja edelleenkin Helmin mielestä paras paikka on minun kukkapenkkini!
Kirjat

Leena Lehtolaisen kirja Tuulen puolella tuli luettua. Ihan hyvä se tosiaankin oli, vaikka vähän minulle jäi murhien motiivit epäselviksi. Oliskohan loppu luettava uudelleen... Vähän myös sotki minun ajatuksiani se, etten ole lukenut Maria Kallio -juttuja aikajärjestyksessä. Tuossa kirjassa Maria tuli äitiysloman jälkeen töihin ensimmäisen lapsen jälkeen, viimeksi luin kirjan, jossa Marialla oli jo kaksi lasta. No, nehän ovat kuitenkin kirjojen sivujuonteita.

Nyt aloitin jälleen lukemaan ns. yleissivistykseen kuuluvaa kirjaa: Maria Jotunin Huojuvaa taloa. Jostain kumman syystä olen mieltynyt noihin vanhahtaviin kirjoihin ja teksteihin. Viime talvena tuli luettua Minna Canthia!

Mutta jospa tänä iltana tulisi vähän taas neulottuakin päiväunien virkistämänä. Ainakin Columbo tulee telkkarista ja joitain elokuvia on katsomatta. Nyt on liian kylmä lähteä mökille saunomaan!!

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

käviskös pihakäenkaali tuolle punalehtiselle nimeksi?

Palaga kirjoitti...

Kauniita ovat pihasi kukat!

Outi kirjoitti...

Hei, silloin kun nukuttaa on nukuttava! Meikäläinen ainakin vetää päikkärit joka formuloiden aikaan miehen kainalossa (hän tykkää katsoa ajamista ja minä en =) Ihania kukkia kukkii teidän pihassa!

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita kukkia sinulle ja tuo periaatteesi on just oikea!

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kukkakuvia!! Mie oon lukenu kaikki Lehtolaisen kirjat, sopivasti jännää ja ihmissuhteita :)

Anonyymi kirjoitti...

Päiväunet on aina paikallaan! Mie oon lukenut kanssa muutaman Maria Kallion, ihan kivoja. Tuo Huojuva talo jäi miulta kesken, en muista mikä siinä kävi tökkimään. Ootan siun mielipidettä kirjasta, että kannattaako tarttua siihen uudestaan :) Joskus kesken jääneet kirjat voivat ollakin muutamien vuosien jälkeen ihan hyviä.

Anonyymi kirjoitti...

Olen lukenut tuosta myös tarhakäenkaalina mutta varmaan sama asia kun googletin asiasta mielenkiinnolla..kiitos viime kommentista:)