perjantaina, lokakuuta 09, 2009

Se vanha valitus....

Ihan tosi, nyt meinaa olla ajan kanssa ongelmia. Tai eihän sen kanssa ole ongelmia, kun sitä ei vaan tuntuis olevan. Vaikka kuinka ajattelee, että onhan sitä 24 tuntia vuorokaudessa. No, ajankäyttöä häiritsee yhä enenevässä määrin kokopäiväinen työ. Opettajantyöni muuttui siis 5 päiväiseksi työviikoksi, kun minua ajetaan kahteen hankkeeseen mukaan. No, ei valiteta. Ehkä se näkyy rahapussissakin.

Käsityöinto vaan on nyt todella kateissa. Vähäinen vapaa-aika menee kädet ristissä istuessa telkkaria tuijottaen. No, ei nyt ihan kädet ristissä, kun Harri-kissa vaatii osansa silityksestä ja leikityksestä.

Tunnustuksiakin on taas tullut, tällä kertaa Kirsiltä tuli tällainen. Ja samassa on haasteosiokin.Tehtävänanto on seuraavanlainen:


1. Laita tunnustus blogiisi
2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt
3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen
4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle
5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti

1. Näkö: Juu, lähinäkö reistaa ja kuulemma kaukonäkökin sen verran, että tuli hommattua kaksiteholasit. Minä en vaan näe niillä mitään, joten olen mieluummin ilman laseja... :-)


2.Haju: Minulla on toivottoman huono hajuaisti, mutta kyllä minä jotain haistan. Tällä hetkellä nenässä useimmiten tuntuu Harri-kissanpennun kakan haju (silloin tyhjennetään hiekkalaatikko, kun minä sen hajun huomaan), lisäksi meillä haisee aina navetta ja tällä hetkellä voimakas liete. Isäntä lohduttelee, että se on rahan hajua... (Näkymättömän rahanko? kysyy tämä emäntä :-))

3. Kuulo: Kuulokin mulla on menny viime aikoina. Etenkin matalat miesten äänet ovat minulle tosi vaikeita!! Tuli mieleen vanha sanonta: "Näkö naiessa ja kuulo paskatessa". Hui minua, mitä täällä päästelenkään...

4. Maku: Ruoan pitää maistua hyvälle. Ruoan ulkonäkö ei merkkaa minulle oikeastaan mitään. Kunnon naudanlihapihvi ja punaviiniä, se on NAM!!!

5. Tunto: Olen kova kutiamaan!

Enkä minä nyt jaksa haastaa ketään. Aika monessa blogissa tämä on jo pyörinytkin!

Että oliskos tuossa nyt tälle päivälle... Nyt on kyllä alettava etsiä lankaa ja puikkoja, ei tästä elämästä muuten tule mitään!

5 kommenttia:

TeSa kirjoitti...

Valita vaan. Valitetaanko yhdessä?
Jaksamisia.

TeSa kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Marika kirjoitti...

Jospa se helpottaa kun hetkosen pitää niitä käsiä levossa, into tehdä tulee monin verroin takaisin =)
Tsemppiä!

Mohariina kirjoitti...

Kaikkea ei voi saada samaan aikaan, täytyy vaan miettiä mikä on kullakin hetkellä tärkeintä ja tehdä silloin sitä juttua. Ja myöhemmin muita juttuja. Ja eihän nää käsityöt mikään pakko ole, iloahan homman pitäisi tuottaa. Jos ei huvita, silloin ei tarvii tehdä. Kyllä se into jossain kohtaa taas palautuu.

Pirena kirjoitti...

Voi kun tuo teidän Harri on kaikkein suloisin, muutakin mukavaa luin tästä alaspäin.
Ei se aina kulje, sanoi entinen taksikuskikin.