perjantaina, syyskuuta 14, 2007

Nyt ei tule kuvia!

Joo, tuo edellisen postauksen otsikko oli vähän niin kuin minulle itselleni, kun välillä tuntuu ettei saa mitään aikaan ja sitten välillä taas tulee näitä kummallisia "pyrähdyksiä"...

Ideoitahan olisi vaikka kuinka paljon, mutta välillä ei ole olevinaan aikaa tehdä ja välillä huomaan vain istuvani tuijottaen televisiota tai uppoudun johonkin hyvään kirjaan. Mutta nyt sadepäivinä olen innostunut opettelemaan uudesta Modasta vinopitsin tekoa ja mössykän sain jo tehtyä. Viimeistelyt puuttuu. Tässä aamulla Emmerdalea katsoessa aloitin jo huivin teon. Kuvia en laita, koska mietin, laitanko ne mahdollisesti vaikka salaiselle neuleystävälle. Kenpä tietäis sen...

Eilen piti hakea tyttöä harrastuksestaan (harrastaa tanssia) ja tulipa sitten kierrettyä kylällä kauppoja. Olen jo useammankin kerran pyörähtänyt Tokmannilla katsomassa, joko lanka-alet ovat alkaneet ja nythän niitä oli halvemmalla!!! Ja pitihän sitä ostaa 1200 g!! Enpä kerro niistäkään ostoksista enempää, kun en tiedä, mihin päin ne vielä päätyvätkään... :-) Varmaan neulon kyllä osasta vihdoin itselleni puseron. Malli on vielä hakusessa.

Minulla on ollut lankaa noin 10 kiloa ja kesällä tuli ostettua taas vähän yli tuon määrän. Nyt sain vihdoin neulottua alle ja eikös lankaa ole jälleen yli 11 kiloa. En viitsinyt lähteä mukaan 10 % -laihikselle, mutta oma tavoitteeni on päästä viiteen kiloon lankoja. Silloin voisi ns. hyvällä omalla tunnolla ostella välillä uutuuksiakin. Ja vielä yksi kaunis päivä minä aion käydä Pirtin kehräämöllä ja Korialla Novitan tehtaanmyymälässä!!

2 kommenttia:

Pikkumyy kirjoitti...

Varo, pirtin kehräämö on aika vaarallinen paikka...

Anonyymi kirjoitti...

Minun tavoitteeni olisi neuloa suurin osa langoista pois ja ostaa vain tarpeeseen (tässä välissä takariviä pyydetään lopettamaan tirskunta). Jotain sukkalankoja tms. voisi olla ihan varastossakin. Tähän vaiheeseen pääseminen voi olla aika työn takana, jatkuvasti sorrun tarjouksiin ja laatikoissa odottaa langat varmaan viiteen paitaan itselle. Ja itselle taas en neulo, ennen kuin olen laihtunut. Eli tuhoon tuomittu yritys heti alkuunsa.