Saatiin oikein hyvien säiden aikaan rehut tehtyä! Nyt pitäis olla sonniloille ensi talvena kunnon syötävät. Miehet sai juuri lauantai-iltana rehun tehtyä, kun yöllä alkoi sataa. Ja sen jälkeen onkin sää ollut välillä sateista, välillä paistaa aurinko.
Koska minua ei nyt sitten rehunteossa sinänsä tarvittu, läksin lauantaina ruoan jälkeen mökille. Ensin olin, että kunhan käyn, mutta sitten innostuinkin ja lämmitin saunan ja kävin jopa uimassa pari kertaa. Eli nyt on turkit ja karvalakit heitetty Laihalampeen.
Meidän mökkirannassa kasvaa aika paljonkin keltakurjenmiekkaa. Minä haluaisin siirtää tätä pihallenikin, mutta eipä meillä taida niin kosteaa paikkaa löytyä, että menestyisi. Ja antaa nyt vielä enemmän levitä, on aivan ihana kukka!!
Lammen joutsenilla on kuusi poikasta.
Yhtenä päivänä keksin erittäin kestävän leikkokukan: harakankellon. Edellinen kimppu kesti viikon verran hyvänä, katsotaan kuinka kauan tämä kestää. Laitoin vähän seuraksi apilanlehtiä.
Poika S oli konsertoimassa kitarakvartetin kanssa kirkossa eilen illalla ja äiti sai taas kukan :-).
Ja sitten vielä pari kuvaa meidän Ansasta ja Hula-haisulista. Hula todellakin haisee märkänä ollessaan vieläkin, vaikka sitä on pesty vaikka minkälaisilla aineilla monta kertaa!!
Kiirusta meinaa pitää, kun lauantaina olisi luokkakokous ja sinne olen tekemässä sellaista kuvaesitystä vuosien varrelta. Nyt yritän löytää 80-luvun musiikkia siihen taustalle. Aika paljon noista meidän omista cd:ltäkin löytyy hyvää musiikkia. Nyt kuuntelen Abbaa!!
Ja tänään iltapäivällä kampaajalle.
Niin, käsitöistä: eilen purin melkein valmiin pitsihuivin. Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta!!
Heippa
Pami :-)
1 kommentti:
Kylläpä onkin kaunis tuo keltakurjenmiekka <3 Toivottavasti leviää komiasti ja saat vielä siirrettyäkin sitä.
Lähetä kommentti