lauantaina, syyskuuta 13, 2008

Äidin turhat huolet!

Illan torkun ongelmat

Olen aina ollut pikemminkin aamunvirkku, illan torkku ja vanhemmiten tämä korostuu. Eilenkin illalla "sammuin" heti kymmenen jälkeen täysin ongelmitta, mutta heräsin ensimmäisen kerran yöllä kolmelta katsomaan kelloa. Tämä aiheutti "ongelman", koska neiti E oli lähtenyt minulle tuntemattoman pojan kyydissä kaupunkiin jo viiden aikaan. Yöllä mietin, onko tyttö tullut kotia. Kun isäntä tuli navetalta kysyin häneltä, että tietääkö tytöstä mitään, niin sain selville, että tyttö oli tullut jo yhdentoista aikaan kiltisti kotiin!! Minä olin vain nukkunut niin sikeästi, etten tiennyt asiasta yhtään mitään. Parempi kuitenkin näin päin kuin että neiti ei olisi vieläkään kotona.

Arvonnasta saatua

Eli nyt sitten kuva paketista, jonka kyllä sain jo maanantaina. Paketti sisältää aivan ihania tuotteita eikä ole mikään ongelma olla "Syyskuu kuivilla", kun kerran viikossa tulee paketteja sisältäen lankaa! :-)

Kiitos Päiville Wirkkuu ja tikkuu -blogista!


Nyt katsomaan Kirppistä. Aamulla aloitin jo kuudelta katsomaan rästiin jääneitä Emmerdaleja! Uunissa on jo tuli ja kai sitä tänään olisi vähän siivoiltavakin. Iltapäivällä on jälleen formuloiden aika-ajot. En ollut edes muistanut viikolla, että tänäkin viikonloppuna "joutuu" formuloita seuraamaan... :-)

Ja nyt aloitan jo hyvissä ajoin loppuviikon tuntien valmistelun. Alkuviikosta on taas niitä paperitöitä ja niihin liittyviä palavereita.

Mutta ehkä seuraavalla kerralla on jo jotain valmista käsitöiden puolestakin! Toivotaan...

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

tunnustus sinulle.

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Minäkin päätin olla ostamatta kässy- ja askartelutavaraa tässä kuussa. Päätös piti torstaihin asti. Elämän muut "traumat" kaipasivat näemmä "varastonkasvatushoitoa". - Tuo teidän "seittinurkka" taannoin, ennen siivoamista, muistuttaa hyvinkin meidän nurkkia. Ja minä sentään olen "vaan kotona", joten ajastakaan ei ole siivoamattomuus kiinni. (Halusta pikemminkin. Tai priorisoinnista :) )

Palaga kirjoitti...

Minäkin muistan nuo aamuyön heräämiset ja heti piti käydä tarkastamassa oliko jälkikasvu saapunut kotiin.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on myös tunnusta sinulle..

TeSa kirjoitti...

Minen meinaa saada nukuttuakaan, kun tiedän jonkun olevan kotoa poissa.
Aina joku murhe pitää olla.
Mukavaa tulevaa viikkoa sinulle.

Anonyymi kirjoitti...

Herääminen aamuyöllä on tuttua:)

Kirsi kirjoitti...

Blogissani on jotain sinulle!

Irena kirjoitti...

Käväisetkö kirjoittamassa puolenvälin kuulumiset ja vastaamassa vähän Galluppiin blogissani?
Kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Olin tänä aamuna hyvin harhauttavalla tuulella, tulin sinnuu vastaan ihan väärän auton ratin takana. Et tainnut huomata kun räpylää heilautin vähän teijän risteyksen jälkeen (tai siis siulle jälkeen ja miulle ennen).

Makepeace75 kirjoitti...

Blogissani on vielä hiukan lisää kissoja sinulle. :o)

Anonyymi kirjoitti...

Tulin piipahtamaan:)