perjantaina, syyskuuta 16, 2011

Lisää yksinkertaisuuksia

Vieläkin tämä käsityöinnostuksen puute jatkuu. Osa syynä on se, että odotan niin innolla ensi viikolla alkavaa klipsukurssia, etten malta edes aloittaa mitään ennen kuin käyn ottamassa oppia siellä. Klipsuja olen saanut paljon ja niidenkin esikäsittelyssä menee aikaa, mutta nyt ajattelin, että pidän siinäkin taukoa. Eihän niitä kerralla kaikkia montaa sataa klipsua tarvita!!

Telkkaria katsellessa olen neulonut tällaisen yksinkertaisen kaulurin. Lanka on Novitan Silmu -lankaa, joka on ihan kivanoloista. Neulos on yksinkertaista langankierto-ylivetokavennussysteemiä, joka sopiikin tuolle langalle oikein hyvin. Silmut jäävät nyt näkyviin kunnolla.

Polvi on vieläkin kipeä, mutta nyt on lähete vetämässä ns. kunnon tutkimuksiin. Jospa siitä vielä kunnollisen saisi. Tulee liikattua sen verran, että nyt lonkkakin alkaa kipeytyä!! No, onneksi kuitenkin pystyy kävelemään ja kunhan välttää kyykistelyjä ja kiertoliikkeitä, niin hyvin menee. Ja kun syö vain luumuja ja omenia, joita muuten riittää, niin painokaan ei pääse nousemaan liikkumattomuuden vuoksi :-).

Hyvää viikonloppua toivotellen Pami

3 kommenttia:

Hannele kirjoitti...

polvi pitää hoitaa

Hannele kirjoitti...

polvi pitää hoitaa

Marjut kirjoitti...

Kiva huivi! Hyvä, että polvi tutkitaan.