tiistaina, elokuuta 14, 2012

On meillä maakellarikin :-)

Eilen sain sitten laitettua tuvan lattian alta löydetyt mopon rekkarit tauluksi ja seinälle. Se ei ole vielä selvinnyt, miksi nuo on säästetty! Kaikki muu olikin ihan mössönä veden takia. Ja tulikin juuri mieleen, että nyt ei taidettu laittaa edes päivän lehtiä tuonne uuden lattian alle...

No, tauluna on Tokmannilta puoleen hintaan ostettu sisustustaulu. Lasin tietty otin pois ja pohjalle löysin vihreää kontaktimuovia. Meidän tuvassa on vihreä pääsisustusväri, joten sopi oikein hyvin. Taulun sivuille liimailin heinäseipäiden tapit.
Alapuolella vanha koukku, johon miehet laittaa puseroitaan. Ennen tuota koukkua ne oli aina sohvalla!!
Sitten taas pihakuvia. Syyshortensia kukkii kohta. Luulin sen olevan jo melko kuollut, mutta niinpä kukkia on tulossa aivan mielettömästi.
Ja sitten olen tehnyt tässä omaa tutkimusta: kaikkein eniten pörisijöitä ja lentäviä löytyy apiloista, sinipallo-ohdakkeista ja punatähkistä. Nämä punatähkät todella imee perhosia, koska sain ihan rauhassa pyöriä niiden ympärillä ja kuvailla.


Ja mitäpä muuta olen tehnyt: keittänyt mehuja!! Luulisin, että nuo pullot ja 8 muovipullollista pakkasessa riittää meille. 14 ylivuotista pulloa ei päässyt edes kuvaan mukaan :-)
Meillä on tosi hyvä maakellari, joka säilöö mehut ja perunat! Ja muutamat säilykkeet, jos jaksan tehdä :-)
Sitten vähän näitä vaatimattomampia kasveja: komeasilkkikukkaseos alkaa pikkuhiljaa kukki. Aika vaatimattomat ovat kukkaset!
Jotkut katkoo kuunliljoista kukat pois. Minä annan niiden olla.
Hula-koira lähti neiti E:n kanssa Joensuuhun sunnuntaina ja tuleevat vasta perjantaina kotiin. Meillä on Ansan kanssa vähän ikävä!!
Aurinkoista loppuviikkoa toivotellen 
Pami

4 kommenttia:

Sirutuuli kirjoitti...

Taulusta tuli hieno!
Todella hyviä kuvia perhosistakin.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihana tuo rekkaritaulu. Tuollaisesta maakellarista minäkin haaveilen. Olisi niin ihana käydä uusi mehupullo hakemassa. Tuollaiseen kellariin tulee varmaan hillotkin säilöttyä koristeltuihin purkkeihin, joissa on pitsireunus kannen alla. AAAH

Pirena kirjoitti...

Ihania perhoskuvia.
Meilläkin keiteltiin viimeviikonloppuna mustaviinimarjoja 2 maijallista. Eipä noita mehunjuojia paljon ole mutta piti keittää taas varastoon. Miehet juovat mehua, mutta naiset ei. Meille kelpaa vesikin.
Olen täällä silloin tällöin poikkeillut mutta aina ei tule jätettyä mitään merkkiä.
Minäkin kun muutin blogini tänne bloggerin puolelle. Vielä ei ole blogi oikein omannäköinen. Pikkuhiljaa siitä muotoutuu.

nätti rätti kirjoitti...

rekkaritaulu on sitten hyvä!