Heitin keikan Kuopioon. Ja juu, kävin Ikeassa.Tunnin verran kiersin ja sain ostettua itselleni tyynyn ja kuusi kappaletta lehtikoteloita. Parhaimmat ostokset tein Kuopion Prismasta, josta muistin ostaa piirakkavuokia (ihan tarpeeseen) ja patonkipellin. Sekä tietty lankaa. Novitan Essi-lankaa hyppäsi kärryyn 10 kerää eli 500 grammaa. Essi on jotain kausilankaa, joten hyllyn reunassa oli lappu, että pitää ottaa riittävästi... :-)
Muu perhe onkin Power Parkissa. Minäkin olisin lähtenyt sinne, mutta tämä Kuopion käynti oli vähän sellainen "pakollinen". En viitsinyt ruveta sitä siirtämään. Kerron myöhemmin, miksi siellä kävin. No, pakollinen käynti oli myös Puijon tornissa! En ollut aikoihin siellä käynytkään eikä tarvitse ihan äkkiä taas mennäkään. Nähty, mikä nähty :-)
Reissun ajan eli sen yhden yön ajan oli tämä jakku pingotuksessa. Tämä on siis jakku Moda-lehdestä 3/2012, mallinumero 25. Lankana oli SandnesGarnin Mandarin petit ja koukku oli numero 3. Vähän liian pitkä tuosta tuli minun maun mukkaan, mutta eiköhän tuota tule käytettyä.
Mainitsenpa tähän loppuun kolme elokuvaa, jotka olen katsonut tässä lähiaikoina ja joita voin suositella: Toy Story 3, Avio-onnea Morganeiden tapaan ja Vettä elefanteille. Ehdottomasti paras oli tuo Vettä elefanteille.
Mutta pihahommia edelleenkin ja neulomista on tullut jälleen harrastettua, joten siihen malliin tämä viikko.
Pami
9 kommenttia:
Kaunis jakku :)
Pirtsakka jakku.
Heippa! Olen myös katsonut tuon toystoryn muksujen kanssa ja vettä elefanteille... tykkäsin :)
Jakku on kaunis! Yhtään noista elokuvista en ole nähnyt, mutta Vettä elefanteille on ainkin kirjana loistava.
Ah,miten ihana jakku! Olet taitava!
Tykkään tuosta jakun väristä. Kiva malli.
kiva jakku, olenkohan Kuopiossa ollut....
Kaunis jakku!
kiva jakku oltiin samana päivänä muuten Ikeassa, halpaa oli ostin ihkuja lasisia sankkoja suupuhallettuja, kukahan ressu nekin puhaltanut norm hinta 17 € ja poisto 2,95e isotkin oli halvalla, meillä oli oikein mukava päivä, ties vaikka ois kohdattukin terkuin Näkkäri
Lähetä kommentti