Kyllähän minä tiedän, että aina kaikki kasautuu, mutta eilen tuntui, ettei mikään onnistu! Aamulla istuskelin tässä koneella sen jälkeen, kun poika oli lähtenyt toisella autolla kouluun ja isäntä toisella autolla kirkolle. No, kohta kuului koputusta oveen ja siellä oli tuntematon nainen. Hän oli jäänyt kiinni tuonne pikkutielle, jota ei aurata talvisin ja joka vie vain naapuriin, mutta gepsi oli näyttänyt häntä ajamaan siitä. Huom! Tietenkään meillä ei ollut miehiä kotona!! No, hilluttiin ensin lapion kanssa, mutta ei saatu autoa pois. Sen jälkeen soitin naapurille, joka oli tietysti kirkolla. Sitten naapuri soitti seuraavalle, joka ei vastannut puhelimeen ja sitten vielä yhdelle traktoriselle ihmiselle, joka tuli auttamaan.
Itsekin jo suunnittelin ottavani meidän traktorin ja vetäväni sillä, mutta meidän traktoreissa on nyt jotain ihme vikoja ja olen jo oppinut, ettei niihin saa koskea!! Sären ne kumminkin. Kuulun siihen ihmisryhmään, joka särkee ratakiskonpätkätkin! Jälkeen päin muistin, että olishan se neiti E:n auto ollut konevajassa, mutta en tiedä, olisko sillä vetäen saatu sitä autoa pois.
No, sitten naamakirjassa yksi hyvä kaveri oli blokannut minut kavereistaan pois. Samalla minua ärsytti suunnattomasti tämä presidenttivaalimainostus kavereiden keskuudessa. Osaan kyllä omasta mielestäni ajatella itsekin enkä halua, että kaverit tuputtaa minulle ehdokasta!! Viestiteltiin kyllä ystäväni kanssa siten, että nyt ollaan taas kavereita FB:ssakin. Että jotain positiivista!
Siitä sain kyllä innostuksen siivota tuota blogiluetteloanikin. Siellä oli tosi paljon blogeja, jotka olivat "muuttaneet", lopettaneet tai menneet salasanojen taakse. Nyt listassa on vain ne blogit, joita todella seuraan.
Poika S tuli koulusta naarmutetulla autolla. Pojan vika se ei ollut, vaan joku oli naarmuttanut parkkipaikalla peräkärryllään autoon naarmut takalokasuojaan. Onneksi oli jättänyt pojalle käyntikorttinsa, joten tänään sitten selvitellään asiaa. Soittelin jo maalausaikaa korjaamolle.
Ja viimeisenä: aloitin tekemään viime viikolla Coquille -huivia. Eilen pääsin puoleen väliin ja mittasin jäljellä olevan langan. Sitä oli sitten vähemmän kuin mitä olin kuluttanut, joten ei se valitsemani lanka riitä!!! Täytyy tämä päivä miettiä, mitä teen. En millään viitsisi purkaa.
Mutta sellaista. Tämä oli nyt kuvaton postaus, kun eihän ne kuvatkaan onnistunut!!!
Epäonninen Pami
8 kommenttia:
Onpa sinulla tosiaan ollut huono päivä! Toivotaan, että tästä päivästä tulee sitäkin parempi!
Joskus vain on kertakaikkiaan huonoja päiviä, mutta onneksi torstai on toivoa täynnä. Mistähän tuokin sanonta oikein periytyy:DD
No johan on tapahtumaa kerrakseen...huh. Onneks ei vakavampaa kuitenkaan, vaikka tuntuuhan ne pienemmätkin asiat suurilta kun niitä tarpeeksi kasautuu. Parempaa loppukuuta :) Voi että noi kisut on kyllä mainioita tossa aiemmassa postauksessa ;D
No voi hitsi. Jospa tänään parempi päivä.
On todella ollut huonoa tuuria. Minä päätin etten enää naamakirjassa puhu vaaleista yhtään mitään.
Onpas ollut kerrakseen. Toisinaan kaikki tuntuu kasaantuvan ihan liiaksi asti.
Tänään on taatusti parempi päivä :)
No huh, jopas oli päivä kerrakseen! Onneksi noita huonoja päiviä ei ole kovin usein, joten aurinkoa tähän päivään :)
Lähetä kommentti