perjantaina, helmikuuta 11, 2011

Hehkutusta, hehkutusta!

Meillä näytti lämpömittari tänä aamuna kahdeksan jälkeen tällaista:
Minusta on jotenkin jännä, kun sisällä ja ulkona on sama lämpö, vaikka toisessa onkin sitten miinusmerkki edessä. Oli kesälläkin hauska seurata, kun molemmat olivat plussalla. Juu, ja vaikka meillä näyttäisi olevan sisällä lämmintä, niin tuo mittari on keittiössä, johon leivinuuni hehkuttaa ja lisäksi sen verran korkealla, että aina näyttäisi olevan liiankin lämmintä. Jaloissa sitten vaan tuulee....

Mutta sitten muuta hehkutusta: sain oman magic yarn ballini tänään. Ja sehän tuli Sinikalta. Kiitos Sinikka!! Lanka on Austermann Steppiä. Tykkään! Olen kolmet sukat siitä neulonutkin. Pallo oli mielenkiintoisen näköinen ja siitä jo osa selvisi kerimättäkin, mitä sisältää.
Kerä oli täynnä vaikka mitä ihanuuksia. Tuo enkeli on aivan ihana!!! Kiitos vielä kerran. Tämä vaihto oli tosi hauska eli kiitos vielä Piiallekin vaihdon emännyydestä.
Sitten vähän surkeampia uutisia: meidän vanhalla Wallu-koiralla on melko paha korvatulehdus. Täytyy myöntää, että vähän omaakin syytä moinen, kun en riittävän useasti malta niitä korvia tutkia: luppakorvat ja paljon karvaa, niin eihän sinne edes mitään näe. Nyt koira alkoi vinkua, kun sitä rapsutteli korvista ja tänään isäntä käytti koiran eläinlääkärissä. Samalla tuli selväksi, että koirallamme on myös hilsepunkki!! No, siihenkin tuli nyt sitten häätölääkitys. Toivottavasti Wallu selviää noista koitoksista kunnialla. Harmittaa!

Hyvää viikonloppua kaikille! Ja kiitos kommenteista, niitä on todella ilo lukea. 
Pami

10 kommenttia:

Tansku kirjoitti...

Täällä oli tänä aamuna -30 astetta,et pakkanen jyllää kovilla panoksilla,kiva saada vaihdossa jotain mukavaa ja sinä oletkin saanu♥
Mukavaa viikonloppua sinulle

TeSa kirjoitti...

Ihana lankapallo. Ensinnä ihmettelin vaihtoa, mikä yllätyspallo. Nyt se selvisi, hieno juttu!

Outi kirjoitti...

Olisi kiva, jos tuollaisia lankapalloja myytäisiin kaupoissakin... ei koskaan tietäisi mitä tuli ostettua =)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihana taikapallo ja kaikkea tarpeellista sisällä. Hyvää viikonloppua sinulle.

Marjut kirjoitti...

Voi, Wallu reppanaa! Meidän blogikoiralla oli vuosi sitten nenäpunkkeja.

Anneli kirjoitti...

Onpas kiva taikapallo !

Mukavaa että pääsit sinne kurssille. Muista vinkata mulle kun sulla on jotain klipsu näytettävää.

Anitta kirjoitti...

No, jopa sattui lämpötilat kohilleen.
Kivan lankapallon olet saanut.
Tuleekohan noita erilaisia punkkeja herkemmmin pakkasilla kun ilma sisällä on kuivaa. Onneksi niistä kai pääsee suht helposti eroon.

catariina kirjoitti...

Palaan vielä kanavatöihin, sinunkin blogissasi olen niitä katsellut, ihaillut. aina sanoin, että en koskaan tee kanavatöitä, ei olisi pitänyt sanoa, hyvää pakkaspäivän jatkoa.

Vaahteramäen Emäntä kirjoitti...

Mainio tuo pallo <3 paranemisia karvakorvalle <3

sirimi kirjoitti...

Kiva pallo täynnänsä ihania juttuja!
Toivottavasti Wallun korva on jo paranemaan päin, ja ne mokomat hilsepunkit häädetty. :)