sunnuntaina, helmikuuta 14, 2010

Vielä tämän päivän aikana...

Toivottelen hyvää ystävänpäivää!!

Ystävät ovat
kuin lyhdyt polkumme varrella:
matka ei lyhene, mutta tie
näyttää valoisammalta.


Neulomisen alla on vielä pyöröliivi, ja sen valmistumiseen vissiin menee hiukan aikaa... No, olen minä yrittänyt ihan kovasti sitä neuloa, mutta paljonhan siihen reunukseen kerroksia tulee, etenkin kun teen sitä röyhelömäisempää reunusta. 

Ensi perjantaina neiti E lähtee Sallaan Sallan poropuistoon seitsemäksi viikoksi työharjoitteluun. Snifff!! Mitenkähän minä pärjään... Juu, neiti varmaan pärjää siellä oikein hyvin. Omaa pärjäämistä epäilen kovasti.

 
Muistin vihdoin ottaa monta vuotta vanhasta tulilatvastakin kuvan. Aina välillä saan sen kukkimaan! En vaan ole keksinyt miten se onnistuu, kun esim. viime vuonna se ei kukkinut. Vähän harvassahan noita kukkia on, mutta sen verran kuitenkin, etten poiskaan henno heittää.  

Viime keskiviikkona sitten SE tapahtui: liikennevalvontakamera herätti minut aamulla töihin mennessä. Valokuvaa odotin mielenkiinnolla, mutta eipä mulla ollut ylinopeutta kuitenkaan kuin 7 km/h, joten muistutushan siitä vaan tuli. Unohdin vakionopeuden säätimen liian korkealle, kun tulin kamera-alueelle. No, muistanpa tästä lähtien. Yleensä pidän säätimen noin 15 km yli sallitun, kun otan huomioon mittarivirheen. Juu, onhan se liikaa sekin, mutta kun työmatka kestää muutenkin tunnin, niin ei vaan viitsis junnata hyvällä autolla...

Mutta eipä tässä  sen kummoisempaa. Lähdenpä paistamaan vähän naudan lihaa ja syödään se sitten tortillojen kanssa. En tällä kertaa teekään perusjauhelihatortilloja. Viime viikolla söin ns. yliterveellisesti, kun koululla oli tarjolla torstaina matikkapaistia ja perjantaina borssikeittoa! Nyt sitten viikonloppuna on tullutkin syötyä vaan lihaa!! :-)

Ihanaa, kun poika S opettelee soittamaan Metsäkukkia -valssia. Ei muuten olekaan mikään kovin helppo kappale.

9 kommenttia:

PäiviP kirjoitti...

Hyvää ystävänpäivää!

Susu kirjoitti...

Hyvää Ystävänpäivää myös sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Loistavaa ystävänpäivää!

Neili kirjoitti...

Hyvää ystävänpäivää ja liukasta laskiaista!

Tuula kirjoitti...

Hyvaa ystavanpaivaa vaan!

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Hyvä ettei tullut sakkoa, mukavaa Ystävän päivää.

Sinikka kirjoitti...

Hyvää ystävänpäivää:)

Marjut kirjoitti...

Mukavaa laskiaistiistaita! Tyttären kaveri oli vähän vastaavassa harjoittelussa Levillä huskytilalla. Oli juuri joulukuussa huippupakkasilla.

Irina kirjoitti...

Mukavaa viikonlopun jatkoa! Kiva,kun pistäydyit kommentoimassa blogissamme:o)