maanantaina, joulukuuta 21, 2009

Joulunaikaa!

Tänään löysin uuden televisiokanavan, johon ihastuin heti! Sieltä tulee mm. Kymppitonni, Hyvänolon ABC, Joulunaikaa ja varmaan vielä paljon muitakin hyviä juttuja. Tuo Joulunaikaa vaikutti ihan kivalle, vaikka siinä askartelujutut olivatkin hyvin yksinkertaisia.

Mutta yksinkertaisia ovat minunkin tekeleeni. Lintuja tuli sitten tehtyä urakalla. Vielä en oikein saanut noita pyrstöjä kauniiksi. Harjoitella täytyy.Ja nämä karkit on siitä kivoja, ettei ainakaan kerry vyötärölle. Tämän vinkin sain Parolan asemalta, jossa on paljon muutakin kivaa. Olen jo aloittanut tekemään tafti-kukkaa, mutta vasta kuusi pyörylää on leikattu. Minä en laittanut noita karkkeja nyt mihinkään kiinni, vaan ne ovat ihan näytillä tuossa lasissa. Kun ei ole oikein kyennyt mitään tekemään. Kuntosalilla käynnin jälkeen on joka lihas ollut kipeenä. Yhden buranankin jouduin jo ottamaan, kun en meinannut kävelemään pystyä. Saa nyt nähdä innostunko tuolla enää rääkkäämään itseäni. Jotain pitäis kyllä tehdä, että pysyis kädet ja hartiat kondiksessa.

Sit tähän loppuun vielä maisemakuvia. Jotenkin on nyt ollut kovinkin kaunista (paitsi tänään on ollut kurja sää). Nämä kuvat taitaa olla lauantailta. Kinkku on hommattu: joulu saa nyt minun puolestani tulla!

8 kommenttia:

Inkivääri kirjoitti...

Jouluisia askareita olet puuhastellut oikein urakalla ja luontokin pukeutunut jouluun - oikein ihanaa joulua sinulle ja perheellesi:)

Hannele på Hisingen kirjoitti...

Mukavia joulun päiviä.

katja_helena kirjoitti...

Ihania nuo karkit, mitä sinulla on niissä täytteenä? Oikein hyvää ja rauhallista joulua teidän perheelle :)

Marjut kirjoitti...

Mukavaa joulunaikaa!

Minä itse kirjoitti...

Karkeissa on sisällä softista ja vaahtomuovia.

Kiitos jouluntoivotuksista! Sitä samaa kaikille. Vielä olis tarkoitus blogata jossain vaiheessa, mutta nyt näin pikaisesti. Siivous odottaa! :-)

Äipän touhut kirjoitti...

Rauhaisaa Joulua täältä Pohjanmaalta.

Villiviini kirjoitti...

Mukavaa joulunaikaa!

Pau kirjoitti...

Heips, eksyin blogiisi ja pakko vinkata: nappaa kuntosalin jälkeen proteiinia eli rahkaa, viiliä, jogurttia tai raejuustoa, elli keitetty kananmuna houkuta. Jää muuten maitohapot salille - toimii!
Ja nyt jatkan blogisi lueskelua :)