perjantaina, helmikuuta 09, 2007

Kun tehdään, tehdään reilusti!!!


Niin, isohan siitä tuli. Siis tästä pikkuponchosta. Valahtaa olkapäille, joten ei sitten ihan niin kiva pidettävä. Täytyy nyt miettiä, laitanko eteenpäin, vai totuttelenko pitämään. Ihana siitä muuten mielestäni tuli. Ja oli ihan kiva neuloa. On se kumma, ettei oikein osaa tehdä sopivia. Aina ovat liian isoja tai liian pieniä. Ja mohair-langan purkaminen on niin pirun hankalaa. Poncho on tehty Topp Mohairista ja sitä meni 80 grammaa. Ohje on Moda -lehdestä 1/2007.

Nyt olisi keksittävä jotain muuta neuletta. Vaikka en ole osallistunutkaan lankahamstereihin, yritän vajentaa lankojani. Jos pääsis viiteen kiloon! Mutta taitaa olla toivotonta, kuulin jo uudesta lankakaupasta, jonne on päästävä, kun menen taas kaupunkiin. Olen tehnyt sinne menoa jo jonkin aikaa. Viimeksi olen kaupungissa käynyt ennen joulua! Alennusmyynnitkin ovat jääneet suosiolla väliin.

Viimeinen viisaudenhampaani poistettiin viime tiistaina ja minä olen todella ONNELLINEN! Hammas lähti ihan kevyesti eikä aikaa hammaslääkärissä mennyt puolta tuntia kaikkine laskun kirjoittamisineen. Hammaskoloon ei ole koskenut yhtään ja muutenkin on paljon mukavampaa, kun tietää, ettei enää tarvitse sen hampaan takia kärsiä.

Mutta nyt hommihin toisihin! Onneksi pakkaset hiukan hellittää viikonlopuksi. Meillä kolme henkilöä toivoi lunta ja noin kymmenen asteen pakkasia. No, toiveet toteutui ainakin pakkasten osalta kaikille: muutamana aamuna on ollut -30 astetta! :-)

Ei kommentteja: