tiistaina, heinäkuuta 31, 2007

Tuo lapasvaihto...

...jää sittenkin minulta väliin. Siellähän luki selvällä suomen kielellä, että on kysyttävä minkälaiset lapaset toinen tahtoo ja sitten on yritettävä sellaiset tehdä! No, ensinnäkin, minä olisin itse halunnut nimenomaan yllätyslapaset ja siihenpä se sitten jäi, kun en osaa itse kovin kummoisia säveltää toisille. Tänään löysin yhden aivan ihanan lapasmallin, mutta jos se sille vaihtoparille ei sitten kävisikään. Joten jätänpä väliin!

Nyt täällä kokoilen salaiselle neuleystävälle pakettia, mutta en lähetä vielä, koska lähdetään huomenna lomalle (jos nyt kaikki menee putkeen). Tuolta matkoilta kun voi löytyä vaikka mitä kivaa...

Ja sitten mitä muuta olen tehnyt tänään kuin kuunnellut ja katsellut kovaa tuulta ja sadetta. Tulipa urakoitua Leonardo DiCaprion ja Martin Scorsesen Oscar-elokuva Lentäjä! Oli minusta ihan hyvä, vaikka tähän asti olen karsastanut dvd:n paketista aukaisua kuvan pituuden takia. Ja neulonut kaulaliinaa, josta oli aikaisemmassa postauksessa. Nyt siitä tulee hyvän levyinen ja pituinenkin!

Ja nyt muistin vastata tuonne alempaan kysymykseenkin: Wallu on walesinspingerspanieli, kissat meillä on aivan maatiaisia.

sunnuntai, heinäkuuta 29, 2007

Tekis mieli...

Osallistua tähän, mutta kun en osaa tehdä kuin ns. tavallisia lapasia.

torstaina, heinäkuuta 26, 2007

Rasittaa...


...toi aiemmassa postituksessa juokseva tyyppi! Mut en poista sitä!

Mutta että tämä kestäisi jonkinlaisena käsityöblogina, laitan kuvan purkuun menevästä kaulaliinasta. Malli on Modan Neuleklassikoista ja aivan ihana juttu neuloa. Minusta vastaa vähän Salomoninsolmuja neulottuna. Mutta aloitin ohjeen mukaan 80 silmukalla ja eihän tuo lanka riitä kuin pieneen päkäleeseen! Ja sitä paitsi, minusta näyttää tuo lanka nyt rumalta. Opinpahan jälleen kerran senkin, ettei pitäisi ostaa erikoislankoja, jos ei tiedä, mitä niistä tekee. Joskus 150 g on liian vähän, joskus liian paljon... Se on niin suhteellista... :-)


Ja sit pakko laittaa kuva kaveruksista eli Leonardo ja Walluhan ne siinä tekevät tuttavuutta.

Tänään postissa tullutta!


Tänään tuli taas Emme-fanille postia. Huutonetistä tilasin! Knitting bookissa on ns. vanhoja näyttelijöitä ja vähän vanhahtavia malleja, mutta eipä se haittaa! Just ihana kirja kuitenkin.

Ja palapelissä on 1000 palaa. Milloinkahan ennätän sen tekemään... Kun on vielä kaksipuoleinenkin!


Haamuilut!

No, tää on melkein sitä...

Eli minulta kysyttiin, mistä tiedän, että blogi haamuilee. No, ensinnäkin minä niiin tykkään tästä omastain, että olen laittanut blogini suosikkilistalle. Siitä näen sen jo suoraan, jos on tullut päivitys vaikken ole mitään blogilleni tehnytkään. Toinen mistä näen sen, on tekniset tiedot. Eli pienestä sinisestä i-pallosta painamalla näen tiedot, milloin blogini on viimeksi päivittynyt.

Tuo oma tilaus on puhtaasti sen takia, että pystyn vielä ennen päivitystä muuttamaan (esim. korjaamaan kirjoitusvirheitä tai laittamaan laatikoita tai muuta sellaista), jos jotain pikkujuttuja muistuu mieleen. Myönnän, että itseäni ärsyttää hiukan näpytellä blogeja auki, joissa ei ole tapahtunut mitään. On muka sen verran kiireistä tämä minun elämäni...:-))

maanantaina, heinäkuuta 23, 2007

Lapasten seuraksi huivi

ValoAnnista valmistui Feather and fan -scarf eilen illalla. Nyt ei vaan ennätä tämän enempää kirjoittelemaan, kun pitää lähteä ruoanlaittoon ja äsken meni aikaa puhelimessa!




lauantaina, heinäkuuta 21, 2007

torstaina, heinäkuuta 19, 2007

Päivän idea!

Ensin kudotutetaan äidillä uusi matto, vaikkei entisessäkään ole mitään vikaa (isännän mielestä). Sen jälkeen ihmetellään, mihin laitetaan loput matonkuteet. Ihmettelyn jälkeen annetaan kuteet äidille kuten aina ennenkin. Kun on saatu luvattua kuteet äidille, muistissa välähtää, että trikookuteesta voi virkata vaikkapa korin!!

Hieman anteeksipyydellen pyydetään trikookuteet äidiltä takaisin ja tuodaan kuteet kotiin, jossa ihmetellään muutama päivä, että mitä h...ttiä minä nämä tänne kannoin. Sitten jälleen välähtää: numero 10 virkkuukoukku käteen ja aloitetaan virkata ympyrää. Jälleen miettiminen, mitähän tästä tulee ja lopulta se sitten iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta: tietysti kattilansuojus!!!

Tähän sitten loppuivatkin trikookuteet, joten kai tässä on lähdettävä jälleen mamman puheille...:-) Aika tarkkaan osattiin mattoon menevä trikookude arvioida vain 300 g jäi jäljelle. Muita kuteita jäikin sitten enemmän.

Virkattuja koreja näin Joensuussa käydessäni Taito-korttelissa. Sieltä tämä alkuperäinen idea.

keskiviikkona, heinäkuuta 18, 2007

Ettenkö muka mitään saa aikaan :-)


Tässä siis valmista! Eli minä se kuitenkin neulon kesällä lapasia! Tytär halusi pinkit lapaset ja minähän olin oikein tyytyväinen, kun jotain sain tehdä! Lapaset eivät varmaan ole kovin pitkäikäiset, koska ne on neulottu Novitan ValoAnnista. Kuvaustaustana äitini kutoma matto makuuhuoneeseen. 18 vuotta vanha häälahjamatto saa nyt väistyä tuon uuden tilalta.


Huutonetistä tilasin tällaisen kirjan ihan puhtaasti joulujuttujen takia. Ai, minähän en kyllä välittänyt joulusta... Mutta haluan kuitenkin virkata tuvan ikkunoihin tonttuja! :-)

Ja tontut virkataan tuolla kuvassa takana olevasta Eldorado -langasta, jonka ostin Joen Langasta. Siis minä olen jo hiukan kateellinen pohjois-karjalalaisille, koska heillä on käytettävissään noin hieno lanka- ja käsityökauppa!

Tulihan sitä tietysti osteltua kaikenlaista. Gedifran -langat olivat aivan ihania. Ja kun paljon oli alennuksessa!!!! Lisäksi ostin tuollaisen virkkuukoukkujen säilytyskotelon (joo, kunnon käsityöläinen tekee tuollaiset itse :-)), nyörintekolaitteen (ei harmainta hajua, mikä sen nimi on!) ja yo-yon -tekolaitteita kaksittain. Lisäksi magneettineppareita. Sitten sain itseni kaupasta ulos. Tavaraa hamstrasin reilun 80 euron edestä! Ja nyt perhe ihmettelee, kun minä vaan haluan mennä Joensuuhun!!! :-)


Niin ja loppuun sitten kuvia, miksi olin Pohjois-Karjalassa. Kävin katsomassa Markku Pölösen elokuvakylää, jossa kuvataan uutta tv-sarjaa Karjalan kunnailla. Sarjaa esitetään marraskuusta lähtien TV 2 keskiviikkoisin kello 21.00. Olin tutustumassa kylään Suomen Emmerdale Clubin jäsenien kanssa. Kuvat eivät välttämättä ole kauaa blogissani, mutta vähän pitää hehkuttaa :-)) Sarjassa näyttelee mm. Juha Veijonen ja Lyyli-koira.
Ohjaaja Markku Pölönen.
Heikki Kinnusen vieressä SEC:n emäntä Kaarina Suvanto.



Ja sarjassa näyttelevä Peter Franzen.

tiistaina, heinäkuuta 17, 2007

Pami on ihan plääh....

Paljon on tehty, mutta koska tämä on "muka olevinaan" käsityöblogi, niin en viitsi ihan kaikkea kertoa...;-) Käsitöitä ihan oikeassa muodossaan on tullut vähemmän tehtyä, mutta onhan aitan maalien rapsutus, kukkapenkkien kitkeminen, ruoanlaitto työmiehille yms. käsitöitä!! Blogeja olen kiireesti käynyt lukemassa ja joissain olen jopa malttanut kommentoida etenkin jos on arpajaisista ollut kyse :-)

Vaan laitan paremmalla ajalla parempaa juttua menoistani ja tekemisistäni.



Ja lankapäiväkirjakin on nyt pois ajan tasalta, kun tuli käytyä Joen Langassa Joensuussa ....


En tiedä onko näin blogeissa sallittua, mutta laitan tuonne laitaan ns. osto- ja myyntipalstan. Siis kyseessä on omat jutut!

perjantaina, heinäkuuta 06, 2007

Saunaan, saunaan!

Vihdoin sain vietyä savusaunani kehystettäväksi. Johan työ oli valmiina jo jonkin aikaa, mutta hiljaa hyvä tulee :-). Tämä matkaa seuraavalla saunareissulla mökille. Kunhan nyt ilmat lämpenevät.

Ja sitten vähän naisen logiikkaa: eikös neulominen takaperin ole yhtä nopeaa kuin etuperinkin. Eli siis puran neulomaani liinaa silmukka kerrallaan. Siihen meni eilinen ilta ja tänään vielä jatkan yhden kerroksen verran, sitten varmaan pääsen jo neulomaan liinaa eteenkin päin. Ja kyllä se takaperin neulominen eli purkaminen on hitaampaa!!! Mutta kun ei voi ainakaan vielä antaa periksi!

Huomenna lähden yhden yön lomalle Jyväskylään ja tuon samalla tyttäreni kotiin serkkujensa luota.

keskiviikkona, heinäkuuta 04, 2007

Vielä ratkaisematta!


Eli tästä piti tulla....














...tällainen!















Mitä minä teeeeeen!!! Virhe on siis aivan loppukerroksilla tuon loppureunuksen alussa.

Nukun nyt ensin kuitenkin yön yli ennen kuin edes yritän aloittaa korjaamista!

Siis pakkohan tää oli tehdä! ;-)



Etenkin kun testin tulos oli tämä! Testin osoitteen nappasin Marsulta, vaikka on tätä näkynyt muissakin blogeissa.

Kerronko... No, kerron: en oikeastaan pidä ruusuista!

Minä luovutan...

... ja mörökölli saa nyt viedä minut! :-) Ei tule kuvia käsitöistä tälläkään kertaa. Siis olen neulonut innokkaasti uusimmassa Modassa olevaa liinaa ja siinä on muistaakseni 97 kerrosta. Eilen illalla huomasin kerroksella 91 taas sen verran pahan virheen, etten oikein tiedä mitä tekisin... Vähänkö suututtaa, tyttären sanoja lainatakseni. Sitä paitsi olisin laittanut kuvan keskeneräisestä liinasta, mutta kun kamerasta on tietysti just nyt akku loppu.

Mutta kun minut on haastettu Esikon ja Tellun puolelta kertomaan 7 faktaa itsestäni, niin tässäpä jotakin siihen meemiin. Yritän keksiä sellaisia asioita, joita ei ole vielä tässä blogissa tullut kerrottua.

Hmmmm.....

No ekaks: Yritän aina kaikenlaista. Kiinnostun joka asiasta, mutta aika nopeasti myös kyllästyn, jos en opi asiaa heti!

2. Pidän autolla ajamisesta ja autoista. Puhun niistä, vaikken aina niin tekniikasta mitään ymmärräkään.

3. Teen melkein joka viikonloppu lupauksen aloittaa tulevalla viikolla terveellisemmän elämän etenkin liikunnan osalta. Yleensä loppuviikosta huomaan, ettei lupaukset ole toteutuneet taaskaan... Lupauksiin saattaa myös kuulua, että teen päivittäin tunnin käsitöitä, tunnin puutarhatöitä, katson vain tunnin telkkaria tms. :-)

4. En pidä perinteistä ja rutiineista, mutta silti päiväni ovat hyvin samalla kaavalla rakennettuja. Aamulla luen tunnin ennen aamupalaa, pyykkikone päälle, sitten tietokoneelle, kello 12 ruoka, kello 15.30 kahvi, kello 18.00 ruoka, illalla menen sänkyyn kello 22.00 ja 22.30 nukahdan lukemisen jälkeen. No, väliajat sitten vähän vaihtelee päivittäin siivouksesta leivontaan ja kaupassa käymiseen... Tai jopa maataloustöihin :-). Joulut ja juhannukset vietetään aivan eri lailla kuin suurin osa suomalaisista, mutta en jaksa nyt niistä sen enempää kertoa. :-)

5. Olen kärsinyt työuupumuksesta, masennuksesta ja paniikkihäiriöistä.

6. En pidä suurista ihmismääristä. Olen koti-ihminen, jopa hiukan erakoitunut (tai mökkihöperyydeksikin sitä voi kutsua :-)) viime vuosina. Netti on hyvä yhteydenpitoväline :-)

7. Kuulun Suomen Emmerdale Clubiin.

8. Ja koska en pidä määrätyistä tavoista ja rutiineista lisään tähän meemiin vielä kahdeksannen kohdan: en pidä kasvojen kastelusta!! Mutta pesen kasvot kuitenkin sitkeästi päivittäin :-) Uin, mutta en mielellään sukella ja pidän mahdollisimman kauan kasvot kuivina suihkussakin!

Että sellaista! Tämä meemi on pyörinyt niin monessa blogissa, etten taida nyt haastaa ketään tällä kertaa.

Vaan tänään on taas ns. sutina-päivä. Meillä on työmies, jolle on laitettava ruokaa oman perheen lisäksi (eli jotain vähän parempaa kuin paistetut kananmunat ja makkara!) ja tytär on lähdössä taas lietsuun. Hänet on vietävä puolen päivän jälkeen linja-autolle.

Nyt en edes lupaa seuraavalla kerralla käsitöitä tai kuvia :-)