keskiviikkona, maaliskuuta 09, 2011

Pieni reissu

Tehtiin sitten koko perheen kanssa pikkuinen reissu. Lähdettiin viime torstaina ajelemaan Vuokattia kohti. Viisi tuntia sinne ajettiin, kun välillä käytiin Lapinlahden Matin ja Liisan asemalla syömässä. Kiva reissu oli, mutta vähän lyhyt, koska sunnuntaina aamukymmeneltä lähdettiin ajamaan jo takaisin. Mutta ennätettiin me siinä välissä tutkimaan Sotkamo, Kajaani, Vuokatti, Katinkullan kylpylä ja miehet kävi laskettelemassa.  Ja minä kävin ensimmäistä kertaa tänä talvena hiihtämässä. Edellisestä kerrasta onkin aikaa...

Tultiin vaan siihen tulokseen, että Tahko vei pisteet kyllä kotia jo ihan ajomatkankin vuoksi. Ja Kuopio on parempi shoppailupaikka kuin Kajaani. Lankaa tuli ostettua kuitenkin muutama kerä ja muutaman isoäidin neliön ennätin virkkaamaan. Pitäisi vielä opetella autossa käsitöiden teko, mutta jotenkin ei malta, kun haluaa vaan katsella maisemia ja muuta liikennettä. Ei minulle paha olo tulisi, mutta en vaan malta.
Kajaanin kirkko tuli sentään kuvattua, muita kuvia ei oikeastaan olekaan.
Ennen lähtöä meillä sisustettiin!! Meillähän ei hirveästi tuohon sisustukseen ole panostettu viimeiseen 20 vuoteen. Viimeksi enemmän laiteltiin, kun tätä taloa remontoitiin vuonna 2003, mutta silloinkin pääpaino oli tuolla ns. uudella puolella. Nyt talvella alettiin isännän kanssa puhua, ettei tuolla makkarissa nää oikein mitään, kun vanha kohdelamppu kohdistaa niin tarkasti vaan tiettyyn paikkaan ja sängyn yläpuolella oleva valaisinkaan ei oikein mitään näytä, niin Mikkelissä käydessä löysin Anttilasta ihan kivan valaisimen.

Tässä siis vanha vuodelta 1898 (edit. siis 1989!! :-)).
Ja tässä uusi ja nyt valoa riittää!!!
Vanhaa tarjotaan ensi torstaista lähtien kirppiksellä. Neiti E varasi pöydän pariksi viikoksi.

Mutta nyt siivoamaan ja aurinkokin paistaa taas niin ihanasti, että koirien kanssa on lähdettävä ulos. 

Kiitos myös sukkakehuista ja muistakin kommenteista. Neiti E:n jalat on vaan olleet niin menossa, etten parempia kuvia ole vieläkään muistanut ottaa :-)

Aurinkoisin terveisin Pami

10 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Tuollainen valaisin on kätevä, kun saa valon suunnattua

Marjut kirjoitti...

Kajaanissa on kaunis puukirkko. Valaisin näyttää hyvältä.

Kaarina kirjoitti...

No olipa pitkä reissu! Tuohon Kajaaniin shoppailupaikkana kommentoisin vain, että entäpä Sotkamo? Moni on sitä kehunut yllättävän hyväksi tarjonnaltaan. Itse olen vain pari kertaa käynyt monta vuotta sitten, mutta ihan symppis vaikutelma siitä jäi.

Onko tuo uusi valaisin katossa? Miten sitä yltää siirtelemään? Voiko päättää, miten monta lamppua palaa kerrallaan? Ehkä en katsonut tarpeeksi tarkkaan.

Tansku kirjoitti...

On teillä ollunna mukava reissu♥,kivan näköinen lamppuvalaisin,nyt näkee riittävästi,kun on valoja,joita voi siirrellä sopivaan kohtaan..

Minä itse kirjoitti...

Juu, valaisin on katossa ja siinä on nyt käännetty nuo lamput sinne, missä valoa eniten tarvitsee. Valoteho on huima entiseen verrattuna!! Kaikki valot palavat yhtä aikaa eikä niitä voi erikseen sytyttää ja sammuttaa.

Sotkamo oli todella positiivinen yllätys! Sieltä löydettiin kaksikin lankaliikettä, joissa erittäin hyvä tarjonta :-)

♥ Hannele kirjoitti...

valo tärkeetä

Äipän touhut kirjoitti...

Minun lapsuuden kotikirkko. Sitä lapset kutsuivat" piparkakkukir-
koksi ".Kaunis valoisa kirkko. Valo on tärkeä,

sirimi kirjoitti...

Teillähän oli kiva reissu.
Hieno tuo uusi makkarin valaisin!

Anneli kirjoitti...

Olipas kurja juttu, ettet päässyt sinne klipsukurssille.
Mutta kyllä noita tehdä osaa ilman kurssejakin. Nimim. kokemusta on :D

Riikka kirjoitti...

Onnittelut voitosta arpajaisissani.
Ilmoitatko minulle osoitteesi: riikka.kotisaari@gmail.com