torstaina, helmikuuta 01, 2007

Tunnustan...

...ostaneeni vielä tammikuun puolella 500 g Novita Huopasta. Tämä tunnustus oli ihan itselleni, koska olin jo niin tyytyväinen, että sain lankamäärää tammikuussa vähenemään, nythän se sitten nousi tuosta tammikuun eka päivän tilanteesta.

Ja ostin vielä ihan normaalilla hinnalla ihan paikallisesta ruokakaupasta ja ihan väärän väristä. Ja miksikö? No, tarinan tausta on se, että tämän tietokonepöydän alla oleva lattia on näin pakkasilla aivan järjettömän kylmä. Tähän asti olen naureskellut tyttärelleni ja miehelleni, he kun kuuluvat erittäin "kylmävarpaisten" -heimoon ja kävelevät jopa kesällä villatöppöset jalassa. Minä taas yleensä olen aina kotona paljain jaloin. Mutta nyt minunkin jalkojani on alkanut paleltaa tässä istuessa!! Asumme erittäin hyvin sisäänpäin hengittävässä 1906 rakennetussa hirsitalossa. Muutamaan kertaan tätä on kyllä jo remontoitu.

Kysyin oikein mieheltä luvan ja kävin eilen illalla sitten ostamassa uusimman Novita -lehden mallin mukaiseen mattoon langat ja aion tehdä sellaisen tämän pöydän alle. Tietystikään ei löytynyt aivan mieluisia, mutta ruskeaa ja vihreää kuitenkin, jotka nyt menettelevät. Maton virkkaus on jo yli puolessa välissä, mutta kuvaa en vielä ottanut. Katsotaan, jos saan vaikka tänä iltana valmiiksi.

Huovutus jää kyllä ensi viikkoon, kun huomenna lähdetään Tahkolle viikonlopuksi viettämään urheilullista vapaa-aikaa!

Ei kommentteja: