lauantaina, tammikuuta 06, 2007

Riisuttu on!

Joo, nyt on joulu loppu tai ainakin melkein. Meillä lähti heti näin loppiaisena kuusi pihalle. Kuusi oli ihan kiva ja metsänhoidollisesti oikeaoppinen eli runko oli kiero, mutta jostain syystä en jaksa katsella kovin kauaa joulujuttuja! Vielä meillä on jouluvalot ja tuvassa jouluverhot, mutta eiköhän viimeistään ensi viikon aikana viimeisetkin joulukoristeet häviä. Harmittelin jälkeenpäin, etten muistanut ottaa kuvaa kuusestamme. Suurin osa koristeista on itse tekemiä ja vanhimmat vuodelta 1989! Ehkä ensi vuonna...

Käsitöitä en ole pahemmin tehnyt. Muutaman piston olen tehnyt aloittamaani kanavatyötä ja ompelin lasten vessan ikkunaan uuden verhon kaverilta "pummatusta" Marimekon kankaasta. Kuva mahdollisesti myöhemmin, kunhan saan sen silitettyä ja laitettua ikkunaan.

Mutta siivonnut olen!! Aloitan yleensä joulusiivouksen näin joulun jälkeen. Talomme on suht suuri, joten laskin, että on noin 15 "osiota", jotka on siivottava. Koska saunaa ja pesuhuonetta, vessoja ym. ei voi lukea huoneisiin, puhun osioista! Lisäksi on kyllä lastenhuoneet, mutta he saavat siivota omansa, kuten tähänkin asti!. Siivoan siis yhden osion viikossa ikkunoita, kattoja ja seiniä myöten. Nyt on ns. askarteluhuone siivottu. Askarteluhuone on minun koppini, jossa on kaikki langat, askartelutarvikkeet, ompeluvälineet ym. Ja koska se on käyty lävitse, tämän vuoden ensimmäinen ikkunakin on pesty!

Tavoite on käydä läpi koko talo kuitenkin ennen juhannusta, jonka jälkeen voi siis aloittaa juhannussiivouksen, eikö vain?!! Siivoamista tässä huushollissa kyllä riittää, kun siirtyy tuonne ulkorakennuksiin. Jos tänä vuonna ennättäisi laittaa lopullisesti kuntoon aitat ja navetan varastotilat. Eräänlainen tavoite on joskus vielä käydä läpi isännän konevarastot, mutta siihen ei taida minun elinaikani riittää :-) Noita aittojakin olen siivonnut vasta 15 vuotta ja joka vuosi on tekemistä!

Annoin erääseen blogiin palautetta siitä, kun oli kirjoitettu värilliselle pohjalle valkoista tekstiä, jota näin 4-kymppisen oli hankala lukea. Tietty lukulasit auttavat asiaa. Minulla on ollut lukulasit jo yli 20 vuotta, joten en koe niitä mitenkään hankalana enää, mutta olen huomannut, että ennen sanoin, että näen kyllä ilman lasejakin, nyt perustan aika paljon asioita ns. ikänäköön. "Minä en vaan nähnyt sitä", " enpä jaksanut lukea kunnolla, kun en näe!", "lisää valoa, kun minä en vaan näe" jne. Ja aina menee täydestä :-) Ja kukaan ei ihmettele, kun jotain on jäänyt huomaamatta!

Nyt toivottelen HYVÄÄ LOPPIAISTA!! ja siirryn - arvatkaapas minne? - ruoanlaittoon!!

Ei kommentteja: