tiistaina, helmikuuta 22, 2011

Helmikuun SLY-paketti

Ensin meinasin kiljua riemusta paketin nähdessäni, mutta koska olen tasainen luonne (aina yhtä äkäinen, sanoo perhe) huokailin hienostuneesti ilosta. Aivan ihana paketti!! Kiitos SLY!!

Kauniista laatikosta löytyi pienet piparimuotit (vai olisiko pikkuleipämuotit, kummaksikohan noita sanottaisiin), strösseleitä (joita meillä menee, kun ei oikein muuten osata kakkuja koristella!), silikoninen patalappu, sydämillä koristeltuja muffinsivuokia, Geisha-suklaalevy ja viimeisimpänä, muttei todellakaan vähäisimpänä Softy-lankakerä. Tuota lankaa en ole vielä kokeillutkaan, mutta aivan ihanalta se tuntuu!
Kiitos, kiitos!!! Paketin teemana oli Rakkaus ja kyllä paketti oli teeman mukainen! Ensi kuun paketti onkin aiheeltaan klassikko ja myönnän, että minulla ainakin on vähän vaikeuksia keksiä mitään kivaa. Mutta vielä tässä on aikaa miettiä paketin sisältöä.

Onneksi pakkanen on hiukan lauhtunut. Tänä aamuna ei ollut edes kuumavesiputki jäässä kuten viikon verran joka aamu. Alkoi jo vähän kypsyttämään!

Tänä iltana olisi sitten suuntana Mäntyharju. Poika S soittaa siellä kitaraa. Jos vaikka loppuviikosta malttaisi paremmin keskittyä käsitöihinkin. 

Iloisin tiistaiterveisin Pami

5 kommenttia:

Pirena kirjoitti...

Ihania paketteja olet saanut, tietysti myös lähettänyt. Minä en ole uskaltanut osallistua näihin tempauksiin. Petyin vissiin yhdestä kerrasta kun oli semmosta lankavaihtoa. Mukava näitä on ihailla ja kuolata muiden blogeissa.

Villiviini kirjoitti...

Sama juttu eli siis en ole näihin vaihtoihin tohtinut osallistua. En ikuna keksisi noin söpöjä tavaroita. Kiva paketti!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihana paketti.

Taina kirjoitti...

Ihanan paketin olet saanut♥

Henna kirjoitti...

Kiitoksia, olet oikein onnistunut paketeissasi ja olet näyttävästi saanut itsekkin kivoja paketteja :) Oikein harmittaa kierroksen loppuminen, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Joten iso Kiitos :)
Ja aurinkoista keävättä.