tiistaina, elokuuta 21, 2012

Pientä sisustusta

Siis meillähän ei ihan oikeasti sisusteta kuin äärimmäisissä hätätilanteissa (vesivahinkoremontti tai muu vastaava) ja kirpputoreja kiertelen noin kerran vuodessa, sillä meiltähän on pitkä matka joka paikkaan ja kun kaupungissa käydään, niin silloin on niin paljon muuta asiaa, ettei kirppareita ennätä kierrellä. 

Mutta kun meillä tosiaan oli tuo vesivahinkoremontti, päätin, että nyt odotan riittävän pitkään että löydän mieleiset systeemit eri huoneisiin. No, ihan se ei ole toteutunut, mutta vessan löytöihin olen oikein tyytyväinen. En halunnut perinteistä vessapaperirullatelinettä toiseen vessaan (siihen remontoituun), joten vessapaperit oli välillä vähän siellä sun täällä. Sitten Jotex pelasti minut ja toteutti haaveeni!! Vessan nurkkaan tuli tuo ruusupönikkä, jossa säilytetään vessapaperirullia ja toiseen nurkkaan tuo ihana perhosteline.
Ansa esitteli pyllynsä ja sitä vartenhan nuo rullat tuossa ovat... :-)

Lisäksi vihdoin uskalsin laittaa tuon lasimaljakon tekopioneineen näytille. Tuota ehdotettiin minulle jo 10 vuotta sitten, mutta silloin tuntui liian arveluttavalta systeemiltä! Nyt uskon, ettei lapset tuota ainakaan kaatele. Tai jos kaataa, niin sitten siivoavat!! :-) Painoksi laitoin vielä joskus kauan sitten ostettua koristesoraa (miksihän olen ostanut...) Meiltä tosiaan löytyy aitasta tuota vanhaa tavaraa, mutten osaa vaan aina käyttää sitä hyödyksi. Esimerkiksi meiltä löytyy tuota karhu-, ilves- ja kotitölkkiä. Kun vaan nyt oppis sisustamaan niillä paremmin. Juu, minä olen vaan niin surkea tuossa sisustushommassa....
Tämä on yksi murheenkryyni. Takkahuoneeseen tulevan ulko-oven luona on ollut vähän kaikkea sikin sokin sekaisin ja lisäksi tuossa on heti stereot, kaiuttimia ja telkkari ja huisi kasa johtoja. Ne pitäis saada jotenkin piiloon. No, tässä väliaikainen ratkaisu. Jälleen kerran...Vähän minä vielä muokkaan tuota kukka-asetelmaa, mutta otin jo nyt kuvan noista ihanan isoista ruusuista. Ne on ostettu tänä kesänä, mutta tuo auringonkukka on jo vanhempi tapaus.

Nuorten vessaan tulee tuo perhossarjan seinään kiinnitettävä vessapaperirullateline. Nyt vaan odotellaan, kuka sen kaakeliseinään nätisti kiinnittää!! Itse olen arka kaakeliseinään mitään laittamaan.
Eilen aloitin kynttilänpolttamisen. En vaan silloin muistanut ottaa kuvaa.
Kiitos kaikille ruusukehuista. Itseäni vähän vaivaa se toispuoleisuus. Muutaman vielä aion tehdä, mutta sitten olkoon. Niillekin on nyt paikka keksitty, kuvaan sitten, kun on omasta mielestäni riittävästi ruusuja tehty. 

Aurinko paistaa, minä lämmitän leivinuunia ja ehkä pitää pyörähtää pihahommissa.

Pami

2 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Kauniita esineitä! Yhdessä kylässä näin Ikean vessapaperitelineen ja sellainen piti hankkia. Mutta nämä ovat aivan toista luokkaa. En vain enää löytänyt tuota perhostelinettä.

Aava kirjoitti...

Olipas ihana perhosteline. Ja Ansa-neiti edellisen postauksen videopätkässä oli suorastaan hurmaava. :)