maanantaina, heinäkuuta 09, 2012

Kuvia mökiltä

Käytiin eilen neiti E:n ja Hula- koiran kanssa mökillä. Tässä muutama kuva sieltä.

Maariankämmekkä. Luulin jo, että tämä on hävinnyt mökin pihasta, mutta se putkahtikin esiin toisessa paikassa. Aivan ihana kukka!
Minnen mee uimaan, minnen mee uimaan, kalat on vetteen pissanneet... Olisko ollut tuo laulu Hulalla mielessä, eikä mennyt uimaan.
Kepin kanssa saa vähän houkuteltua kastautumaan.


Meidän mökillä on aivan mielettömän paljon nyt pieniä sammakoita. Välillä saa tosiaan varoa, ettei jää jalan alle. Ja nämä ovat siis tooooooosi pieniä. Harmi, kun ei saatu oikein mitään vertailuesinettä tuohon, mutta kuva kuitenkin saatiin. Sitäkin yritettiin aika monta kertaa, ovat melkoisen livakoita menemään.
Ja ne meidän lammen joutsenet. Liekö isä-joutsen sitä mieltä, että tultiin häiritsemään. Uinnin jälkeen asetelma oli tämä, että tämä oli koko ajan laiturin ympärillä. Tuolla kauempanahan on sitten nuo poikaset äiteensä kanssa. Kai se menee noin... Vai äitikö piti vahtia... Vähän kyllä pelotti mennä kuvailemaan, kun olen kuullut, että joutsenetkin voi hyökätä kimppuun. Ja Hula oli vielä minun kanssani tuossa laiturilla.

Pilviä oli, mutta ei satanut eilen eikä yölläkään. Tänään iltapäivällä ja kolmisen milliä tuli vettä!
Mökin pihassa oleva ruusu. Ei oikein jaksa kukkia. En tiedä, mitä tuolle pitäisi tehdä. Mielestäni kyseessä on Valamonruusu. Voin olla väärässäkin!
Ja mökkimatkan varrelta kerättiin kissankelloja. Jos näistä saisi siemeniä tuonne minun niitylle. Sinne olen yrittänyt levittää näitä luonnonkasveja. Harakankelloja siellä jo onkin.
Että tällainen oli meidän eilinen ilta :-)

Hyvää viikon jatkoa
Pami

7 kommenttia:

Päivikki kirjoitti...

Maariankämmekkä kuuluu lempikukkiini.
Olisipa meilläkin koira, joka ei haluaisi mennä uimaan. Märkä koira ei kuulu lempiasioihini.

Sonja kirjoitti...

Meillä on noita samoja sammakoita takalammen uimarannalla. Pihassa pitää reviiriään jo isoksi kasvanut sammakko, olen sen päälle meinannut jo monesti astua kun ihan paikallaan jököttää reitin varrella. Ja sitten pelästyn aivan vietävästi kun tajuan että siinä se sammakko taas on!

Ruusu on aika metka kukka, se kyllä näyttää jos jokin on maaperässä pielessä. Anopin ruusut vaihtoivat väriä punaisesta valkoiseksi, ilmeisesti olisi lannoituksen aika! :)

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Kaunista, kiva laulu :)

Riitta Sinikka kirjoitti...

Oo miten kauniita kuvia!

Susu kirjoitti...

Kauniita kuvia! Täälläpäin sääennusteet on tänä kesänä menneet ihan pieleen - ei ole ollut yhtään niin huonoa ku on lupailtu. Mun äiti kertoi kans löytäneensä maariankämmekän eilen niiden mökiltä. Hyvää viikonloppua!

Marjut kirjoitti...

Meidän blogikoira ei mene uimaan millään. Se vain haukkuu rannalla, jos me muut käymme uimassa.

Ronja kirjoitti...

Ihania nuo kukka-kuvat :)