keskiviikkona, syyskuuta 24, 2008

Rahaa vai rakkautta ja rajoja!

Olen lukenut nyt tässä parin päivän aikana monta tekstiä, jossa vaaditaan rahaa. Johonkin, en ole oikein ymmärtänyt mihin. Kouluun, päiväkotiin, sairaanhoitoon, vanhuksille, mielenterveyshoitoon... ja vaikka mihin.

Nyt sitten vähän politikoin. Eli olisiko se rahan syytäminen joka paikkaan auttanut Kauhajoen ampujaa? Olen ymmärtänyt, että tekijä oli aivan "tavallinen nuori mies", josta ei päälle päin huomannut mitään. Itse olen opiskellut yli 30 oppilaan luokassa 80-luvun alussa. Olisiko minusta tullut erilainen 10 oppilaan luokassa? Entä vanhemmat sisareni ja veljeni, joiden luokassa oli aikoinaan yhtä paljon oppilaita.

Olen itse käynyt mielenterveyshoitajalla muutaman kerran, kun uuvuin työhöni. Entä jos en olisi käynyt niitä muutamaakaan kertaa, olisinko erilainen... Itse minun sinne piti hakeutua, auttajia kyllä olisi ollut muutenkin, mutta kukaan ei väkisin minua roudannut jututtamaan vierasta ihmistä. Entä jos en olisi läheisille missään vaiheessa kertonut, että olen uupunut!

Mutta miten kummassa vanhemmat, tai muut läheiset eivät ole huomanneet kuuden vuoden aikaista ihmisvihaa. Tätä minä kovasti ihmettelen. Olisiko vihan määrää voinut laskea muutamilla merkkifarkuilla tai muuten vaan rahan maksamisella, jos paha olo siinä perheessä on lähtenyt sen puutteesta! Aikoinaan ihmiset pitivät yhtä, kun rahaa ei ollut ja oli pula kaikesta. Onko nyt niin, että olemme liian rikkaita ja kuvittelemme, että yhteiskunta aina huolehtii kaikesta. Juu, tiedän, että Suomessa on paljon köyhiäkin, mm. eläkeläisiä (ja lähipiirissäni on sellaisia), mutta eikö täällä muka voi esim. harrastaa ilmaiseksi: kirjastot, luonto, liikkuminen (juoksu, kävely).

Jokaisella minunkin tutulla, joka natisee rahasta on puhelin, tietokone, lehdet, ruokaa, asunto... Autokin melkein kaikilla. Ja lomallekin on jokainen jossain vaiheessa päässyt. Lomailusta voisinkin näin osa-aikaisena maanviljelijänä ja maanviljelijän vaimona tehdä toisen kirjoituksen. Ilman lomaa ja vapaapäiviä pärjää melko pitkään... :-(

Olen surullisena lukenut mm. hallituksen ja ministereiden erovaatimuksia sekä sen poliisi-paran syyllistämistä, joka antoi aseen hallussapidon jatkua. Oma poikani haluaisi harrastaa metsästystä. Onko minun nyt kiellettävä metsästys tai sallittava se ja jos jotain sattuu, niin syytettävä hallitusta ja jotain yhtä ministeriä...

Olen tämän päivän aikana mm. kuunnellut pojan kanssa hänen mielimusiikkiaan (heavyä), jutellut ampumisesta, soittanut tyttärelle (joka oli kyllä melko hiljainen... hmmmm...) ja yrittänyt jutella, painaako joku mieltä. En minä tähän tarvitse hallitusta enkä ketään muutakaan virkamiestä. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin ja olen antanut lapsilleni kunnolliset elämänarvot, joiden mukaan voidaan jatkaa elämää syyllistymättä tyhmyyksiin. Minusta ainoat syylliset näihin sekä Jokelan että Kauhajoen tapahtumiin, ovat ampujat itse.

Olen surullinen!!!

Ps. Olen saanut yhden kaulahuivin valmiiksi. Kuvia varmaan viikonlopun aikaan!

6 kommenttia:

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Ugh, viisaasti puhuttu!

TeSa kirjoitti...

Väärin on syyllistää ketään yksityistä henkilöä tapahtumasta. Olen pahoillani kaikista puheista, joissa yritetään hakea jotain tuomittavaksi, kun juttu on vielä avoin.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin sanottu! Itse voi vain toivoa, että on osannut antaa sellaiset eväät lapsilleen, että he selviävät elämässä eteenpäin.

Outi kirjoitti...

Viisaita sanoja. Itsekin olen miettinyt, että nämä nykyiset "terroristit" eivät ole saaneet aikanaan/nykyisin tarpeeksi hyväksyntää, rakkauta ja rajoja. Vanhemmilla on usein liian kiire pysähtyäkseen lapsensa viereen kuuntelemaan, lohduttamaan ja tsemppaamaan. Surullista, että tulos on tämä.

Stanna kirjoitti...

Minua suututti Ylen toimittajien syyllistävä linja siinä määrin että jouduin sulkemaan television. Oikein tivaamalla tivasivat (niin ministeriltä, poliisijohdolta, tutkinnanjohtajalta kuin monelta muultakin) että eikös se ollutkin tämän poikaa puhuttaneen poliisin vika vai kuinka, ja kun toinen sanoo ettei kesken tutkinnan voi eikä halua kommentoida niin sitten vielä, että etkö kuitenkin ole sitä mieltä että...
Ja toinen mihin kiinnitin huomiota keskusteluissa oli se että puhuttiin nuoresta/teinistä, kun hän nyt oli kuitenkin kaikissa mittapuissa aikuinen (tosin nuori aikuinen) joka asui jo ns. omillaan.
Surulliseksi vetää, ja myös vihaiseksi. Puuttumisen keinoja en itsekään tiedä, mutta ehkä olisi syytä harkita näitä ammuntaharrastukseen myönnettäviä lupia (siis rata-ammuntaan) eikö ammuntaradoilla voisi olla aseet joita ei viedä pois rata-alueelta.

Taija K kirjoitti...

Opettajana täytyy sen verran tätä kommentoida, että silloin 80-luvulla, kun itsekin koulua kävin, niissä 30 oppilaan ryhmissä eivät olleet mukana ihan kaikki oppilaat. Silloin oli erikseen tarkkailuluokka, erikseen erityiskoulu oppimisvaikeuksisille yms. Toisin sanoen luokissa oli tasalaatuisempi porukka.

Minunkin serkkuni, joka on ihan täysjärkinen aikuinen nykyään, kahden lapsen isä ja kaikin puolin yhteiskuntakelpoinen ihminen ;o), siirrettiin erityiskouluun, koska hänellä oli sopeutumisvaikeuksia isoon luokkaan.

Nykyisin ei ole puhettakaan, että hänen kaltaisensa opettajalle huuteleva, lintsaava ja oppitunteja häiritsevä oppilas siirrettäisiin minnekään. Tiedän tapauksia kouluista, joissa itse olen opettanut, että oppilas hautoo itsemurhaa tai käyttäytyy erittäin väkivaltaisesti luokkatovereitaan kohtaan, mutta heille ei ole mitään muutakaan paikkaa kuin se oma koulu. Sairaalakouluun he kuuluisivat, mutta kun ei sinne mahdu. Nämä näkyvästi huonosti voivat oppilaat saattavat olla juuri niitä, jotka sitten hyviä ja kilttejä oppilaita kiusaavat, ja jotka sitten puolestaan päätyvät kostamaan ihmiskunnalle myöhemmin.

Rahalla siis tosiaan saataisiin korjattua osa ongelmista, mutta ei tietenkään kaikkea.