maanantaina, elokuuta 06, 2007

Arvatkaas missä olin?

No, ei tarvitse arvata, kerron kuitenkin: eli olinpa käväisemässä Jyväskylässä Neste Oil Rallyn aikaan perheen kanssa. Emme kyllä jaksaneet erikoiskokeissa käydä, mutta lauantaipäivänä vietettiin kolme tuntia huoltotauolla Lutakossa! Ihan kiva sitä touhua oli katsella. Ja muksutkin tykkäs!

Jyväskylää ennen kyllä käytiin tytön kanssa kiertämässä Tamperetta ympäri sillä aikaa, kun miehet olivat Särkänniemessä. Ja lisäksi poikettiin Ideaparkissa, joka oli minulle kyllä hiukan pettymys. Olihan siellä kauppoja paljon, mutta, mutta... No, ehkä oli jo liian monta kertaa tullut kierrettyä Tampereella H&M, Kappahl, jopa Mekkakin ym. vaate- ja kenkäkaupat. Huonekaluliikkeet jätettiin suosiolla väliin. Mutta nyt on moisessa ihmeessä kuitenkin käyty!!

Nyt voi sitten keskittyä jälleen tuohon Salainen neuleystävä -projektiin. Pakettia on tullut koottua, mutta vielä pitää vähän "hioa". Tuntuu, että joka päivä vaihdan paketin koostumusta, kun mietin missä järjestyksessä varatut jutut lähetän! No, seuraavan kerran, kun menen "liikepaikalle" paketti lähtee!!

Juu, ja itse en ole käsitöitä saanut yhtään mitään aikaan!! Enkä muuten reissulla ostanut yhtään lankaa, kaksi käsityökirjaa kuitenkin!

Ei kommentteja: