tiistaina, tammikuuta 10, 2012

Palmikkolapaset

Neiti E tilasi minulta lapaset. Tällä kertaa en kysellyt väreistä mitään enkä mallia, vaan otin lankavarastostani punaisen Seitsemän veljestä -lankani ja aloitin sutkutella. Olin jo suunnitellut palmikkolapasia, mutta en viitsinyt itse niitä sen enempää suunnitella vaan hain ohjeen ja sellainen löytyi Novitan Talvi 2010 lehdestä. Ja hyvät niistä tulikin *mieltä*.  Lapaset on tehty 44 silmukalla, nelosen puikoilla.
Nämä lapaset lähtivät jo Joensuuhun, kun neiti lähti sinne sunnuntaina ja on sitten ensi viikonlopun Vuokatissa. Eipä kahteen viikkoon nähdä. Kukahan meillä ensi viikonloppuna siivoaa...

Minä olen viime aikoina käsitellyt kaikki neuleet siten, että olen upottanut ne huuhteluveteen ja laittanut sen jälkeen kuivumaan pyyhkeen päälle ja sideharson päällimmäiseksi. Mutta jos on neulonut liian tiukkaan, niin eihän sekään sitten auta. Täytyis vaan harjoitella enemmän. 

Eilen tuli tehtyä tuo kirjalistaus, joten laitanpa tähän viime viikonloppuna katsomani elokuvatkin. Pitkästä aikaa tuli katsottua ihan rauhassa televisiota. Olisko johtunut siitä, että oli nuo neuleet käsillä koko ajan ja sitten yksi virkkauskin. 

Mutta elokuviin:

Perjantaina katsoin tallennuksesta Dokumenttiprojekti Veskun. Sehän tuli joulupäivänä, mutta nyt maltoin sen vasta katsoa. Olipa hieno kuvaus Vesa-Matti Loirista, vaikka ensin vähän pelkäsin, että onkohan se tylsä! Ei ollut! Jopa poika S katsoi sitä minun kanssani jonkin aikaa, mutta hävisi sitten soittamaan kitaraa, kun paussasin pyykinlevitystä varten. 

Lauantaina "uskalsin" katsoa ensimmäisen osan Stieg Larssonin Miehet, jotka vihaavat naisia. Olipas yllättävän hyvä. Täytyy muistaa katsoa toinenkin osa. Vaikuttaa kyllä vähän raa'alta, mutta jospa sen pystyisi katsomaan.

Ja sunnuntaina katsoin aivan erityyppisen elokuvan: Pienin painajainen perheessä.
Ohjaaja: Paul Weitz
 Erittäin viihdyttävä ja näyttelijäthän tuossa on kovia!! Erittäin hyvä "käsityöelokuva"
Että sellaista. Nyt tää lähtee Savonlinnaan.
Hyvää tiistaipäivää toivotellen Pami
 

4 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Nätit lapaset! Jouluna tuli vietettyä löhöpäivä ja katsottua telkkaria/boksia. Nyt on taas jäänyt vähemmälle.

Neili kirjoitti...

Kivasti sanottu; käsityöelokuva. Odottelen tallentavaa boxia, niin ehtisi elokuvien pariin.

Auli kirjoitti...

Kauniit lapaset. Harmi, että missasin sunnuntain elokuvan, se olis ollut just sopivaa sunnuntai-katsottavaa.

Minna kirjoitti...

Kauniit lapaset.