torstaina, helmikuuta 28, 2008

Kun ei omia, niin sitten toisten!

Ihan pakko esitellä poikani hitsaustöitä. En tiedä, olenko riittävästi kehunut, mutta ainakin noin tunnin välein käyn ihailemassa tuota tuikkukynttelikköä. Ja oli poika saanut kehuja opettajaltakin. Olen taas niin ylpeä!!!! Tuo risuaitakin on ihana. Se on jotenkin uunissa muovitettu ja aivan ihanan tuntuinen kädessä. Oliskohan poika tullut äitiinsä! No, isä on kyllä myös hyvä hitsaustöissä, joten kai sitä kädentaitoa on tullut sieltäkin. Isännän mukaan hitsari tarvitsee tiettyä rytmitajua, että tulee kunnon jälkeä. No, musiikkimiehenä pojalla on kyllä rytmi hallussa. Ja sit minun tekeleet. Näihin tulee kyllä vähän himo. Yhdeksän on valmiina ja kymmenes tulossa. Laput on vähän reiluja, joten ajattelin kaivella kaikki Seitsemän veljestä -langat ja tehdä kokonaisen peiton hyväntekeväisyyteen.
Sain laitettua taas kuvia, kun olen vanhaalla koneella. Uusi on niiiin epävakaa vielä, että vaihdellaan nyt konetta aina tarvittaessa.

Harmittavaa, kun olen huomannut, että aika monet blogit ovat menneet salasanojen taakse tai sitten lopettavat kokonaan. Vaikka en aina jaksa kaikkiin tilaamiini blogeihin joka päivä täysin paneutuakaan, minusta niitä on mukava lueskella, vaikka aina ei olisikaan juttua käsitöistä tai muistakaan maailmaa mullistavista asioista. Välillä kyllä tuntuu, ettei tässä minunkaan blogin pidossa ole mitään järkeä, jos esiteltävänä on vain 20 x 20 cm lappuja ja vielä päättelemättömiä... :-)

Tämä on paha uutinen kaikille sukkapuikkojen omistajille!

tiistaina, helmikuuta 26, 2008

Uuden koneen rukkaus jatkuu taas...

Olin lomalla: löhöilin, neuloin ja tuijotin telkkaria, tein ruokaa ja siivosin! Tulin kotiin, olen ihan väsy. Jatkoin ruoanlaitolla, siivoamisella ja neulomisella ja vaihteeksi pyykinpesulla. Haluu pooooiiiiissss....:-)

Joo, tuo alku on kirjoitettu pienellä huumorilla, sillä kolmen päivän loma meni tosiaankin ihan minun itseni ehdoilla. Miehet olivat laskettelemassa kaikki päivät ja tytärhän olikin sisareni perheen luona. Ruoatkin olivat hyvin yksinkertaisia, joten niissä ei mennyt pahemmin aikaa.

Ja sitten taas tuli jälleen todistettua, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Viimeisenä lomapäivänä eli eilen ahdoin jääkaapista kaikki syömättömät fetajuustot ja oliivit pizzan päällä naamariin ja kylläpä illalla janotti, mutta kun oli niin turvonnut olo, ettei jaksanut juoda edes vettä!! Kyllä minä sitten pakotin kolme lasillista vettä kurkusta alas ja helpottihan se. Tämä aamu oli ihan hyvä!! Kuka käski syömään kaiken suolan....nuukuus!

Niin, olen neulonut niitä ns. vaakalappuja. Ne ovat oikein hyviä lomaneuleita, niitä voi tehdä parin oluttölkin jälkeenkin...:-) Ja toisen polvisukan sain valmiiksi, sen suuremman purin ja aloitin sitten uudestaan. Nyt ovat sopivan kokoisia.

Kuvia en voi vielä laitella, kun tämä on nyt ns. uusi kone, jolla touhuan, enkä vielä ole ennättänyt opettelemaan systeemejä riittävän hyvin. Kiertelen nyt sitten vain kurkkimassa toisten blogeja ja yritän kirjoitella kommentteja! :-)

torstaina, helmikuuta 21, 2008

Kirjoja, kirjoja...

Nyt on myönnettävä, että olen tuhlaavainenkin kaikkien muiden vikojen lisäksi! Ihan kuin se ei olisi selvinnyt tässä aikojen saatossa... Sitä tuli liityttyä sellaiseen kirjakerhoon kuin Jujuun. Ja eilen sieltä tuli erilaisia kirjoja! En ole vielä suurta mielipidettä saanut aikaan niistä, mutta koska rakastan kirjoja yli kaiken, niin sillä ei ole aina niin väliä, mikä hyllyt täyttää :-). Eli Jujusta tulivat kirjat: Ompele, kirjo, koristele, Sahalla ja siveltimellä sekä Suloiset sukat.

Sen lisäksi hyllyyni kotiutui Punokset puikoille. Alustavan vilkaisun jälkeen tuohon kirjaan olen tyytyväinen.

Savonlinnalaiset saavat tutustua kirjoihin kun nähdään seuraavan kerran.

keskiviikkona, helmikuuta 20, 2008

Koolla on väliä!

Sain "luvan" olla hetken tietokoneella . Eilen tuli uusi aparaatti ja kuulemma tämä päivä meneekin sitten asennellessa siihen ohjelmia ja muutenkin jos sen saisi toimimaan...!!! Minä aina vähän pelkään noita uusia juttuja, kun juuri saatiin tämä vanha toimimaan suht moitteettomasti.

Kyllä se nyt on uskottava, että koolla on väliä! Tekniikka ei enää riitä... Niin, kysehän on siis puikkokoosta, neulepuikkojen. Kuten aikaisemmin jo mainitsin, että yhdestä polvisukasta tuli liian iso kolmosen numeron puikoilla. Kävin sitten ostamassa 2,5 numeron Addin puikot ja pienempäähän niillä tulee. Eli kai se sitten tuo isompi on purettava! :-(

Tähän vielä kuvausyritelmä meidän hömötinteistä, joita pihallamme on ainakin kaksi. Ihanan pieniä ja yllättävän kesyjä. Harmi, kun kamerallamme en saanut kuitenkaan parempaa kuvaa, vaikka kuinka zoomailin.

Mäntyharjun keikka meni eilen hienosti. Kyllä voi taas olla ylpeä omasta sekä kyydissä olleesta oman kunnan pojasta. Kitarat soivat oikein mallikkaasti.

Itselläni meinasi taas pinna palaa tuolla liikenteessä. Jos minä ajan vakionopeuden säätimen avulla n. 95 km/tunti rajoituksen ollessa 80 km/tunti, niin miksi minut pitää ohittaa ja jäädä eteen ajamaan hiljaisempaa vauhtia! Ei ymmärrä, ei!! Yleensä pidän vähän mittarin mukaan ylinopeutta, etten ainakaan jää jalkoihin, koska ohituspaikkoja on niukasti täällä päin. Tuo vakionopeuden säädin on vaan siitä "inhottava", että hyvin nopeasti huomaa, jos toiset ajavat vaihdellen nopeutta ja sitä tapahtuu aika paljon täällä päin, kun on noita kameroita tien poskessa. Kameroiden välissä mennään vauhdilla ja sitten painetaan ennen kameraa "jarrut pohjaan". Turvallista, just joo! Minä yleensä ajan aina kun mahdollista tuon säätimen kanssa enkä jarruttele enkä myöskään kiihdyttele ja se taitaa sitten ärsyttää muita tiellä liikkujia! Onneksi pystyn (vielä) pitämään malttia liikenteessä enkä sorru hurjiin ohituksiin tai ajamaan toisen takapuolessa kiinni. Turvallista matkaa kaikille! :-)

Eilen tuli sähköpostiini viesti, että Punokset puikoille on laitettu postiin. Tulisikohan se jo tänään?! Tilasin kirjan Bookylta. Oli edullisin, mitä netistä etsimällä löysin.

tiistaina, helmikuuta 19, 2008

Tossut ja musiikkia!

Kiitos tossukehuista. Kyllä minäkin niistä tykkään ja aion tehdä toisetkin, kun itse en oikein tuosta harmaasta välitä. Täytyis vaan opetella paremmin tekemään taas tuota kirjoneuletta. Joskus olen sitä harrastanut, mutta nyt tuntuu, että jokainen silmukka on erikokoinen ja jostain vetää ja jostain löystyy...

Ohje on Ateljé Margarethan valikoimista. Itse ostin kyllä ohjeen lankoineen paikallisesta kangasliikkeestä ja hintaa tuli paljon enemmän kuin jos olisin tilannut suoraan tuolta Margarethalta. Pari viikkoa jouduin opettelemaan positiivista ajattelua: täytyyhän paikkakunnan kangasliikkeenkin elää! :-) Navia-lanka on yhdistettyä shetlannin- ja merinolampaan villaa, joten sekään ei ole ihan halpaa. Mutta tulipahan kokeiltua ja nyt on tossun ohje muokattavissa muihin lankoihin! Tuolla Margarethalla on minusta muitakin ihan kivoja malleja, mutta ensin on yritettävä käyttää nuo omat varastot mahdollisimman tyhjiin ja käyttää jo ostettuja neulelehtiä ja -kirjoja! Edelleenkin niitä haaveita ja toiveajattelua...

Eilinen päivä meni opiskellessa uutta mp3-soitinta. En ollut vielä aikaisemmin muuta tehnyt sillä kuin kuunnellut vähän radiota, mutta nyt lomaa varten tallettelin siihen musiikkia: Eaglesia, Phil Collinsia, Yötä, Apulantaa jne. Eli vähän erilaista musiikkia kuin muu porukka kuuntelee. Tyttö kuuntelee rappia ja poika heviä (josta minäkin kyllä tykkään) ja isäntä kuuntelee Novaa. Nova on muuten ihan hyvä, mutta välillä kyllästyttää se sama ohjelmakaava ja mainokset!

Ja nyt valmistautumaan taas muihin hommiin. Neljältä on lähtö sinne Mäntyharjulle.

maanantaina, helmikuuta 18, 2008

Canto-huivi ja Navia-tossut

Meinas äsken tulla pieniä erimielisyyksiä kameran kanssa, mutta sainhan minä nämä kuvat otettua, kun eilen niin niitä lupailin.
Tässä ensiksi eilisen saavutus! Kun en muuta keksinyt, nappasin viime talvena ostamani Canto-langat, 15 numeron puikot ja aloin sutkutella. Ja tuollainen kolmiohuivihan siitä tuli! Lanka on ihanaa, mutta ei ollenkaan minun väristä, joten huivi menee lahjoitukseen. Onneksi muistin siskontyttöni 18 v. syntymäpäivät! Hänen väritykseen tämä huivi sattuu paremminkin. Ja hän tykkää pitää kolmiohuiveja. Ja oma tyttökin sanoi, että voisi olla hyvä syntymäpäivälahja.

Neulomiseen meni pari tuntia, kaikkine mietintätaukoineen. Olen huomannut välillä jääväni haikailemaan jotain kummallista ja silloin puikot pysähtyvät! Niin ja lankaa tähän huiviin meni kaikki neljä kerää eli 200 grammaa. Juu, en ole liittynyt lankahamstereihin, mutta tavoitteenani oli siis se 5 kiloa lankaa varastoissa!!! Haaveissa vainko oot mun... lalaalalalalaalala...

Ja sitten nää minun tossukkain, jotka pingotuksessa venyivät ihan käytettäviksi. Ei minusta taida olla kirjoneuleita tekemään. Toista tossukkaa piti neuloa kolme kertaa ennen kuin onnistui...














Nyt sitten taas pitäisi kehitellä, mitä seuraavaksi. Äidillä olisi nimipäivä maaliskuun puolella, mietin hänelle jotain tai sitten neulon jotain hyväntekeväisyysjuttuja. "Vaakalaput" on kivoja!

Olen yrittänyt tässä innokkaasti viikonlopun aikana kommentoida muiden blogeissa. Tähän asti olen ollut vähän laiskansiepreä, mutta nyt yritän päästä pois vitkastelusta. Eli yritän tehdä heti, enkä mieti, että sitten joskus. Eli tänään on silitettävä pyykit, vaikka kuinka on lähdettävä iltapäivällä kirkolle! Huomenna olisi vietävä poikaa Mäntyharjulle soittamaan kitaraa. Ihme laulu tuli taas jälleen mieleen: "Mäntyharjun pojat lähti reissulle...".

Vielähän tässä olis keksittävä käsityö lomallekin. Perjantaina isäntä vie tytärtä lukuunottamatta (menee siskoni luo) meidät pienelle lomalle Tahkolle. Ja sitä ennen käydään Kuopiossa shoppailemassa: pojalle on taas hommattava parit riittävän pitkälahkeiset housut. Kaikki viime syksynä ostetut ovat jo liian lyhyet tai vyötäröstä puristaa.

sunnuntai, helmikuuta 17, 2008

Hauskaa....

Kerron ihan ensiksi, että huomenna tulee kuvia neuleista!
Kulutin tänään yli
200 grammaa lankaa... :-)

Kymmenen käskyä - lasten suusta kuultuna
1. Älä varasta köyhiltä, jos he huomaavat. (Frida 6v.)

2. Älä anna vauvoille sipulia. Minä olen
kerran kokeillut. (Thea 7v.)


3. Lyö toista vain jos on ihan pakko. (Henriette 7v.)

4. Älä puhu pahaa kenenkään selän vieressä. (Oscar 7v.)

5. Ole niin kiltti kuin pystyt, mutta muuten
voit tehdä mitä
haluat. (Glenn 6v.)

6. Kuuntele aina äitiä, ja sitä mitä
äänensävyä hän käyttää.
(Thomas 7v.)

7. Varjele itseäsi. (Kristin 8v.)

8. Jos joku lyö sinua, niin ole kuin et kuulisikaan.
(Sebastian 6v.)


9. Rakasta Jumalaa tosi paljon, vaikka se on
vaikeaa eikä häntä
näy vaikka huutaisi
"Tule esiin! " (Robin 6v.)


10. Älä himoitse aviopuolisosi asioita. Ja
Äitienpäivänä pitää
laulaa, muuten alkaa
jumalaton meteli. (Tom 9v.)

torstaina, helmikuuta 14, 2008

Hyvää ystävänpäivää kaikille!


Tässä on nyt sitten yksi koristeltu purkki. Ja tulipa keksittyä, mihin voi laittaa langanpätkiä! Nuo langat kiinnitin ihan erikeeperillä, mutta niinet pyörittelin purkkiin liimalakalla. Saa nähdä, miten kestävät.









Seuraavaksi Pami opettelee lukemaan ohjeita ja tekemään niiden mukaan. Jos ohjeessa lukee 3,5 numeron puikot, niin sitten otetaan 3,5 numeron puikot - ei kolmosen puikkoja. Niillä tulee liian pientä! No, näillä näkymin tytär suostuu pitämään nuo tossut. Ne on vähän napakat, mutta kestäväthän sitten paremmin jalassa. Ja voihan niitä varmaan vielä vähän venytellä... Toinen tossu on siis valmis, toinen melkein valmis. Polvisukan osalta en tiedä mitä teen, mutta siinäkin kävi niin, että ohjeessa luki 2,5 numeron puikot ja minä tein kolmosen puikoilla. Liian isohan siitä tuli! Jaa, miksi nuo kolmosen puikot kummittelevat nyt jatkuvasti. Siksi, että ne on ne puiset, joilla on todella mukava neuloa.... :-)














Ja sitten tää villatakki. Höh, kuvassa näyttää hassulta ja minä paksulta... En ole vielä tuota takkia pingottanut muotoonsa. Varmaan sekin pitäisi tehdä.

Kiharoista ei tullut nyt kuvia...

Ihana, kun paistaa aurinko - on pakko aloittaa siivoaminen. Mistä tuota pölyä tulee...

keskiviikkona, helmikuuta 13, 2008

Ilmoitusasiaa!

Villatakki on valmis ja sopiva!

Toinen polvisukka on valmis ja liian iso!

Aloitin neulomaan tossua, joka on liian pieni!

Yksi purnukka on koristeltu, ihan kiva!

Mulla on uusi pää, laitatin eilen kiharat hiuksiin. Kivat!

Kuvia! Ei tule nyt, on pimeää ja synkkää, vaikka kello on yli yhdeksän! Äh!

keskiviikkona, helmikuuta 06, 2008

Seuraavaksi minun pitäis...

Minä taidan muuttaakin tämän blogini nimeksi: Minun pitäis...

Paljon on taas suunnitteilla, pitäisi kai opetella vähän priorisoimaan :-) Laitan nyt pari kuvaa, mitä pitäis saada aikaiseksi.

Ensinnäkin pitäis saada valmiiksi tuo villatakki, siitä puuttuu vähän etuosaa ja hihat. Sen lisäksi pitäisi saada valmiiksi elämäni ensimmäiset polvisukat, mutta kun ohut lanka ja ohuet puikot aiheuttavat sormien kipeytymistä ja neulominen on muutenkin HIDASTA!

Sitten minun pitäisi keksiä tällaisille purkeille tehtävä. No, säilytyspurkkeja aina tarvitsee, mutta ajattelin kokeilla vähän koristella purkkia kuvilla ja liimalakalla. No, se on vielä pitäis kokeilla vaiheessa. Näitä purkkeja meille tulee noin yksi kuukaudessa eikä oikein hennoisi roskikseenkaan heittää...

Ja sitten pitäis käydä vielä tämä blogi lopullisesti lävitse - tai eihän sitä tarvitsisi, mutta kun haluan vähän tarkistella, mitä tänne on tullut kirjoiteltua. Ja laitella oikeat tunnisteet kirjoituksille.

Niin ja sitten pitäis miljoona muutakin asiaa, mutta eiköhän ne jossain vaiheessa valmistu. Yritän kuitenkin pitää käsitöiden tekoa harrastuksena, mutta välillä näköjään iskee pieni stressinpoikanen. Jospa tämä blogi kuitenkin pysyisi käsityöblogina.

En ole ilmoittautunut tänä vuonna mihinkään yhteiseen juttuun, kuten lankahamstereihin, mutta löysin viime syksyltä bloggauksen, jossa olen kaavaillut vähentäväni lankamäärän viiteen kiloon. Toivotonta, mutta kai ihmisellä haaveita voi olla... :-))

Eilen oli taas Savonlinnassa tosi mukavaa ja mieli piristyi kummasti. Kiitos kaikille seurasta!

maanantaina, helmikuuta 04, 2008

Huoh...

Nyt ei tule sitten vieläkään kuvia, kun neulonut olen, mutten mitään valmiiksi saakka. Osasin tänään aloittaa yhden uudenkin työn, vaikka entinen odottaa tuolin vierellä...

Siis villatakkia neulon edelleenkin, hihat puuttuvat. Tänään aloitin polvisukkien neulomisen!! Halusin aloittaa jonkin pienemmän työn, jota jatkan sitten huomenna Savonlinnan neuletapaamisessa. Lankana on Trekking pro nature -villabambulanka.

Minä en taas ymmärrä ollenkaan, miten tää aika kuluu niin kauhistuttavan nopeasti ja mitään en saa aikaan!! Olen jopa osannut istua television ääressä aivan pyöritellen peukaloita. Taisin siirtyä suoraan syysväsymyksestä kevätväsymykseen!! Ja tänäänkin oli aivan mahtavan ihana päivä ulkona enkä sielläkään malttanut kuin pyörähtää.

Perjantaina käytiin sitten Kuopiossa ja isännän silmäleikkaus meni mainiosti! Minulla vain meinasi olla tylsää, kun neljä tuntia piti kiertää kaupunkia ympäri eikä millään meinannut keksiä mitään ostettavaa!!! Siis todella ei napannut mikään, vaikka kuinka kiertelin kaupoissa. No, ehkä minä pikkusen shoppailin - keittiötarvikkeita ja dvd:itä. Mutta kenkiä enkä vaatteita yhtään!! Niin ja sitten muistin, että Kauppahallissa on lankaliike ja sieltähän nuo polvisukkalangat lähtivät matkaan.

Ajan autolla jatkuvasti ja joskus olen työn takia ajanut autoa kymmeniä tuhansia kilometrejä vuodessa, joten kuvittelen osaavani ajaa autoa, mutta isännän kanssa on tehty sopimus, että silloin kun hän on mukana, hän ajaa. No, nyt minun piti ajaa auto pois Kuopiosta ja olin aivan hiestä märkä ja ajoin jopa punaisia päin Kuopion keskustassa, kun jännitin niin paljon! Onkohan isäntä joskus maininnut, etten osaa ajaa... Ehkä joo, muutaman kerran. Kun kerroin omassa pihassa, että jännitin koko matkan, niin isäntä ihmetteli, kun eihän hän ollut sanonut mitään. Eikä kyllä sanonutkaan. Minulla taitaa olla vähän huono itsetunto!

Niin, isäntä lähti heti perjantai-iltana traktorihommiin (lumen linkoukseen) ja muutenkin on touhunnut käytännössä ihan normaalisti. Tänään vaan joutui kaivamaan aurinkolasit esiin, kun silmät ovat kuulemma vielä vähän valonarat.

Lauantai-iltana tuli katsottua sitten ostamani ihan hauska elokuva, Klik, jossa pääosassa Adam Sandler. Ostin myös Elisabethin, jonka olin sekoittanut Queen elokuvaan. Onneksi en ostanut kuitenkaan tuota jälkimmäistä mainittua, kun se tulee Canalilta kohta puoleen. Dvd:t oli tarjouksessa 7,99 euroa kappale. Ei minusta paha hinta ollenkaan.

Joo, mutta jos tässä muutaman päivän sisällä tulee päivityksiä, mutta ei kirjoituksia, niin olen ajatellut jossain vaiheessa vähän "puhdistella ja muokata" noita alkupään bloggauksia. Toivon kärsivällisyyttä.

Nyt ruoanlaittoon ja poikaa viemään kitaratunnille.