perjantaina, joulukuuta 15, 2006
Laittelin linkkejä!
Ihan vain opettelin laittamaan linkkejä tuonne sivuun. Kaikki eivät todellakaan ole käsityöaiheisia, mitä sinne tulee, mutta juuri minua kiinnostavia asioita kuitenkin, esim. Emmerdale, joka on oikeastaan ainut ns. saippuasarja, jota seuraan. Tai yritän seurata arkipäivisin. Ja mielenkiintoa herättää myös tuo ainakin minun koneella tällä hetkellä näkymätön laskuri... Mikä mättää...
Neulomisrintamalla on menossa yksi kolmiohuivi, mutta se on vielä niin alkutekijöissään, etten viitsi edes kuvaa laittaa.
Ja joulusiivouskin on tehty eli vihdoin sain vetäistyä sähkölieden pois paikaltaan ja siivottua sen sivut ja alustan. Yllättävän vähän oli tavaraa siihen verrattuna, kun lapset olivat pieniä. Nyt ei löytynyt kuin yksi huulirasva!
Ja jouluruoatkin on tehty! :-) Eli tein pitkästä aikaa itse porkkanalaatikot. Muuten laatikot ostetaan, koska mies on sanonut Saarioisten laatikoiden (ei ole maksettu mainos :-)) olevan parempia kuin kotona tehdyt!!! Kinkku ostetaan myös, mutta siihen taitaa jouluruoat jäädäkin. Meillä ei niin niistä välitetä. Joo, tottakai paisti tulee olemaan myös joulupöydässä ja Viktorianriisi. Ja yhdet ihan omatekemästä taikinasta tehdyt piparit on tehty ja melkein syöty. Onneksi pakastimesta löytyy vielä ostopiparkakkutaikinaa!! :-)
Sinänsä hauska juttu: Meillä tehdään tuotantorakennuksessa kerran vuodessa palotarkastus yleensä juuri näin joulun alla. Tällä kertaa palomies yritti jututtaa minua joulukiireistä. Havaitsin hämmästyksen, kun sanoin, ettei meillä sellaista tunneta! Joulun kanssa ei stressiä oteta. Se tehdään, mikä jaksetaan ja joudetaan, loput jätetään tekemättä tai ostetaan.
Taidan olla ainoita rauhallisen joulun viettäjiä... :-)

keskiviikkona, joulukuuta 13, 2006
Hui kauhistus!!
Katsoin tässä pari päivää sitten YLE:n aamutv:tä hetken ja satuin kuulemaan, että tämä blogin pitäminen onkin vaarallista: etenkin nuoria varoiteltiin, että myöhemmässä vaiheessa voidaan tulla penkomaan tietoja näistä, koska tänne ne jutut jää!! Minä olen kyllä ymmärtänyt, että nämä blogithan voi tarvittaessa vaikka poistaa ja muokkausmahdollisuuksiakin on. Olenko sitten aivan väärässä uskossa ja sinisilmäinen... No, minä kirjoittelen tänne pääasiassa käsitöistä, joten mitään vaaraa ei kai ole...
Mutta, asiaan VALMISTUNUT ON jälleen jotain! Sain valmiiksi Lanetista neulomani "omppu"-kaulahuivin, jonka tietoja löytyy alempaa. Neuloin huivin 3 numeron puikoilla ja siitä tuli 140 cm pitkä, 26 cm leveä. Lankaa meni tasan 100 g! Olisi saanut olla ehkä hiukan pitempi, kun jostain näin kuvan, että pitkät kaulahuivit ovat nyt muotia, mutta olkoon...

lauantaina, joulukuuta 09, 2006
Uudet kirjat
Tuli tilattua AdLibriksestä sitten kirjoja! Etenkin tuota Scarf style -kirjaa oli monessa blogissa kehuttu, joten tilasin sen ja siihen olenkin tyytyväinen. Tuo toinen sitten olikin vähän tuollainen "ihan muuten vaan" -ostos ja hiukan petyin. No, ehkä se vaatii vain parempaa tutustumista...
torstaina, joulukuuta 07, 2006
Langat + Omppu
Tässäpäs ne tiistaina ostamani langat. Kaksi kerää SandnesGarn Lanettia ja neljä kerää Sirdar Foxya. Lanetista aloitin tehdä punaista "Omppua" näin joulun kunniaksi.
keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Melko pikainen postaus, mutta kun eilisestä lähtien olen yrittänyt tehdä tätä. Eli siis aikaa ei ole mukamas ollut paneutua tähän asiaan.
Illalla käytin tytärtä mopokorttikokeessa. Ei mennyt läpi. "Pääsen" ensi viikolla uudestaan kaupunkiin!!
Mutta olen minä käsitöissä jotain saanut aikaan. Jo viime perjantaina (1.12.) kokeilin loopaamista Teddy-langasta. Mielestäni onnistui hyvin. Ainakin olen jo huivia kaulassa pitänyt, vaikka vettä tuleekin taivaan täydeltä ja Teddy näyttää aika paksulta näihin lämpötiloihin!
Osallistuin jo varmaan vuosi sitten Novita-palstalaisten lankavaihtoon ja sain sieltä Novita Maximaa. Nyt neuloin niistä kaulaliinan. Ja loppulangasta virkkasin kukan. Kaulaliina on neulottu tyylillä langankierto, 2 oikein yhteen ja toinen puoli kaikki oikein. Akryylilanka vähän narskui neuloessa 8 numeron puikoilla. Yritin tehdä kaulaliinasta "ilmavamman", kun oli melko paksu lanka kyseessä.
Ja just. Joku muukin valitellut, en saa kuvia näkyviin. Eli ne sitten joskus myöhemmin. Ennätänpä kuvata sitten siihen mukaan eiliset lankaostoksenikin!! (Ai, minäkö lankakaupassa....)

torstaina, marraskuuta 30, 2006
Ei päivää ilman tehtyjä töitä! :-)
Koiramme Wallu, jota myös Waldemariksi kutsutaan (ihan oikea nimi Kiikurin Kansas) joutuu syömään lopun ikäänsä lääkettä kilpirauhasen vajaatoimintaan. Eli pieniä purkkeja syntyy! Tässä ensimmäinen purkki, jota ei ole laitettu lasinkeräykseen. Korkin maalasin kuparimaalilla (sama, jota käytetty kanaverkkoon sammaltyynyissä alempana), ja siitä tuli jostain syystä epätasainen, mutta ei se menoa haittaa! Lankana SandnesGarn Chili ja virkkuukoukku numero 5. Tyttäreni, 15-v., ainakin sanoi, että ihana. Johtuen ehkä siitä, että haluaa viikonlopuksi kaupunkiin...
Pipareitakin sitten tuli leivottua... :-) Idea on kyllä napattu Aman virkkausnurkasta (kiitos vinkistä)! Toinen tehty virkaten, mutta minä en oikein osannut (liimaaminen ei mielestäni onnistunut), joten toisen silmukoin. Parempi! En tiedä.
keskiviikkona, marraskuuta 29, 2006
Kuuluu laulu enkelten...
Nyt on enkelikuoro valmis!! Kaksi keskimmäistä enkeliä on jo viime vuodelta, siksi niissä ei ole koristeita ja ajattelin ne jättääkin koristelematta. Sormuksen kaikki helmet upposivat enkeleihin, joten kierrätystä tuli harrastettua :-)
Wallu -koiran kanssa tehtiin eilen Strömsön ohjeen mukaan sammaltyynyjä. Ihan kivoja niistä tuli, vaikkei aivan niin hienoja kuin itse ohjelmassa. Löysin jopa kuparin väristä maalia autotarvikehyllystä!! Kulmiin pitäis vielä laitella käpyjä, kuten ohjelmassakin. Ja tietysti muita koristeita.
Laitan tähän samalla kuvan,jossa näkyy aivan ihana ovikranssi, jollaisia lomittaja tekee meille joka vuosi lahjaksi!!
Ja vielä kuva meidän ihanasta "viikarista", joka kiusaa jatkuvasti vanhempia kissojamme. Viiru on siis vasta 2-vuotias ja erittäin leikkisä. Muut eivät aina jaksa touhuta Viirun kanssa, ilmeet ovat välillä hyvinkin kyllästyneet!!
Tunnisteet:
Kissat,
Muut käsityöt,
Virkkaus,
Wallu,
Yleistä
torstaina, marraskuuta 23, 2006
Näinhän siinä kävi...
Kello poistui, käsityöt tilalle :-)
Jotkut varmaan ennättivät nähdä eilisillan postauksen, jossa yritin laitella kelloa tuonne reunaan. Kun se ei kerran kävellyt, otin sen pois, enkä nyt tietty löydä sitä osoitetta, mistä kellon nappasin! Vois yrittää uudelleen. Aina kun en onnistu siirtelemään noita juttuja onnistuneesti.
Mutta sitten niihin valmiisiin juttuihin. Eli "nyppyhuivi" on valmis! Onneksi. Uusia nyppyjä en ala tekemään!
Lisäksi ns. välipalaneuleena neuloin enkelin alle liinan jouluksi. Ja nyt minä ymmärrän, miksi Addin puikkoja kehutaan. Neuloin liinan Addin 6 numeron pyöröpuikoilla ja voi miten kevyttä neulominen olikaan. Ainut vain, että kissa jossain vaiheessa sitten kuitenkin ennätti purra langan poikki ja löysin tänä aamuna tuolin alta lopun lankakerän. Onneksi sitä nyt ei kovin paljoa ollut. Olisin vain ehkä hiukan isomman liinan neulonut...
Viime aikoina tullut kirjoiteltua noita alkoholiasioita, joten jatketaan: Kun ostat viinipullon, katso, että ympärillä on kultaista, ohutta "rautalankaa". Siitä saat enkeleille päähän kruunuja ja keväällä perhosiin tuntosarvia. Tosieksi pullon suun pitää olla muovitulppaan käyvä. Mehupulloja aina tarvitaan. Maku ym. kriteerit ovat aivan turhia :-)
tiistaina, marraskuuta 21, 2006
Saahan enkelissä olla sydämiä?
Pari päivää tässä mennyt, ettei ole saanut oikein mitään aikaan. Viikonloppuna isäni täytti 80 v. ja silloin ei oikein kehdannut olla neule kädessä. Ja kolme konjakkia teki sen, ettei niin kauheasti viitsinyt neuletta käteen ottaakaan. Kohta joutuu jo suunnittelemaan tipatonta joulukuuta :-). Mutta jotain kuitenkin olen aikaan saanut. Eilen illalla keksin laittaa huovutettuihin enkeleihin neulahuovutuksella sydämiä. Jostain kumman syystä Pirtin villalanka ei huovuttunut hyvin ja uudestaan en viitsinyt koneeseen laittaa. Keksinpä kokeilla neulahuovutusta ns. pahimpiin kohtiin! Ja minusta onnistui hyvin. Vielä aion laittaa niitä sormuksen helmiäkin (aikaisemmin kuvattu) joukkoon, mutta tässä kuitenkin näyte!
Eilen kuljetin taas lapsia harrastuksiinsa ja koska aikaa jäi, kävin samalla katsomassa paikallisen käsityöaseman, josta on tullut TaitoShop. Sieltä mukaan tarttui Addin pyöröpuikot, pari kerää Funny-lankaa ja Loopa! Addeja on kovasti kehuttu, joten ajattelin ihan kokeilun vuoksi yhdet ostaa. Funny-lanka oli tarjouksessa, vaikka ilmoituksessa lukikin Fanny!! Tein samasta langasta viime pääsiäisenä vihreästä ns. pääsiäisruohoa ja nyt aion tuosta punaisesta tehdä liinan, jonka päälle asettelen huovutetut enkelit. Loopaa pitää tietty kokeilla muuten vain.
Suunnitelmissa on niiiiiin paljon....
Ja uusi Ullakin on ilmestynyt.... Erittäin hyviä ohjeita.
Ps. Minä en nää Vuodatuksen blogien kuvia ja muutenkin blogit päivittyvät aivan itsestään!! Mutta en ole näköjään ainoa, joka moisesta valittelee.

perjantaina, marraskuuta 17, 2006
Nyt niitä nyppyjä on...
Olin eilen illalla ahkera ja tänä aamunakin neuloin pitkän pätkän huivia. Nypyt ovat nyt sitten valmiit, vaikka jouduinkin purkamaan tuon pienemmän nyppykerroksen ja tekemään uusiksi. Sain onnistumaan tuon reikäneuleen nyt sitten kolmannella kerralla! Ja muuttaen sen yhden kerroksen oman mieleni mukaiseksi eli lk, 2 oikein YHTEEN! Alempana taustaa huiville. Nuo nypyt ei ole todellakaan kyllä minun juttuni, mutta teenpähän nyt valmiiksi, kun aloitin. Kitten Mohairista tulee aina niin pehmoisia tuotteita :-) Mutta hankala se on purkaa. Jonkin verran tuli nyt sitten langanpätkiä, kun hermot paloivat...
Mulla tuoksuu kädet vieläkin sellerille, kun tein eilen elämäni ensimmäistä kertaa minestrone-keittoa tai "jurtti-keittoa", kuten mieheni asian ilmaisi. Kyllä siinä mukana oli kinkkusuikaleita!

torstaina, marraskuuta 16, 2006
Jos neulot, et ota!
Heh! Aloitin muutama päivä sitten Suuri Käsityölehti - Parhaat neuleet (syksy 2006) lehdestä tekemään punaista mohairhuivia. Mut ei ollut minun juttu!! Ensinnäkin jo ensimmäinen nyppykerros ei onnistunut, joten ei kun purkamaan. Sitten ensimmäinen nyppykerros onnistui (josta kuva). Toista nyppykerrosta aloitin tehdä illalla myöhään viinilasi seuranani ja niinpä olin aivan varma, että väärinhän sekin on!! Purin jälleen, mutta purkaessa seurasin, että olin tehnyt oikein! Nyt jostain kumman syystä silmukat ovat lisääntyneet ja olen aivan varma, että ohjeessa on yksi kerros virheellinen eli se kuuluu näin "lk, 2 o" ja minusta lopusta puuttuu sana "yhteen". No, vielä asiaa on tutkailtava, purkamaan kuitenkin joudun ainakin vähän!
Minua ei pitäisi laskea koskaa yksin kaupoille ajan kanssa!! Se on nyt todistettu. Jouduin odottelemaan tytärtäni noin 15 minuuttia häntä hakiessani harrastuksistaan ja koska aikaa oli ennätinpä käymään paikallisessa R-kioskissa. Vaikka olen lanka- ja lehtienostelukiellossa (oma sellainen), nämä suorastaan hyppäsivät lehtihyllyltä syliini! Heh! Olen nyt syyskuusta lähtien ostanut Allt om handarbete -lehteä ja aina sieltä jotain kivaa löytyy. Nyt oli kivan näköisiä nuo sukat! Ja Kotiliesi oli ostettava, kun Novitan sivuilla sitä mainostettiin. Lehtiä on vielä tutkailtava, josko muuta tehtävää löytyy. Ja jospa aloitan langan- ja lehtienosteludieetin vasta uutena vuotena :-)
Ja onneksi joku keksi meidän tramboliinille järkevää käyttöä... (Leonardo-kissamme)

Pikkujoulukauden lähestyessä...
KOTTOOPOESTUMISLUPAHAKEMUS
MINKÄTAKIJA
Muuttii männöö
En ilikijäes olla poeskaan
Käön esittelemässä uutta lyyssiä
Vanahakii takki kelepoo
KOTTIINTULOAEKA
Tullaan kun keritään
ETYK (En tule yöks kottiin)
Pimmeellä
JOS EN TULE LUVATTUNA AEKANA
Kiusaus voetti
Muutkaan ee lähtennä
Tuluva vei sillan
Kengännaaha katkes
JOS PIÄSTÄT NIIN LUPPOON
Männä vastakii
Huastoo kaekki mittee illalla tapahtu
Ottoo sinuttii joskus matkaan
JOS ET PIÄSTÄ NIIN
Lähen kuitennii
Mänen ja ruppeen roeskamaan
Alan kuromaan hapanta
Oon äkänen viikon aenakii
Peppuroen lattijalla, huuvan ja ättäröen
Jurnutan että kun et piästännä
Lupa myönnetty:
Päeväys ______________________________
Puumerkki _____________________________
Jostain kumman syystä tuli nuo kysymysmerkit, vaikka piti olla ruudut, mihin ruksia.
maanantaina, marraskuuta 13, 2006
Kokeiltavahan oli...
What kind of knitting needles are you? |
You are interchangeable.Fun, free, and into everything, you've got every eventuality covered and every opportunity just has to be taken. Every fiber is wonderful, and every day is a new beginning. You are good at so many things, it's amazing, but you can easily lose your place and forget to show up. They have row counters for people like you! Take this quiz! What kind of knitting needles are you?| Make A Quiz | More Quizzes | Grab Code |
Ihan pieni päivitys!
Yritin tässä vähän muutella joitakin asetuksia... Käsityörintamalla ei oikein mitään uutta. Aloitin kyllä tehdä yhtä kaulaliinaa, mutta siitä hiukan myöhemmin. Ensin on vähän harjoiteltava. Jostain kumman syystä Kitten Mohairista ja kympin puikoilla neulottaessa on viiden silmukan yhteen neulominen tosi hankalaa. Otin jo avuksi virkkuukoukunkin, mutta hiki meinas tulla silti.
perjantaina, marraskuuta 10, 2006
VALMIS- kauluri!
Alan olla jo melko nopea tekemään kaikenlaista, heh! Tässä esitteillä kauluri, jonka ohjeen siis nappasin Nice Factorilta. Linkitys alempana. Lankana on 7 Veljestä ja hyvä tuli! Väritys on kyllä sen verran kirjava, että tämä on arkikäyttöön.
Ensi yönä (meillä on pyykinpesutonttu, joka pesee yöllä pyykkiä = yösähkö) menee sitten nämä tulevat enkelit huovutukseen.
Enkeleihin ajattelin laittaa koristeiksi tämän sormuksen helmet. Ostin jo melkein vuosi sitten sormuksen, jonka otin oikein kunnolla käyttöön lomamatkallemme. Jo Helsinkiin mentäessä olin pyöritellyt niin paljon sormusta, että sehän särkyi. Mitäänhän ei sitten heitetä pois, joten keksin, että laittelen enkelin hameeseen helmet kiinni. Katsotaan sitten, milloin jaksan näprätä!Helmet ovat sen verran pieniä, huom. tuo pieni yksinäinen!
torstaina, marraskuuta 09, 2006
Minähän pääsen helpolla...
Eli kukaan ei ole vielä kommentoinut blogiini "Anna hyvän kiertää" otsakkeen alle! :-)
Ja sitten aikaansaannoksia. Valmistui ns. step-sukat eilen illalla! Nyt on ihan lähiaikoina syntynytkin kahdet sukat eli kai minä jo pikkuhiljaa osaan neuloa sukkiakin. Tähän asti olen kiikuttanut lankoja äidilleni, joka neuloo sukkia ja lapasia. Nytkin oli jo harkinnassa, että vienkö langat hänelle, mutta onhan se jo näin viidennelläkymmenellä opeteltava sukan neulominenkin! Äitini taisi opetella asian jo aikaisemmin...
Kuka muuten kertoo, miksi sukkien päät ovat eri harmaat (ihan oikeasti, ei kuvan vika)?! Lisäksi jouduin kyllä alkupäässä katkomaan vähän lankaa, että sain värit samanlaisiksi. Yritin ensin aloittaa toisen sukan kerän keskeltä, mutta siitä olisi tullut aivan erinäköinen! No, minua asia ei haittaa, mutta jotkut ovat valitelleet erivärisiä sukkiaan, kun ovat tästä langasta neuloneet, joten kun näistä on tarkoitus tulla joululahjasukat, ajattelin tehdä samanlaiset!
Nyt on sitten aloitettu kauluri, jonka ohjeen löysin Nice Factorilta. Lankana erittäin kirjava 7 Veljestä. Kuvaa tulee myöhemmin.
tiistaina, marraskuuta 07, 2006
Himskutin talviaika!
Otsikko on nyt vähän eri kuin mitä ensiksi ajattelin, mutta kun vietin aikaa katselemalla muiden blogeja ja vilkaisin kelloa, olin kutsumassa jo "ystäviä ja kylänmiehiä" apuun, kun luulin kellon olevan tuntia enemmän kuin mitä piti. Luulin, etten tänään ole saanut yhtään mitään aikaiseksi enkä muka ennättäisi taaskaan päivittää tätä omaa blogia. Mistä ihmeestä tuo kiire tuleekaan, vaikkei minulla ole mitään minuuttiaikataulua. Niin, siis toimistohuoneen kellohan se vielä tikutti kesäaikaa, muut kellot taitaa olla jo käännetty nykyiseen aikaan.
Lomalla tuli siis käytyä. Kuumaa oli Gran Canarialla. Liiankin, minun makuun. Muu perhe kyllä valitteli heti, kun aurinko oli vähänkin pilvessä. Minun iho ei oikein tuota jatkuvaa paahdetta kestä, joten istuskelin mieluummin varjossa. Lämpötilat olivat sielläkin reilu +25 astetta, joten ihan riittävää. Käsitöitä en voinut kuvitellakaan tekeväni, onneksi en niitä matkaan varannutkaan paljon. Sen verran kuitenkin, että lentokoneessa virkkasin pari pyörylää huovutettuja enkeleitä varten. Muovisen virkkuukoukun sain viedä siis koneeseen. Jännitin sitä, ja sanoin jo perheellekin turvatarkastuksessa, että tähän jään, odottakaa minua ja niinpä sitten jäinkin "kiikkiin", en kylläkään virkkuukoukun takia, vaikka niin luulin, vaan paksun rahapussini takia :-))). Eli oli liikaa kolikoita matkassa ja eivät saaneet läpivalaistuksessa selvää, mitä siellä oli!
Ennen matkaa suorastaan hujautin tehdä Teddystä potson, vaikka ajattelin, ettei se talvi vielä sentäs tule!!!Ohje on Novita talvi 2006 -lehdestä. Virkkukoukkuna oli numero 8. Oli ihan tarpeellinen jopa Helsinkiin mennessä, kun pukeuduin ohueen farkkutakkiin. Takaisin tullessa (5. päivä) oli sitten vielä tarpeellisempi asuste!
Ennen reissua löysin aivan ihanan sisustusliikkeen, joka on kuulema ollut jo paikallaan kaksi vuotta! shoppailukaupungissani ja siellä minua odotti aivan ihana pikku kori, josta tuli käsityökorini. Korissa odottaa step-sukkalangasta tehty sukka, joka odottaa kaveria (aloitettu tänä aamuna).
Lisää löytöjä!!! Virkkauslehti!!! Nyt sitten tekemään joululahjoja, heh, tekemättömiä töitähän ei ole!! Kerään enkeleitä, joten aivan ihana ohje sattui silmiini, valitettavasti kuva ei ole hyvä.

torstaina, lokakuuta 26, 2006
Ei päivitystä :-)
keskiviikkona, lokakuuta 25, 2006
Myönnän, myönnän...
Hidastahan tämä minun blogin päivittäminen on ja sitten kun ennätän olla kunnolla konella, niin kuvia on sitten enemmänkin. Joskus jään seurailemaan muiden blogeja niin tiiviisti, etten muista omaani edes päivittää, mutta jotain olen kuitenkin saanut aikaan. Se hyvä puoli asiassa kuitenkin on!
Tässä mallina toimineen poikani, 12 v., päällä vihdoin valmistunut hihatin. Jotenkin onnistuin tuohonkin yksinkertaiseen vaatekappaleeseen mahduttamaan muutaman virheen, joten kotikappalehan siitä tuli. Lankana on Novitan Teddy, jonka voitin juhannuskyselyssä Novitalta. Ohje on Suuri Käsityölehti 11/1999 nimellä Boleron hihat. Onhan noita ohjeita tullut muitakin, mutta olin jo viime keväänä päättänyt tehdä sillä ohjeella, että sekin lehti olisi hintansa arvoinen!
Sitten hattu ja kaulaliina. Hatun ohje on Allt om handarbete -lehdestä, joita olen nyt innostunut ostamaan syys- ja lokakuun numeron. Ruotsin kielikin on taipunut paremmin moisten hankintojen jälkeen... Hattu on virkattu virkkuukoukulla numero 7 ja lankana on SandnesGarn Chili ja Novitan Wool.
Kaulaliina on neulottu puikoilla numero 10 samoilla langoilla ja ohje on uudesta Novitan talvinumerosta se ns. aukollinen kaulaliina (ohje nro 69).
Sitten nämä minun ihanat lämmittimet. Eli jostain syystä viime aikoina on ranteitani alkanut pakottaa enkä omasta mielestäni nyt niiiin paljoa ole edes neulonutkaan. Sukkalanka Stepistä ja puikoilla numero 3 sain tällaiset aikaan. Tällä kertaa tarkkasin, että molemmista rannekkeista tuli suht samanlaiset. Aiemminhan olin tehnyt sukat, joissa langanraidoitusta en ottanut huomioon, mutta kukapa niitä yöllä niin katselisikaan... Ohje Ullaneuleesta.
Oli todella hauska ottaa näitä kuvia, kun poika itse halusi olla kuvattavana. Tässä hän sitten poseeraa kaikki tekeleeni yllään.
Varmaan meneekin taas pari viikkoa, kun seuraavan kerran tänne mitään kirjoittelen. Ja varmaan menee vielä kauemminkin ennen kuin saan mitään valmista aikaan. Tiedossa on viikon loma, jolloin en pääse koneelle! Saankohan vieroitusoireita!?! No, valmiitakaan käsitöitä ei saata tulla, kun en taida edes yrittää viedä puikkoja lentokoneeseen. Olen jo hommaillut viikon edestä lukemista. Saa nuo ranteetkin olla hetken rauhassa.
Jokohan Suomessa on talvi marraskuun 5. päivän jälkeen...

perjantaina, lokakuuta 13, 2006
Kateellisena...
... käyn joka päivä muutaman blogin kurkkimassa. Jotenkin tuntuu, ettei itse saa mitään aikaan ja on aina olevinaan niin kiire, ettei saa tätäkään blogia päivitettyä. Mutta olen minä kuitenkin jotain saanut aikaan!!! Huomasin kyllä, että neulominen on jäänyt aika vähiin.
Kaupungissa käydessäni löysin aivan ihanan sisustusliikkeen. Sieltä ostin pajukranssin, johon sitten itse "suurella työllä ja tuskalla" kiinnittelin omenoita. Ihan kuin ei omenoista olisi saanut jo kyllikseen!!! Viimeiset oikeat omenat ovat jo puista onneksi kolistettu alas.
Ja sitten niitä Salomonin solmuja jälleen. Olen aivan ihastunut moiseen tekotapaan. Lankana on Mohana Color, virkkuukoukku numero 6 ja langankulutus 130 g. Ja huivin tekemiseen meni yksi ilta ja toisena päivänä laittelin hapsut.
Kuvat eivät ole kaikkein parhaimpia, kun ei oikein talosta löydy kunnon kuvaajaa :-) eikä malleja. Tämän päähuivin tekaisin eilen illalla. Huom! ihan tekaisin :-) Malli on Novita-lehdestä, kesä 2005. Jaa, ja miksi nyt sitten kesäaiheita?! Olemme kuun lopussa lähdössä Kanarian saarille, joten sinne tarvitaan (toivottavasti) vähän kesäisempiä vaatteita kuin tänne Suomen pimeään syksyyn. Lankana on Sirdar Duet ja virkkuukoukku oli numero 3. Tein ensin koukulla numero kaksi, mutta se huivi joutui purkuun. Huivista tuli liian junttura ja pienehkökin. Nyt olis vaan opeteltava pitämään moista huivia. Olen vähän huono päänsuojien pitäjä...
Ja lopuksi kuva meidän perheen ATK-tuesta. Helmi-rouvan lempipaikka on tietokoneella istuvan selän takana olevalla sohvalla. Tällä kertaa ATK-tuki huilaa, mutta silmät aukeavat heti, kun jotain erikoista koneella tapahtuu!!
sunnuntai, lokakuuta 08, 2006
Kun ei vaan saa oikein mitään aikaan...
Jostain kumman syystä käsityöt nyt tahtovat tökkiä ja aika pahasti. Asia saattaa johtua siitä, että olen päättänyt tehdä savusauna-kanavatyön valmiiksi, eikä senkään tekeminen kovin innosta. Paljoa siitä ei kyllä puutu, mutta kuitenkin. Yhtenä päivänä suunnittelin jo muita käsitöitä, mutta heti alkoi tuo omatunto vaikerrella, että sitten on taas keskeneräisiä tekeleitä joka paikassa!
Joten tässä mielenvirkistykseksi sähköpostissa tullut erittäin tarpeellinen viesti.
Minäkään en riskeeraa..
VIHDOIN LÖYTYY OHJEET JOILLA PÄÄSTÄÄN TYTÖT KESÄKUNTOON... TAI
PIKKUJOULUMITTOIHIN ; )
Laita tämä eteenpäin ainakin yhdelle henkilölle tunnin sisällä, niin
pysyt sutjakkana viisi tuntia ennen seuraavaa ruokailua.
DIEETTIOHJEET:
1. Jos syöt jotakin, eikä kukaan näe, siinä ei ole kaloreita.
2. Jos juot kevytlimsan ja syöt suklaapatukan, kevytlimsa mitätöi suklaapatukan kalorit.
3. Jos syöt toisen henkilön kanssa etkä syö enempää kuin hän, kaloreita ei lasketa.
4. Lääkkeeksi syödyn ruoan kaloreita ei milloinkaan lasketa, esim. kaakao ja juustokakku.
5. Jos lihotat ihmiset ympäriltäsi, näytät itse hoikemmalta.
6. Elokuviin liittyvät ruuat, kuten popcorn ja perunalastut, eivät
lihota, koska ne ovat osa elokuvaelämystä eivätkä ravintoa.
7. Keksin, munkin, tms. puolikkaissa ei ole kaloreita. Puolittaminen saa kalorit valumaan ulos.
8. Jos valmistat ruokaa, ei välineistä nuolluissa aineissa ole kaloreita.
9. Samanvärisissä ruoissa on sama määrä kaloreita, esim. pinaatti ja
päärynäjäätelö, herkkusienet ja vaniljajäätelö. HUOMAA! Suklaa on
universaali väri ja siksi sopii yhteen minkä tahansa muun värin kanssa.
10. Kylmissä ruoissa ei ole kaloreita, koska kalorit ovat lämmön yksiköitä
(esim. pakastetut piiraat, jäätelö, hyvin temperoidut juomat, erityisesti jääpalalliset).
Ulko-olosuhteissa alle -15 asteen lämpötilassa mikä tahansa nautittava lasketaan kylmäksi, esim. hiillostettu makkara, vohveli kermahillolla.
LÄHETÄ TÄMÄ JOKAISELLE TUNTEMALLESI NAISELLE JA LAIHDUT HETI
MUUTAMAN KILON. LUOJA SINUA VARJELKOON, MIKÄLI KATKAISET
KETJUN!

perjantaina, syyskuuta 29, 2006
Taas uutta opittiin...
Pieni päivitys: vihdoin löysin paikan tuolle laskurillekin. Tähän asti en ole niin pitkään malttanut tietokoneella istua, että olisin tajunnut, miten laskurin saisi tuonne reunaan. Ja kun eihän tyhmiä voi kysyä... :-).
Omenat on kohta keräilty puista, mutta kukat kukkivat vielä niin hienosti pihassa, ettei oikein kunnon syyspihatöihin ole päässyt. Jossain vaiheessa tulee tietysti vielä kiire leikata perennat alas ennen lumia!!
Savusaunaa olen tikutellut tehdä niin paljon, että oikean käden ranne alkaa olla jo hellänä! Pitäisi varmaan muitakin käsitöitä välillä tehdä, mutta nyt olen myös keräillyt kirpputorille tavaraa myytäväksi. Aina löytyy jotain, vaikka talon tyhjentämistä olen harrastanut jo pari vuotta! Valitettavasti aikaa ei ole rajattomasti, vain 24 tuntia/vrk!
Olen minä kuitenkin jotain valmista saanut tässä syyskuun aikana, joten laitanpa kuvan talon tuvasta. Ikkunaverhot ovat olleet syys- ja kevätverhoina muutaman vuoden ajan ja yritin tehdä samoista kankaista tilkkupöytäliinan. Liina hiukan epäonnistui (ei tullut suorat saumat) ja siihen piti laittaa aluskangaskin, mutta nyt yks päivä "suutuin" ja ompelin reunat ja nyt on liina pöydällä. Aion meinaan ostaa uudet verhot viimeistään ensi keväänä. Alkavat nuo entiset jo kyllästyttää. Siitäkin sitten kirppikselle vähän kangasta. Muutama vuosi tuon liinan tekoon siis meni, vaikkei kummoisen näköinen olekaan!
torstaina, syyskuuta 14, 2006
Omenoita, omenoita!
Pikainen päivitys taas blogiini. Tämä niin sanottu päätietokone aikoo sanoa työsopimuksensa irti. Pari päivää oltiin ilman konetta ja pelkäsin jo, että muutama sata valokuvaa on sitten menetetty, mutta tänä aamuna isäntä vihdoin malttoi paneutua koneen saloihin ja sai kun saikin tämän vielä pelaamaan!! Isäntä on aivan itseoppinut tietokonenero ja välillä saakin sitten tämän koneen temppuilemaan asennuksillaan. Nyt oli kuitenkin homma hallinnassa :-) Onneksi talosta löytyy vielä pojalta kone, jota voi käyttää hätätapauksissa!!
Niin omenoista!! Niitä tässä paikassa riittää, yök, sanon kohta minä!! Puita on enää neljä, kun olemme muutaman puun jo kaataneetkin. Niin, ja yhden omenapuun istutin toissa keväänä. 40 litraa tuli teetätettyä mehua ja muutama sata kiloa on mennyt sonneillekin. Ensi viikonloppuna kaveri tulee onneksi tyhjentelemään puita. Yksi puu ratkesikin jo omenien painosta. Mietin pitäisikö tilalle istuttaa uusi! Mutta enpä taida!!
Jouluomenat on kuitenkin laiteltu jo paikalleen. Sain viime syksynä kaverilta kankaan ja nyt laittelin siihen omenat decoupage -tekniikalla.
Että niin se joulu lähenee...
Novita-klubilta löytämäni ohjeen perusteella tein Butterfly-langasta pitsineulehuivin. Väri ei vain sovi minulle, joten huivi menee lahjoitukseen. Tuota samaa lankaa vielä olisi muutama kerä, mitähän tekisi. Ohje oli extraideoissa.
Ja niin minua "huijattiin" isännän sanojen mukaan. Eli ostinpa sukkalankaa, joka sisältää aloe veraa ja jojoba-öljyä. En ole pitkään aikaan sukkia tehnyt, joten pieniä mokia tuli, mutta ei se menoa haittaa. Sukat olivat aivan ihana neuloa ja jalassakin ne ovat aivan mahtavat. Eivät tunnu villaiselta ollenkaan. Hoitavien aineiden pitäisi kestää sukassa 40 pesukertaa. Langat tilasin Käsityökorista. Tulivat tosi nopeasti, torstaina yhdeltätoista tilasin ja perjantaina ne olivat jo postilaatikossa! Todella hyvä palvelu!
Ja sitten tämä ikuisuusprojektini. Olen tehnyt tätä Savusauna-kanavatyötä jo yli vuoden ja nyt aion tehdä tämän valmiiksi ennen kuin aloitan muita töitä. Jotenkin vain alkoi tympiä tuon rakennuksen tikuttelu, kun en oikein saanut noista harmaan sävyeroista selvää. Enkä oikein ole oppinut käyttämään tuota kehystäkään, vaikka en ole vielä luovuttanut ja pidän työn siinä edelleenkin. Kanavatyön tuleva paikka on mökillämme.

keskiviikkona, elokuuta 30, 2006
Ihanan kekseliästä ja katalaa!
Naiselta kului ensimmäinen päivä omaisuutensa pakkaamiseen laatikoihin,
koreihin ja matkalaukkuihin. Toisena päivänä hän soitti muuttomiehet
hakemaan hänen tavaransa.
Kolmantena päivänä nainen istui viimeistä kertaa heidän kauniin olohuoneensa
pöydän ääressä kynttilänvalossa. Hän laittoi pehmeää tunnelmamusiikkia
soimaan ja nautti puoli kiloa katkarapuja, rasian kaviaaria sekä pullon
hyvää valkoviiniä.
Syötyään nainen kiersi jokaisessa huoneessa laittaen joka ikisen verhotangon
onttoon sisäosaan kaviaarin kastettuja puoliksi syötyjä katkaravun pyrstöjä.
Sitten hän siivosi keittiön ja lähti pois.
Kun mies sitten palasi uuden tyttöystävänsä kanssa taloon, muutaman
ensimmäisen päivän aikana kaikki tuntui niin, niin ihanalta.
Sitten, pikku hiljaa, talo alkoi haista. He yrittivät kaikkea
mahdollista:
siivosivat talon, pyyhkivät paikat kostealla rätillä, tuulettivat koko
asunnon.
Tarkastettiin, ettei ilmastointikanavissa ollut mitään kuolleita eläimiä,
matot vietiin pesulaan, ja ilmanraikastimia laitettiin roikkumaan joka
puolelle.
Sitten paikalle tilattiin tuholaisten torjujat, ja huoneiston desinfioinnin
ajaksi mies ja tyttöystävänsä joutuivat muuttamaan ulos huoneistosta parin
vuorokauden ajaksi. Tämän jälkeen kallis kokolattiamatto jouduttiin
uusimaan. Mutta mikään ei toiminut. Ihmiset lakkasivat käymästä kylässä
pariskunnan luona. Remonttimiehet kieltäytyivät työskentelemästä talossa.
Kotiapulainen irtisanoutui. Lopuksi he itsekään eivät kestäneet enää
pidempään, vaan päättivät muuttaa pois talosta.
Kuukauden kuluttua, vaikka he olivat pudottaneet talosta pyydetyn hinnan
puoleen, he eivät pystyneet löytämään ostajaa löyhkäävälle talolleen.
Sana levisi, ja lopulta paikalliset kiinteistönvälittäjät kieltäytyivät
ottamasta taloa välitettäväksi. Lopulta heidän täytyi ottaa pankista iso
laina voidakseen hankkia itselleen uuden talon.
Sitten ex-vaimo soitti miehelle ja kyseli kuulumisia. Mies kertoi koko
tarinan löyhkäävästä talosta. Nainen kuunteli kohteliaasti miehen koko
vuodatuksen ja sanoi kaipaavansa kovasti vanhaa kotiaan ja sanoi olevansa
valmis tinkimään erossa sovittua summaa pienemmäksi, mikäli hän vain saisi
vanhan kotinsa takaisin.
Mies ajatteli, että ex-vaimolla ei ollut mitään käsitystä siitä, kuinka paha
haju oli, ja hän suostui myymään talon naiselle hintaan, joka oli noin 1/10
siitä, minkä arvoinen talo oli alun perin ollut, mutta vain sillä ehdolla,
että ex-vaimo allekirjoittaisi paperit samana päivänä.
Nainen suostui, ja hänen lakimiehensä hoiti paperit kuntoon tunnin kuluessa.
Viikkoa myöhemmin mies ja hänen tyttöystävänsä katselivat hymyillen
muuttomiehiä, jotka kantoivat kaikki heidän tavaransa ulos talosta ....
mukaan lukien verhotangot!!!

tiistaina, elokuuta 29, 2006
Ennen kuin elokuu loppuu...
Välillä meinaa olla todella vaikeata tämän blogin päivitys. Milloin ukkonen "polttaa" tietokoneen verkkokortin, ettei pääse nettiin, milloin muu perhe tarvitsee konetta ja sitten välillähän on tehtävä käsitöitäkin...
Laitoin jo pienen pitsiliinan kuvan tytön rippijuhlista. Muistin jälkeen päin tehneeni myös pari kärpäsen estintäkin. Jostain lehdestä muistin nähneeni, kuinka mehukannun päälle on laitettu pitsiliina. Taisipa sille liinalle olla ohjekin, mutta eipä löytynyt. Tämä idea oli otettava käyttöön rippijuhlissa ja niinpä pari liinaa tuli tehtyä avonaisen mehukannun päälle. Liinojen ohje on Kauneimmat Käsityöt -lehdestä vuodelta 1989.
Vihdoin tuli valmiiksi myös asukokonaisuus, jota värkkäilin tehdä niistä pienistä oransseista kukista. Ohje on siis kesän Novita-lehdessä. Kokeilin samalla pari viikkoa sitten ostamaani hametta ja ajattelin ottaa kokonaisuuden mukaan lokakuun lopussa olevalle Kanarian reissulle. Mutta, mutta... Välillä tuntuu, ettei mikään suju kommelluksitta. Hameessa olikin vielä kiinni hälytin ja hame on ostettu 220 kilometrin päästä. Ei muuta kuin kirkonkylän ainoaan vaatekauppaan, jossa on hälytinportit, anteeksi pyydellen ja kuitti kädessä. Mutta eipä heillä tietenkään sellaisia hälyttimenpoistolaitteita ollut, jotta sen olisi irti hameesta saanut. Lohduttelivat kyllä, etten ole todellakaan ainoa ihminen maapallolla, jolle näin on käynyt. Kaiken huippu asiassa oli se, että edellisenä päivänä oli juuri paikallislehdessä juttua varkauksista. Jotenkin hävetti, vaikka eihän se todellakaan minun vika ollut. Olisi luullut hälyttimen hälyttävän minun kaupasta pois lähtiessä. Ja kuitti minulla on, että hame on todella maksettu. Kauheata todistelua... :-), mutta kun ei ole oikein moiseen tottunut. Nyt on sitten edessä kaupunkireissu, josko siellä saataisiin hameesta hälytin pois.
Langantähteitäkin löytyy talosta ihan mukavasti, joten innostuin apupupu-projektiinkin mukaan. Apupuput on tehty pääasiassa Novitan 7 Veljestä -langasta, vaaleansininen on jotakin todella vanhaa Pirta Nalle -lankaa, joka on SPR:n toivomuksen mukaan täyttä villaa.
Ja kun oikein innostuu, niin sitten aloitetaan neulomaan samoista langantähteistä lappuja peittoja varten!! Ihana, kun tähän hyväntekeväisyyteen käy nuo aivan laadukkaat, mutta kuitenkin ns. langantähteet, joita ei oikein muuallekaan ole saanut kulutettua. Osaan lapuista olen käyttänyt 80-luvun lopulla kasviväreillä värjäämiäni villalankoja. Ja koska kaikista langoista ei löydy enää tietoja, helpotus oli suuri, kun luin, että keinokuituisistakin langoista neulotut laput käyvät hyvin! Laput ovat tosi mukavia tehdä ja niistä saa ihan hyvän mielen. Lisätietoja Vaaka ry
Olin peräti pari päivää lomilla juuri viljanpuinti- ja kuivauskiireiden aikaan. Sieltä reissultahan se hamekin tuli matkaan, mutta tietysti kirjakauppojakin oli kierrettävä. Mukaan matkaan lähti kirja nimeltä Hetaleita poropeukaloille. Kirjassa on yli 30 helppoa ja näyttävää neulemallia. Juuri sopivia minulle :-)
Ja sieltä Hetalekirjasta piti kokeilla sitten Huithapelin pitsihuivia. Ei kun 10 numeron virkkuukoukku käteen ja Sandnes Garnin Canto-langasta valmistui parissa tunnissa tällainen.
Kovasti on pitänyt jotain yrittää "räpeltää", että olen saanut pidettyä lankamääräni alle kymmenessä kilossa. Nyt lankaa on 9770 grammaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)