keskiviikkona, kesäkuuta 04, 2008

Hiljaiseloa...

...käsityörintamalla, mutta jotain kuitenkin.

Kesäpipo Ambre -bambu-puuvillalangasta, puikot 2,5, lankaa kului 35 grammaa. Malli kangaskaupasta, josta kävin ostamassa ylioppilasonnittelukortin! Valmistui ihan parissa päivässä, mutta tietokoneongelmien vuoksi vasta nyt näytille. Lisää "aina oikein" -neuleita. Huivi on tehty Novita Salsa -langasta. Koska en itse pidä mustia enkä myöskään valkoisia vaatteita, niin tämän huivin aion lahjoittaa eteenpäin jossain vaiheessa. Mutta silti hyvää terapianeulontaa...
Sitten näitä ostoksia jälleen: Juju -kerhosta Taito tehdä, ilo onnistua -kirja. Vähän turha ostos, mutta olin katsonut tuon kirjan hinnaksi melkein 50 euroa kirjakaupoissa ja nyt sain sen reiluun 20 euroon, niin pakkohan se... :-)

Sunnuntai-iltana tuli katsottua FC Venus -elokuva. Sehän oli sitten ihan hyvä. Jopa isäntä ja lapset kehui sitä! Ja se on melko ihme, kun on kysymys kotimaisesta elokuvasta!

Eilen oli neuletapaaminenkin! Minä vähän hikeennyin omaan neulomiseeni ja väsykin alkoi iskeä. Viime aikoina on tullut ihan liian vähän nukuttua omiin tarpeisiin nähden. Mutta kun tuo aamuaurinko herättää aikaisin... Niin, ja Kirsin kautta tuli tilattua aivan ihania lankoja!!!! Niistä jossain vaiheessa, jos niistä joskus mitään aikaan saa...(en minä pessimisti, mutta nyt on vaan joku väsy...)

Ja nyt sitten pihalle. Tänään on tulossa hellepäivä!

5 kommenttia:

MarjutJ kirjoitti...

Olethan paljon saanut aikaiseksi :)

Meillä "tietokoneongelma" aiheutti koko koneen tyhjentämisen ja saa nähdä, koska sen saa kuntoon.

Kirsi kirjoitti...

Kiitos eilisestä! Hauskaa oli! Törmäillään jossain kesän aikana.

Marjo kirjoitti...

Yritin laittaa siulle spostia, mutta miulla on pikkusen ongelmia sen kanssa tällä hetkellä... Kiitos paita-asian hoidosta! Hoidan omalta osaltani asiaa kunhan tuo sposti taas suostuu yhteistyöhön enemmän. Aurinkoista loppuviikkoa!

Helmis kirjoitti...

Teillä taitaa siellä olla yhtä kuuma kuin täälläkin :).
Lämpimät peli-ilmat, vettä kuluu kuulemma litratolkulla :). Saas nähdä, kuinka väsyä väkeä sieltä sunnuntaiyötä kotiutuu, kun ovat tosiaan koululuokissa "nukkuneet" 4 yötä...

Intsu kirjoitti...

Sä olet taas tehnyt kaikenmoista. Mulla tais olla vähän hassu sananmuoto tuo kirjottava kauppakassi. Olisin kai voinut sanoa,että kauppakassi johon tulee kirjailu tai kirjailtava kassi. Mutta kyllä oikeasti kynillä kirjoitetaan ja meilläpäin kirijootetahan:D