sunnuntai, toukokuuta 15, 2011

Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta

Niin, ei sitten voitettu euroviisuja, mutta jospa tänä iltana kukistettaisiin Ruotsi!!

Edelleenkään käsitöitä ei ole esitellä, mutta pihatöistä sitten enemmänkin. Oikean käden käsivarsi ei kyllä tykkää, kun molempia tekee, mutta välillä on sitten hyvä huilata. Perjantainakin pidin oikeastaan kummastakin taukoa ja kävin optikolla tutkituttamassa näön. Sitä ollaan jo siinä iässä, että ajokorttia varten pitää käydä katsomassa näkeekö vai ei. No, kauas näen ihan hyvin eikä autolla ajaessa tartte laseja, mutta lähinäkö onkin sitten toinen juttu! :-)

Mutta laitetaanpas sitten pihakuvia. Jotain olen sielläkin saanut aikaan. Kuvat ovat taas ihan toisessa järjestyksessä kuin suunnittelin, mutta tää blogger vielä tuntui hiukan temppuilevan. Pääasia, kun saan kuitenkin päivitettyä. 

Omenapuut ovat tässä vaiheessa:
Ja minähän sanoin kuvaavani pihan kerran kuukaudessa. Juu, tais mennä nyt välissä parikin kuukautta. Kuvasta voisi sanoa, että etsi koira! Wallu lähti taas kauhealla kyydillä karkuun, kun näki minut kameran kanssa! :-)
Ja sarviorvokkien kukinta on vaan niiiiiin ihanaa!
Talon varjoisa nurkkaus: kotkansiivet ja pikkusydän. Hula-koira vaan tahtoo nykyisin kaivaa tuota nurkkaa. No, eipähän kotkansiivet liikaa lisäänny.
Ja Wallun uusi lelu. Edellisen pinkin possun koirat särkivät talvella, nyt annoin Wallulle uuden, kun Hula ei ollut paikalla. Mutta eipä Wallu kyllä tuota Hulalle annakaan.
Ja sitten toiset kaverukset. Huomatkaa tuo Harrin häntä. Se on jotenkin hauska, vaikka jotainhan sille on tapahtunut. Siinä oli tuollainen mutka, kun Harri tuli meille.
Ja sitten minun suuuuuri urakkani, joka aiheutti käsivarren pakotusta. Oikeasti tuo reunus on paremman näköinen luonnossa eikä todellakaan noin mutkikas. Eli vihdoin sain korotettua tuvan ikkunan alla olevan kukkapenkin. Tuossa kasvaa särkynyt sydän, neilikkaruusu ja esikoita. Puistolemmikit kitkin pois, kun niitä on muualla melko paljon. Vielä tuohon jotain olisi keksittävä, kunhan saan ensin Hula-koiran opetettua, ettei tuota kaiveta!! Pari kertaa on jo penkin myllännyt, murrrr!!
Sitten taimikasvatukseni. Tällä kertaa on onnistunut kaikki muut hyvin paitsi laventeli tuossa etualalla on heikossa kantimissa. Muutama piippa sinne on vaan ilmestynyt. Kasvatan persiljaa, hernettä, tarhasalkoruusua (itse kerätyt siemenet), basilikaa, köynnöskrassia ja laventelia. Ja keksin sitten laittaa tuollaiset muoviset oluttuopit tueksi. Toiset kasvattaa niin päin, että laittaa tuoppien pohjalle mullan, mutta minä leikkasin pohjan pois ja laitoin ylösalaisin. Minulla on tuossa uudet tuopit, mutta jos kesällä tulee käytyä terassilla, niin nyt on sitten kerättävä muovituopit talteen :-).
Pikkutalviokin kukkii hienosti!

Orvokkeja istuttelin vanhaan savustuspönttöön. Tuohon olen monena vuonna laittanut kaikenlaisia kukkia, mutta multatila on sen verran pieni, ettei tuossa ole oikein mikään hyvin menestynyt. Luulisi orvokkien menestyvän!

Ja sitten rojua pihamaalle, kuten isäntä sanoo. Toin vanhan keittiön penkin aitan eteen ja siihen on nyt kerääntynyt nuo tavarat ja orvokkeja sinnekin. Löysin kyllä vielä vanhemman penkin puuliiterin kattotuolien päältä, mutta ajattelin ensin kokeilla tuota ns. uudempaa. Seinällä olevan perhosen ostin paikallisesta M-marketista. Minusta se on aivan ihana.
Mutta sellaista tällä kertaa. Pinaattitunikan neulominen jatkuu aina kun käsi sen sallii. Nyt ei enää kovin paljon puutukaan, joten ehkä jo seuraavassa postauksessa tulee käsitöistäkin, ehkä...

Aurinkoista sunnuntaita ja illalla jännitetään!
Pami

4 kommenttia:

Inkivääri kirjoitti...

Aivan ihana ja talo piha - kannatti ehdottomasti katsoa kuvia isompana! Koirakin siellä koittaa maastoutua puskan juureen:) Kiva paikka keräillä kauniita juttuja aitanseinustalle, penkin ottaisin kyllä sisätiloihin - juuri tuollaista olen haeskellut sängynpäätyyn ettei päiväpeitto aina valahtaisi pölyiselle lattialle.

Marjo kirjoitti...

Ahkera oot ollut! Mie sain kuin sainkin myllättyä sen kasvimaan, mistä jo viime kesänä juttelin :) Multaakin siellä on siemeniä oottamassa.

Mie en Vallua huomannut. Tarkastelenpa uudelleen nyt kun olen vihjeen lukenut ;)

kisa kirjoitti...

Jestas kun olet ollut ahkera!Meillä ei tänä vuonna tule kukkasia kuin ruukkuihin.Muutettiin viime keväänä vanhaan rintamamiestaloon(ollut tyhjillään 14.v),ja tänä keväänä/kesänä tehdään salaojat,kaadetaan puita ja muutenkin käännetään melkein koko tontti nurinniskoin.Mutta ehkä ensi kesänä sitten :)Ja löytyihän se Wallukin kuvasta pienen etsimisen jälkeen :)

Neili kirjoitti...

Pihan laitto on myös käsityötä! Kivoja juttuja.