sunnuntaina, lokakuuta 12, 2008

Sellaista sunnuntaipäivää...

Yleistä natinaa

Koska olen päättänyt olla valittamatta tämän hetkistä olotilaa ja yleensäkään, en kerro, että olen aivan tajuttoman väsynyt, mulla on aivan liikaa töitä, minä en ennätä tekemään käsitöitä, minulla on hartiat ihan jumissa ja minua väsyttää! En kerro ainakaan sitä, että väsyttää... :-)

No, eipä tämä elo valittamalla tosiaan parane. Eilen meinasi kyllä mennä hermo, kun hoksasin, että olisin joutunut koko huushollin siivoamaan yksin. Ja pakko oli vähän siivota, kun lattiat oli hiekkaa täynnä (mäntyinen lakkalattia tykkää!), kun ei olla siivottu valovuosiin (ja meillä ei liioitella yhtään! :-))No, mies sitten muutti hiukan suunnitelmiaan, että poika ennätti imuroimaan (menivät sen jälkeen navetalle remonttihommiin) ja tytärkin tuli kotia kahden jälkeen auttamaan. Neiti E:llä oli avoimien ovien -päivä koululla. Minun ei onneksi tarvinnut mennä työpaikalleni eilen. Tunnit tahtoo paukkua muutenkin yli. Eli sain siivottua, pyykättyä, laitettua ruokaa ym.

Pientä säpinää aiheuttaa vielä se, että huomenna on pojalla kitaraesiintyminen siihen aikaan, että todella joudutaan miettimään, miten saadaan poika sinne ja sieltä pois. Tuo minun Volvoin kun ei sentään lennä 100 km hetkessä ja minulla on huomenna työpäivä. Sen lisäksi siskoni tulee käymään huomenillalla. Lisäksi poika on nyt isänsä kanssa kirkossa, kun ensi kesänä olis taas rippijuhlat.

Ja navetalla on kuulemma kaksi vasikkaa kipeänä. No, niiden takia isäntä jättää huomisen kokouksensa väliin. Oli oikeastaan tyytyväinen, että sai syyn olla sieltä pois. Ennättää huomenna käydä peltohommissakin. Minunkin pitäisi nyt olla suunnittelemassa ruokia, kun poika puolestaan jää ensi viikoksi kotiin TET-harjoitteluun. Ja keskiviikkona on kampaaja.

Ai, miksikö tämä sutina. Kun tarkoitus olisi olla seuraavalla viikolla syysLOMALLA!!! Nyt täytyy sanoa, että onneksi minulla ei ole maanantain jälkeen tulevalla viikolla opetustunteja, mutta omaa koulutusta kylläkin. Minä kyllä tykkään työstäni, mutta tuntien valmistelu vie aikaa.... Olen lohdutellut itseäni, että ensi vuonna osaan jo paljon paremmin ja materiaalia on sitten valmiina jo paaaaljon enemmän. Ainut vaan, etten tiedä, jatkuuko työt ensi syksynä!


Elokuvia! Jes! Ennätinpäs katsomaan

Eilen sentään ennätin katsomaan yllättävän hyvän Jim Carreyn elokuvan "Taalat taskuun, Dick ja Jane". Yleensä en pidä kovinkaan paljon Carreyn elokuvista, mutta tuossa hän oli kutakuinkin "normaali". Tuo elokuvahan tuli jo viime sunnuntaina ja laitettiin se tallennukselle, kun en jaksanut sitä silloin katsoa. Tänään yritän vielä katsoa Edit Piaf-Pariisin varpunen (olikohan se noin elokuvan nimi), jos ei mene hirveästi aikaa tuntien valmistelussa. Se David Schwimmerin elokuva (en muista nimeä, musta komedia kuitenkin), josta viimeksi mainitsin, oli myös ihan katsottava.

Ei tule kyllä nyt elokuvienkaan aikaan tehtyä mitään, kun tosiaankin hartiat meinaa mennä aikaslailla jumiin. Ei auta jumppaamisetkaan. Ja tietokoneella istuminenhan auttaa tietysti asiaa...

Ja ennätin lukemaankin...

Hitaasti, mutta varmasti luin Nora Robertsin kirjan Musta ruusu. Oli se ihan hyvä, vaikka yliluonnolliset jutut ei minuun oikein iskekään. Ihan sellaista tavallista taattua Nora Robertsia, jota lukiessa iltaisin, sain hyvin unen päästä kiinni. Ihan kuin minulla olisi nukahtamisvaikeuksia. Niitä ei todellakaan ole, koska olen toivottoman iltauninen ollut aina, mutta aamulla olen vähän turhan aikaisin hereillä. Eli yöunet ovat viime aikoina olleet noin 5-6 tuntisia, vaikka olis mahdollista nukkua se 7-8 tuntiakin. Hei, siksiköhän olen ollutkin niin väsynyt... :-)

Nyt aloitin lukemaan lempparikirjailijani kirjaa. Eli pidän todella paljon Sophie Kinsellan huumoripitoisista Himoshoppaaja -kirjoista. Nyt aloitin Himoshoppaaja vierailla mailla -kirjan.

Ihan pihalla

Eli kun aurinko paistaa taidan lähteä pihalle vähän puuhastelemaan. Pojalle on kyllä annettu tehtäväksi ensi viikon aikaan ajella perennat alas. Mutta olishan sitä muuten pihaa siivoiltava.

Näin meillä haravoidaan lehtiä... (kuva viime viikonlopulta)
Ja näin oli taas käynyt yhdelle omenapuulle. Voi vitsi! Ensi keväänä on istutettava pari omenapuuta tilalle. Jäi tuosta nyt sentää puolet jäljelle ja siinäkin on kivasti omenoita....

Blogit olen ennättänyt viime aikoina selaamaan siten, että otan Google-syötteenlukijasta "kaikki otsikot" ja selaan ne lävitse. Todella hyvä juttu ja nopea!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Harmillista tuo omenapuun kaatuminen. =/ Onko tuo ajettava ruohon leikkuri, vai onko ihan erikseen kehitetty laite lehtien keräämiseen? :D

Anonyymi kirjoitti...

Juu, on se ajettava ruohonleikkuri, jonka taakse on laitettu eräänlainen sviipperi. Isäntä hommas tuon jokunen vuosi sitten, kun joutui haravoimaan muutaman kerran itse lehdet. Olen hankintaan erittäin tyytyväinen :-) Ahtaimmista paikoista sitten haravoidaan ihan perinteisesti :-)

Mervi - Lukuaikaa etsimässä kirjoitti...

Kuulostaa siltä kuin eläisit minun elämääni. Meillä ei sentään ole ensi kesänä rippijuhlia, lakkiaiset toivottavasti. Ja lehdetkin on haravoitava ihan perinteisin menetelmin. Pariisin varpusen katsoin muutaman viikko sitten, oli ihan mielenkiintoinen.

Anonyymi kirjoitti...

Shoppaaja -kirjat kuulostavat mielenkiintoisilta. Jos joskus vielä saan lukuinnostukseni takaisin, voisin vaikka harkita:)

Anonyymi kirjoitti...

Keksin sinun blogille englanninkielisen nimen :) Pam's Babble! Hauskaa päivänjatkoa.

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten hassua- sinäkin luit viikonloppuna Kinsella kirjaa :D Samma här!

Millainen tuo Robertsin kirja on? Joskus meinasin sen kirjakerhosta tilata.