maanantaina, helmikuuta 08, 2010

Virkattu sukka ja ostettu lankaa

Oli minulla suunnitelmissa blogata jo paljon aikaisemmin, mutta kun tää minun rakas oli tyttäreni matkassa ympärämpär, joten kuvatonta postausta en viitsinyt tehdä. Ja kun yhdessä vaiheessa suunnittelin moista, niin siitä olisi tullut sellainen valitusvirsi, että ajattelin ajatella muutaman minuutin pidempään ja tulin siihen tulokseen, että jääköön...


No, ei minulla missään tapauksessa ollut tarkoitus ostaa lankaa. Juu, olenhan jo monta vuotta ollut langanostolakossa (jostain kumman syystä lanka ei lopu ja yleensä se lisääntyy... :-)), mutta sitten tuli Tokmannin tarjouslehti + ihan liikaa aikaa. Aika tuli siitä, että jouduin odottamaan poikaa 2 tuntia kitaraharjoituksista. No, pakkohan se silloin on käydä ostamassa tarjouslankoja, eikö vain?!! (Kiitos kaikille etukäteen, jotka nyökyttelevät siellä päätään ja jopa kommentoivat, että totta kai! :-))


Koska tarjous oli 3 kerää kympillä, niin siinäpä miettiminen, montako kerää ostaisi. Koska lopputuloksen piti olla kolmella jaollinen, päätin ostaa yheksän!! Se, miksi päädyin siniseen juontaa juurensa siitä, että olen päättänyt pitää vaatteitani tietyssä värijärjestyksessä (juu, ja nyt kaikki voi nyökytellä, että hullu mikä hullu...:-))



- oranssi/keltainen (jostain kumman syystä näitä värejä on tullut kaappiin...)
- lila (muotiväri, joten tullut on kaappiin...)
- punainen (ihan minun väri...)
- vihreä (samoin minun väri...)
- ruskea (no, tää on ihan ehdoton!)
- sininen/vaalea



No, kun tuo viimeinen vaihtoehto on melko vähäistä, niin pitäishän siihen saada täydennystä. Juu, kuva näyttää enemmän lilalta, mutta luokittelen nuo langat siniseksi.

Luettelo on vain niitä päiviä varten, kun olen tilan ulkopuolella. Isäntä tykkäis nähdä minua vain haalarit päällä, kumpparit jalassa, huivi päässä ja vähintään näppylähanskat kädessä... (Mikä romantiikka...)
Ja sitten yksi tekemätön työ lopussa. Eli olenhan jo virkannut toisen noista sukista viime kesänä. Jostain kumman syystä toinen sukka jäi tekemättä, mutta nyt se on valmis!! Kuka sitä nyt töitään kesken jättäisi... ( Ei todellakaan ole ainut kesken jäänyt työ, vaikka aina kehuskelen, etten osaa aloittaa uutta, ennen kuin entinen on valmis. Juu, ihminen muuttuu.... ja maailma... ja muut... :-))
Sitten vihdoin aloitin sen Novitan pyöröliivin (en jaksa nyt linkittää!) ja muuten homma toimii, mutta ihmetystä aiheuttaa tuo suuri aloitusreikä. Kuulemma se pitää kursia myös lopussa kokoon. Äh! Miksi ei olisi voitu neuvoa aloittamaan siten, ettei NOIN suurta reikää olisi jäänyt... Ihmettelen minä vaan!
Värisävyt taas aivan päin prinkkalaa, mutta yritän valmiina kuvata ne oikein!

Ja sitten syömään!

Ps. Edellisessä postauksessa olevaa kissaa ei mitenkään kiusattu, vaan hän halusi työntää nenänsä kameraan!!! Kuten yleensä... :-)

Pss. Huom! Tässä postauksessa ei ole eläinten kuvia! Jätin ne nyt rauhaan :-)

4 kommenttia:

Pirena kirjoitti...

Semmoinen aloitus, ettei jää reikää. Tee niinkuin yksinkertainen solmu sormen ympäri, jätä vaikka 5 cm:n langanpätkä. Virkkaa siihen ympyrään aloitussilmukat ja siirrä puikoille. Kun olet pari kierrosta neulonut, voit siitä langanpäästä vetäen sulkea reiän.

Susu kirjoitti...

Kaikkea kivaa sulla taas! Virkattu sukka on tosi jännä juttu.
Minäkin (tunnustan) kävin noita Batikkeja hiplaamassa aamulla Anttilassa - hämmästyttävän puuvillamaista ja kauniit värit.
Miehillä on sit omituinen maku meidän pukeutumisen suhteen - meilläkin paras on ilman meikkiä ja hiukset laittamatta:-)

Marjut kirjoitti...

Hauskat nuo virkatut sukat! Minulla on jossain odottamassa tuotepaketti, missä voi virkata lapaset!

Stanna kirjoitti...

Hieman jälkijunassa tänne kommentoimaan, tuo aloitus oli mielestäni siinä pinwheel (tai jotain sinnepäin) jonka Sannille aikanaan kudoin niin aika hyvin tehty.
Meidän kone on muuten ruvennut estämään minun blogikierroksia kierällä tavalla. olen käynyt blogissasi monet kerrat, mutta tilasi ei ole näkynyt päivittyneen. Nyt tajusin painaa päivitä nappia niin tuli monta uutta tekstiä, samoin monissa muissa blogeissa. Ja minä kun olen luullut että te ette enää päivitä...