maanantaina, lokakuuta 24, 2011

Mäntiin mehtään

Mutta ensin vähän aivan jotain muuta. "Joo, joo, autan, autan parhaimpani mukaan." Ansa edelleenkin auttaa minua käsitöiden teossa, joten kovin nopeasti en valmista saa aikaan. Tässä kuitenkin yhdessä tuumin tehdään tyttärelle kauluria. 
Homman nimi oli, että laitellaan raidat vähän miten sattuu.
Ja minun kaulaan se asettui sitten näin. Tytär ei ole vielä ennättänyt kokeilemaan. Lankana oli Katia Peru ja puikot numero 7.
"Joo, joo, kyllä mä tiedän, ettei pöydällä saa olla, mutta miten ihmeessä sä löysit mut täältä gerberan lehtien alta."
Oiva puolestaan tykkää piiloutua mattojen alle. Täytyy aika varoen nykyisin kuljeskella. Joskus epäilen, että Oivalla on perimässään jänistä. Se työntää päänsä maton alle ja on silloin olevinaan piilossa!
"No hyvä on, tulen pois, kun Ansa ei antanut olla rauhassa."
Kissamme ovat myös erittäin musikaalisia!! Tänään Ansa kyllä tiputti yhden noista pianon päällä olevista enkeleistä ja siipi meni rikki. Ei tää mamma oikein tykkää!!
Jotenkin hauska tämä tyttären ottama kuva. Ihana heijastuma telkkarista.
Nämä puserot minun on pitänyt esitellä jo useamman kerran. Tilasin nämä Positiivareilta. Hula ja Walluhan ne siinä. Tyttärellä Hula-paita, minun paidassa Wallu.
Ja ensi kesänä aion hommata näitä kukkia enemmän. Olikohan tämä tähtisilmä nimeltään... Siis vieläkin kukkii, vaikkei enää kovin auennein kukin, mutta nätti se vielä on.
Ja viimeisenä metsän tuliaiset. Ensimmäinen kranssi väsätty! Nuo Tiimarin valmiit kranssit on kyllä kivoja.
Nyt on lähdettävä ruoanlaittoon!
Hyvää viikon alkua toivotellen Pami

keskiviikkona, lokakuuta 19, 2011

Virkattuja pikkuliinoja

Lievä syysväsymys on iskenyt. En ole oikein saanut mitään aikaan. Aloitettuja käsitöitä on vaikka "huru mycke", mutta valmista ei meinaa vaan tulla. No, tässä kuvattuna pikaisesti pari pikkuliinaa, jotka virkkailin klipsuvirkkailun välissä. Ne klipsut kun käyvät minun ranteisiini, mutta tavallinen puuvillalanka ei onneksi.
Pitäis aloittaa myös yksi tilaustyövillatakki, mutta sitä ennen pitäisi saada aikaan tyttärelle kauluri. Mutta kyllä minä vielä selätän nämä tekemättömät työt :-).

Täällä sataa ja tuulee, mutta silti mukavaa keskiviikkopäivää
toivottelee Pami kirkasvalolampun loisteesta!

maanantaina, lokakuuta 10, 2011

Sanat ja Sinuhe ja Semmarit

Kun nyt ei ole valmiita käsitöitä, niin pyysin Matkani varrelta -blogista viisi sanaa. Katsotaanpas, mitä näistä osaan kertoa!!

1. Virta
2. Hiekka
3. Avoin
4. Askel
5. Laulu

Virta
Muistan, kun pienenä tyttönä kuuntelin isäni kanssa Olavi Virtaa. Aivan ihana laulaja. Hänen elämänkertansakin on tullut luettua. Olavi Virta on nimenomaan isäni lempilaulaja vieläkin. Itse katson joskus hänen elokuviaan, kun satun telkkarin ääreen.

Hiekka 
Tällä hetkellä sanasta hiekka tulee mieleen tuo hiekan määrä meidän lattioilla. Kaksi kissaa ja kaksi koiraa tekee sen, että hiekkaa riittää. Etenkin rapakeleillä. Nyt ei vielä olla pahimmassa vaiheessa, vaikka vettä sataakin! Hiekasta tulee myös mieleen, että meidän piha on nykyisin vähän huonosti hiekotettu talvisin, kun maitoauto ei käy enää joka toinen päivä. Piha on välillä niin liukas, että hyvä kun pystyssä pysyy!! 

Avoin 
Joskus tunnen itseni liiankin avoimeksi. Tulee kerrottua täällä blogissakin kaikenlaisia asioita. Mutta en vaan osaa olla hiljaa. Jos on tämmöinen, niin miksi sitä pitäisi salata. Vaikka on minusta vanhemmiten tullut yhä varovaisempi siitä, mitä puhun. Ja en enää luota ihmisiin niin sinisilmäisesti kuin ennen! Toisaalta taas ikä aiheuttaa sen, että nyt voi nauraa kyllä täysin huoletta itselleen ja vaikka nolatakin itsensä. Kyllä tässä iässä voi tehdä jo mitä vaan :-)

Askel
Olen sellainen "maanantaisoturi", että yritän aloittaa ns. kuntoilevan elämän harva se maanantai. Olen joskus ostanut pari askelmittariakin, mutta jotenkin en saa niitä toimimaan! Askeleita pyrin kyllä päivän mittaan ottamaan ja niitä tuleekin aika paljon, onhan nuo ilahduttavat nelijalkaiset siinä apuna!

Laulu 
Minä laulan ainoastaan yksin ollessa ja mielellään autolla ajaessa. Olen kyllä kaikkiruokainen musiikin suhteen, mutta meillä isäntä laulaa, joten minulta ovat laulut jääneet. Tai jos satun laulamaan yksin kotona, niin yleensä mieleen tulee tosi vanhat lastenlaulut, joita ala-asteella laulettiin. Minua suorastaan harmitti, kun meidän lapset eivät laulaneet kouluaikanaan. Koivun oksaan korkealle, teki peippo pesän on yksi suosikeistani. Kyllä sitä voi laulaa syksylläkin :-)

Mainitse kommentissasi, jos haluat minulta sanoja. 

Ja sitten muihin aiheisiin: Minä olen lukenut Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen!!! Pitkään siinä meni ja täytyy sanoa, ettei oikein minun mieleiseni kirja ihan vanhahtavan tekstinsä vuoksi. Jouduin aika paljon pinnistelemään, että ymmärsin kaikki! No, nyt on kuitenkin sen verran sivistetty itseäni, joten siirryn vähäksi aikaa hömppäkirjallisuuteen. Ei jaksa nyt mitään raskaampaa :-).

Ja eilen sunnuntaina kävin katsomassa Savonlinnasalissa Semmareiden konsertti. Olipas hyvä! Tykkäsin ja suosittelen, vaikka tuo olikin kiertueen päätöskonsertti ja pojat lähtee nyt kuulemma Kiinaan. 

Ja huomenna on viimeinen klipsukurssipäivä. Tämän päivän aikana pyrin tekemään toisen puolen siihen pyöreään laukkuun. Kurssilla saa sitten ope neuvoo, miten ne puolikkaan yhdistetään. Ei jaksa itse miettiä :-)

Täällä sataa vettä, mutta silti hyvää maanantaipäivää toivotellen
Pami

keskiviikkona, lokakuuta 05, 2011

Krokotiili ja klipsuja

Yrittäiskös uudestaan! Kirjoitin tänne päivällä pitkät pätkät ja kaikki kirjoitukset hävis!! Ja ulkona paistoi silloin aurinko, joten siellä olis voinut senkin ajan viettää. Vähän potuttaa, ihan vähän vaan, melkein vois sanoa sen v-kirjaimisen sanan!!

Mutta nyt on taas valmista näytettävää eli krokotiilihuivi valmistui. Liian pieni siitä tuli vieläkin, vaikka koukkua suurensinkin numerolla (3 -> 4), mutta toista kertaa en pura. Hapsuja en saanut ja ylälaitaan tein tuollaisen oman kerroksen. Ohjeessa oli 12 pylvään ryhmä ja minä virkkasin 10 pylväällä, mutta ei 200 grammasta näköjään kovin suurta saanut silti aikaiseksi.

Eilen tiistaina kävin taas klipsukurssilla. Nyt on puolikas kassi valmis. Vielä toinen tällainen ja sitten on tuollainen ympyräkassi. Keskellä on oluttölkin pohja. Siihen ei ollutkaan kovin helppo saada reikiä ja ruttuhan siihen tuli, mutta ei sitä varmaan käytössä huomaa... Tai minä en nyt suostu sitä huomaamaan.Edellinen laukku on vuorta vaille valmis.
Ja sitten vähän kuvasin meidän "lasten" leikkiä. Kuvien koiraa ja kissoja ei ole vahingoitettu :-).

Kukkapenkin patsas.
Ja tuolla on jotain hauskaa, minä näin!!

Sitten taas kukkakuvia. Meillä vaan kukkii. Tässä syysasteri.
Väliin tuli kuva omenista, joista on tarkoitus tehdä omenapiirakkaa. Omenoita on taas tänä syksynä tullut syötyä ihan liiankin kanssa!! Tätä lajiketta ei kukaan muista, mikä se on, mutta toinen puu on keltainen kaneli ja se teki aivan älyttömästi omenia. Ne on just hyviä syödä puusta!!
Ja verbenatkin meillä vielä kukkii, vaikka on lokakuu!
Toivottavasti tämä kirjoitus ei nyt sitten häviä!!
Lokakuisin terveisin Pami