maanantaina, lokakuuta 10, 2011

Sanat ja Sinuhe ja Semmarit

Kun nyt ei ole valmiita käsitöitä, niin pyysin Matkani varrelta -blogista viisi sanaa. Katsotaanpas, mitä näistä osaan kertoa!!

1. Virta
2. Hiekka
3. Avoin
4. Askel
5. Laulu

Virta
Muistan, kun pienenä tyttönä kuuntelin isäni kanssa Olavi Virtaa. Aivan ihana laulaja. Hänen elämänkertansakin on tullut luettua. Olavi Virta on nimenomaan isäni lempilaulaja vieläkin. Itse katson joskus hänen elokuviaan, kun satun telkkarin ääreen.

Hiekka 
Tällä hetkellä sanasta hiekka tulee mieleen tuo hiekan määrä meidän lattioilla. Kaksi kissaa ja kaksi koiraa tekee sen, että hiekkaa riittää. Etenkin rapakeleillä. Nyt ei vielä olla pahimmassa vaiheessa, vaikka vettä sataakin! Hiekasta tulee myös mieleen, että meidän piha on nykyisin vähän huonosti hiekotettu talvisin, kun maitoauto ei käy enää joka toinen päivä. Piha on välillä niin liukas, että hyvä kun pystyssä pysyy!! 

Avoin 
Joskus tunnen itseni liiankin avoimeksi. Tulee kerrottua täällä blogissakin kaikenlaisia asioita. Mutta en vaan osaa olla hiljaa. Jos on tämmöinen, niin miksi sitä pitäisi salata. Vaikka on minusta vanhemmiten tullut yhä varovaisempi siitä, mitä puhun. Ja en enää luota ihmisiin niin sinisilmäisesti kuin ennen! Toisaalta taas ikä aiheuttaa sen, että nyt voi nauraa kyllä täysin huoletta itselleen ja vaikka nolatakin itsensä. Kyllä tässä iässä voi tehdä jo mitä vaan :-)

Askel
Olen sellainen "maanantaisoturi", että yritän aloittaa ns. kuntoilevan elämän harva se maanantai. Olen joskus ostanut pari askelmittariakin, mutta jotenkin en saa niitä toimimaan! Askeleita pyrin kyllä päivän mittaan ottamaan ja niitä tuleekin aika paljon, onhan nuo ilahduttavat nelijalkaiset siinä apuna!

Laulu 
Minä laulan ainoastaan yksin ollessa ja mielellään autolla ajaessa. Olen kyllä kaikkiruokainen musiikin suhteen, mutta meillä isäntä laulaa, joten minulta ovat laulut jääneet. Tai jos satun laulamaan yksin kotona, niin yleensä mieleen tulee tosi vanhat lastenlaulut, joita ala-asteella laulettiin. Minua suorastaan harmitti, kun meidän lapset eivät laulaneet kouluaikanaan. Koivun oksaan korkealle, teki peippo pesän on yksi suosikeistani. Kyllä sitä voi laulaa syksylläkin :-)

Mainitse kommentissasi, jos haluat minulta sanoja. 

Ja sitten muihin aiheisiin: Minä olen lukenut Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen!!! Pitkään siinä meni ja täytyy sanoa, ettei oikein minun mieleiseni kirja ihan vanhahtavan tekstinsä vuoksi. Jouduin aika paljon pinnistelemään, että ymmärsin kaikki! No, nyt on kuitenkin sen verran sivistetty itseäni, joten siirryn vähäksi aikaa hömppäkirjallisuuteen. Ei jaksa nyt mitään raskaampaa :-).

Ja eilen sunnuntaina kävin katsomassa Savonlinnasalissa Semmareiden konsertti. Olipas hyvä! Tykkäsin ja suosittelen, vaikka tuo olikin kiertueen päätöskonsertti ja pojat lähtee nyt kuulemma Kiinaan. 

Ja huomenna on viimeinen klipsukurssipäivä. Tämän päivän aikana pyrin tekemään toisen puolen siihen pyöreään laukkuun. Kurssilla saa sitten ope neuvoo, miten ne puolikkaan yhdistetään. Ei jaksa itse miettiä :-)

Täällä sataa vettä, mutta silti hyvää maanantaipäivää toivotellen
Pami

6 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Hiekkaa löytyy meiltä myös ihan omiksi tarpeiksi:)

Sinuhen luin opiskeluaikana, kun pääkaupunkiseudulla kuljin lähijunassa keskustaan. Tuli kätevästi tehtyä jotakin hyödyllistä junassa.

Neili kirjoitti...

Luimme Semmareiden konsertista, mutta emme kuitenkaan lähteneet. Pitää joskus päästä, kun olemme joskus syöneet hotellin aamupalaa samassa pöydässä yhtyeen jäsenen kanssa ja hän antoi hyvän kuvan itsestään ja yhtyestään.

Reppanainen kirjoitti...

Sinuhen olen lukenut pariin kertaan, ensin teininä ja sitten aikuisena. Kirjan koki kyllä ihan eri tavalla kun oli saanut vähän vuosirenkaita itseensä.
Mikä tämä sanaleikki on? ehkäpä minäkin voisin miettiä kun kerran sanasista tykkään- eli minulle viisi sanaa kiitos ;)

Susu kirjoitti...

Onnittelut Sinuhen selättämisen johdosta! Mä olen lukenut sen kolme kertaa ja joka kerta on yhtä puurtamista. Yks täti kerran sanoi et Sinuhe pitäis lukea kymmenen vuoden välein ja siitä löytää aina uusia asioita... Sen jälkeen on aina tosi kuvaa palata dekkareiden pariin.
Juu - hiekkaa piisaa. eläinkaupan kallis mikrohiekka se vasta leviääkin pitkin kämppää!

Mervi kirjoitti...

Voisin kokeilla viittä sanaa, kun käsitöiden valmistuminen on täälläkin tauolla. Oi, Sinuhe! Ope antaa täältä sinulle papukaijamerkin.

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Ah, Sinuhe :) Olen kuunnellut sen joskus radiokuunnelmana, ja niin se meni, mutta enpä ole tohtinut kirjana tarttua... Nyt on tuo fantasiakirjabuumi minulla - johtunee jälkikasvusta, joiden kirjoja aloin lueskella, ja innostuin kovasti. Ja kirjajättiläisistä täytyisi noita venäläisiä klassikoita taas lueskella, kunhan ehtisi...

Mitäs, kyllä minullekin 5 sanaa kelpaisivat :)