Kenellekään en viitsi soitellakaan, kun minulla on tällä hetkellä sellainen puhelin, jolla en kuule!! Meillä hajosi kolmelta henkilöltä puhelin samoihin aikoihin, joten viime viikolla tein oikein tuplaostoksen puhelimia. Kolmannesta hajosi vain lasi, joten se jää pojan käyttöön! Hän soittaa vielä vähemmän kuin me muut, eikä me muutkaan paljoa soitella. Tytön puhelimen sain jo kotiin, mutta omaani joudun odottamaan ensi keskiviikkoon!
Samalla kävin ostamassa haaveilemani digitaalisen keittiövaa'an, joka olisi kyllä pitänyt jättää ostamatta! Aloitin heti tarkistella vaa'an mittavirhettä ja ainakin osassa langoista oli mittavirhettä. Korkkamattomat 7 Veljestä -langat painoivat vain 142 grammaa, vaikka vyötteessä lukee 150 g. Tämähän aiheuttaa sitten langankulutusseurannassa virheen, jos mittaa valmiin työn eikä jäljelle jäävää lankaa. Olen meinaan vyötteen mukaan laittanut ostomäärät!! Muiden valmistajien lankamäärät pitivät paikkaansa. En minä yleensä näin tarkka ole ja varmaan tuo alkuinnostuskin hiipuu... Toivottavasti.
Niin ja vielä ostin digitaalisen mittarin, jolla voi mitata leivinuunin lämpötilaa. Joten rahaa paloi viime viikolla ihan kiitettävästi. Siis isännän rahoja. Nyt olen siis saanut tämän vuoden syntymäpäivälahjan, nimipäivälahjan ja äitienpäivälahjan. Ja koska joululahjoja meillä ei osteta, niin siinäpä ne! :-)
Lisäksi viikon paras ostos oli ehdottomasti Emmerdale -kalenteri. Tällaisia hienouksia saa ostettua, kun kuuluu Suomen Emmerdale Clubiin eli SEC:iin!
Jotain on saatu valmiiksikin. Helmiksen ohjeella tein siis itselleni sniikkerit. Muuten tein ohjeen mukaan, mutta kantapään sauman silmukoin ihan neulan kanssa puikoilta suoraan. Nyt teen samanlaisia tummansinisestä 7 Veljestä -langasta pojalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti