Juu, ei mitään käsitöitä, mutta pakko tulla kertomaan, että Ylellä on mielettömän ihana sarja nimeltään Lehmän vuosi. Tulee keskiviikkoisin iltayhdeksältä ja uusintana näin lauantaisin. Suosittelen lämpimästi! Vaikka sarjassa on humoristiseksikin tarkoitettuja piirteitä, niin ainakin maatalouspuoli on yllättävän realistinen. Sarjastahan on tullut aikaisemmin jaksoja ja nyt nämä näytettävät ovat ihan uusia. Miten olinkaan unohtanut moisen sarjan...
Ai niin ja näissä uusissa jaksoissa on Ismo Apell, joka on kyllä Juha Veijosen rinnalla yksi suomalaisista lempinäyttelijöistäni! Joten siitä lisää pisteitä kyseiselle sarjalle!
lauantaina, maaliskuuta 29, 2008
perjantaina, maaliskuuta 28, 2008
Vastailin...
...tähän kyselyyn!
Eikun muutkin vastailemaan...
Öh, olen nyt 28.3.2008 blogilistalla sijalla 666...
Onneksi en ole taikauskoinen!

torstaina, maaliskuuta 27, 2008
Alle 10 kiloa...
Pienestä se välillä ihminen on iloinen: eli olen saanut neulontalankani määrän alle kymmenen kilon. Vähän tuossa olen huijannut, sillä mm. vaakalaput ovat vielä päättelemättä ja "arvontatuubi" on vielä lopullisesti valmistumatta, mutta silti!! Vaan en vielä osta lisää lankaa, sillä pari suunniteltua juttua odottaa valmistumista.
Niin ja onhan tuo Zetor -huivi vielä lopullisesti valmistumatta. Laitoin sen tänä aamuna pingoittumaan ja kun ei aina tiedä, milloin olen tällä koneella, mistä pystyn kuvia lataamaan blogiini, niin laitan ne nyt!! Huivi on tehty Pirtin kehräämön karstalangasta ja siitä puuttuu reunus, lanka ei riittänyt enää siihen, joten loppu on vain kolme kerrosta aina oikeaa. Lankaa meni 155 grammaa.
Toinen viime aikoina valmistunut on tämä ns. pujoteltu huivi. Ostin jo ennen joulua tuon pujottelupohjan ja langat, mutta jostain kumman syystä tuo ei oikein sytyttänytkään. Ihanan pehmeä huivi tuosta tuli ja on sitä varmaan jossain yritettävä käyttää...
Katsotaan nyt, saanko ensi viikonloppuna taas jotain aikaan, kun miehet lähtee Tahkolle. Minä jään tyttären kanssa kotia, kun hän menee lauantaina hygienipassikoulutukseen. Passi on hommattava kesätöitä varten, kun pääsee opettelemaan muikun paistoa paikallisen S-marketin pihalle.
Minun on taas katseltava tarkempaa noita maatalousjuttuja, koska ensi tiistaista lähtien olen maatalousalan opettaja. Eikä ole aprillipila, vaikka päivämäärä onkin 1.4. :-)

keskiviikkona, maaliskuuta 26, 2008
Minä pääsin töihin... lallallallaaa....
Ihan todella, olen aivan onnellinen!! Vihdoin tärppäsi. Työpaikka ei ole vielä täyspäiväinen, mutta tulevaisuutta ei koskaan tiedä... Nyt voi taas ostaa lankaa... Ei, kun siis ostaa tarpeellisia ja hyödyllisiä tavaroita! :-) Ei tuota eilenkään tullut Savonlinnasta muuta ostettua kuin pari isoa kollia vessapaperia...
Kuvia en nyt saa taas laitettua, mutta olen tehnyt huivin pujottelemalla verkkopohjaan lankoja (haasteellista...:-)) ja aloitin vihdoin Zetor-huivin teon. Se alkaa ollakin jo loppusuoralla. Muita käsitöitä, ruoanlaittoa lukuunottamatta, ei olekaan tullut tehtyä.
Remontti jatkui läpi pääsiäisen ja jatkuu vielä tänään. Sitten pitäisi olla taas tämän talven remontit tehty. Vaikka haluaisin minä kyllä makuuhuoneeseen uudet tapetit. Joo, ja olishan vielä noin "sata muuta paikkaa", joita vois vähän fiksailla... Vaan ihmisellähän täytyy olla haaveita ja unelmia...
Minä lupasin Sinille kertoa tuosta aiemmin tehdystä huovutetusta saippuasta. Otteet on otettu suoraan Ihana -lehdestä:
"Villapinnan avulla käsistä on helppo hangata tahrat, esim. liimat ja maalit. Saippuanpala ei myöskään likaa saippuakulhoa. Saippuan pinta on miellyttävä ja villa sopii pehmeäkuorisille saippuoille, jotka menevät käytössä mössöksi. Saippuan kuluessa pinta tiivistyy, kun se pesujen yhteydessä huopuu. Kun saippua on loppu, voi villakuoren käyttää vaikka siivouksessa"
Minä huovutin siis tuon yhden saippuan, mutta vähän huonosti, joten kannattaa katsoa, että sitä huopaa tulee ympäri saippuan. Muuten olen kovasti tykästynyt tuohon huovutettuun saippuaan, on se paljon siistimpi kuin normaali palasaippua. Ensin vain piti antaa perheelle käyttöohjeet, että kyllä sitä käytetään ihan normaalin saippuan tavoin! Ja huovutus tehdään ns. normaalisti: saippua villahuovan sisään, Marseille-saippuaa ja sitten vaan hankaamaan.
Sitten elokuvakatsaus: pääsiäissunnuntaina maltoin istahtaa television ääreen pidemmäksi aikaa ja The Queen tuli katsottua. Oli ihan hyvä elokuva, vaikka Charlesin esittäjä hiukan ärsytti. Minusta hän ei puhunut edes kunnollista englantia. En kyllä yhtään ihmettele, että Helen Mirren sai roolistaan Oscarin. Hän on HYVÄ!!
Vaan nyt on lähdettävä makkarakastikkeen tekoon. Ja linnuille on vietävä jyviä. Reppanat ovat taas tällä kelillä niin surkean näköisiä! Onneksi ei tarvinnut tänään ajaa autolla kuin kolmen kilometrin päähän viemään lapsia linja-autolle. Minunkin on myönnettävä, että keli on kurja!!
Arvonta edelleen voimassa...

perjantaina, maaliskuuta 21, 2008
Hyvää pääsiäistä!
Muutaman blogin jaksoin kierrellä, oli aivan ihania pääsiäistervehdyksiä. Minä laitan ihan tavallisen tekstin kaikille:
Munarikasta ja hauskaa pääsiäistä!!
Meillä jatkuu remontti tänään, lauantaina ja sunnuntaina valut kuivuvat ja maanantaina jatketaan...

keskiviikkona, maaliskuuta 19, 2008
Hyvää pääsiäisen odotusta!
Jotain olen saanut aikaan! Mallina Ullaneuleen kierrehuivi. Lankana Novita Pop ja puikot numero 7. Lankaa meni 190 grammaa.
Pientä säpinää on taas pitänyt: remontti ei ole sujunut ihan suunnitelmien mukaan, kuten ei koskaan tässä talossa. Vanhaa kun korjataan, niin aina tulee yllätyksiä! Joten siinäpä se menee pääsiäinen, ei tarvitse paljon keksiä tekemistä!!
Katsoin viime perjantaina The Ganesin. Kyllä aika tarkkaan piti kuunnella, mitä Remu sanoi, mutta en jaksanut vekslata, vaan arvasin osan... :-) Muuten elokuva oli suht hyvä. Sanotaanko "ihan katsottava". Ehkä eniten häiritsi se, että elokuva kertoo Remun nuoruusvuosista ja loppuu ennen huippuvuosia. Ja kyllä Cissestä oli tehty vähän, sanoisko suoraan: yksinkertainen! Minua harmitti Cissen puolesta. Perjantaina on yritettävä istahtaa Queen-elokuvaa katsomaan!
Vaan nyt jälleen kahvinkeittoon ja siihen malliin... Siivottavakin olisi, on tulossa vieraita pääsiäispyhinä. Se on ihan kivaa, vaikka meillä nyt sattuukin olemaan vähän kiire aika! Oliskohan pääsiäiskoristeet kaivettava esille...
Tosi kivoja ehdotuksia on tullut tuolle putkilolle. Onneksi tuota lankaa vielä on, joten täytyy varmaan toteuttaa useampi ehdotus!

torstaina, maaliskuuta 13, 2008
Arvontaa...
Laitanpas nyt minäkin arvonnan käyntiin. Lopetellaan sitten, kun 20 000 kävijää on täynnä.
Arvontaan voi jälleen osallistua ihan vain kommentoimalla, mutta jos innostusta riittää, voi antaa vinkkejä, mitä teen tuollaiselle tuubille, jonka neuloskelin joutessani. Itselläni on pieni idea, mitä siitä voisi syntyä, mutta kaikki ehdotukset otetaan vastaan. Tuubin koko on noin mitattuna leveys 20 cm eli piiri on silloin 40 cm ja pituus 75 cm. Neulomiseen on käytetty Lidlin efektilankaa ja puikot olivat numero 6. Ja eikun ideoita kehiin... :-) Palkinnoksi lähtee sitten varmaankin jotain käsityöhön liittyvää.
Mietittiin tuossa eilen isännän kanssa, kun oli kulunut 20 vuotta siitä, kun mentiin kihloihin, että meillekin kelpaisi ylimääräinen rakkausloma Tommy Tabermannin ehdotuksen mukaan. Voitais kyllä lähteä molemmat eri suuntiin lomailemaan. Maalaistalossa kun työ- ja vähäinen vapaa-aika ollaan yhdessä, niin joskus meinaa rasittaa! Nyt olen kyllä yksin kotona, kun isäntä meni kasvinsuojelukoulutukseen. Remonttimieskään ei tullut tänään. Taitaa vaan mennä tämä päivä siivotessa. Illalla on kyllä lähdettävä kirkolle hakemaan tyttö harrastuksista ja ruokakaupassakin olisi jälleen piipahdettava.
keskiviikkona, maaliskuuta 12, 2008
Huovutettua saippuaa..
Löysin huovutetun saippuan ohjeen Ihana-lehdestä 1/2008. Huovutus on tuo valkea-oranssi -juttu, mutta päätin laittaa omenasaippuanjämät tuohon päälle. Tuleepahan kulutettua nuo pienetkin jutut. Joo, jälkeenpäin tajusin, että tuonne sisäänhän nuokin kuuluu...
Kiitokset polvisukkakehuille. Voi olla, ettei ne viimeiset olekaan. Tytär jo kovasti katsoi niitä siihen malliin, että josko äiti pääsee taas töihin...
Ja lopuksi kiitos AnniTannille. Tein hänen ohjeen mukaan napolinpadasta pasteijoita. Hyvin ovat kelvanneet!!

maanantaina, maaliskuuta 10, 2008
Minun ensimmäiset...
... ja saattaa kyllä olla viimeiset - siis polvisukat. Olipa niissä neulominen, kun toinen piti neuloa kokonaan uudestaan. Sukat on neulottu Trekking pro nature -bambulangasta, puikoilla numero 2,5. Kivat ne on pitää jalassa, mutta se neulominen kyllästytti jo jossain vaiheessa aika tavalla.
Sitten mitäs muuta. Vaakalappuja on tullut neulottua, olen ahkerasti yrittänyt siivota ja lukenutkin olen. Huitasin viikonlopun aikana lukea kaksi kirjaa: Tuija Lehtisen Franseskan ja Mertzi Bergmanin Inspiroidu arjesta. Lehtisen kirja ei ollut oikein minun makuuni, mutta tuo Bergmanin kirja antoi paljon ajattelemisen aihetta. Siinä kirjassa oli myös tehtävä, mitkä asiat antavat minulle energiaa. Piti listata 20 asiaa. Luettelenpa ne tähänkin, järjestys epämääräinen:
1. Siisteys ja järjestys
2. Neulominen + valmiit työt
3. Askarteleminen + muut käsityöt
4. Kauneudenhoito ja hiustenlaitto
5. Elämää helpottavat omat niksit
6. Muiden antamat niksit
7. Hyvät elokuvat, etenkin komediat
8. Hyvä musiikki
9. Kun keksii "turhille" tavaroille käyttöä
10. Lukeminen
11. Hyvä ruoka, etenkin kun oppii laittamaan itse jotain uutta ja hyvää
12. Savonlinnan neuletapaaminen
13. Kasvit, puutarhanhoito
14. Kissat
15. Koira
16. Luonto
17. Lasten kanssa nauraminen ja hassuttelu
18. Tanssiminen
19. Uusien asioiden oppiminen
20. Ystävien seura, puhelut, sähköpostit
Katsoin myös viime viikon aikana kaksi suomalaista elokuvaakin. Toinen oli Kaksipäisen kotkan varjossa, joka toisaalta oli hyvä, toisaalta hmmmm.... en oikein osaa sanoa, mikä siinä häiritsi. Eilen aamulla katsoin sitten Lupaus -elokuvan, jota miehenikin oli kovasti kehunut. Se on hyvä!!! Tuli noita elokuvia katsellessa mieleen, etten enää yhtään ihmettele, miksi täällä päin ei oikein pidetä, kun maita ja rakennuksia alkaa siirtyä venäläisomistukseen. Seuraava elokuva, minkä olen suunnitellut katsovani on Ganes. Vilkaisin sitä eilen vähän tyttären katsoessa ja pelkään pahoin, etten kyllä saa mitään selvää Remun puheesta.
Viikonloppuna sain myös sen verran aikaan, että vaihdoin kahteen kukkaan mullat ja laitoin persiljaa kasvamaan. Muistan, kun oli aika jolloin en itse voinut sietää persiljaa ja tilliä, nyt ne ovat koko perheen herkkuja! Olen löytänyt myös aivan uuden ihastuksen: viinisuolaheinän! Nam, nam. Voiskohan sitäkin kasvattaa itse, en ole vielä asiaan perehtynyt.
Tänään alkoi pieni navetan remppauskin. Yksi sonnien karsinoista täytyy korjata ja meidän vakituinen remonttimies tuli sitä tekemään. Joten täytyy tästä lähteä suunnittelemaan viikon ruokalistaa. Illalla kauppaan, kun vien poikaa kitaratunnille.
Lumikide kyselee, minkälaisia lepokauhoja kullakin on. Minulla on tuollainen, muutaman vuoden se on majaillut hellani vieressä kovassa käytössä. En yhtään muista, mistä olen tuon ostanut.

keskiviikkona, maaliskuuta 05, 2008
Oletteko huomanneet!
Tällainen pikainen kirjoitus, että saan nuo sivulaatikotkin päivitettyä, mutta ajattelin kertoa, että nyt on sitten tullut Unelmakerhokin markkinoille. Pitihän tuolta kaksi kirjaa tilata, kun halavalla sai! Että silleen...
Vaakalappuja on valmistunut nyt 22 kappaletta. Tytärkin innostui neulomaan noita lappuja!Äiti on tyytyväinen :-). Harmi, kun aloitin ennenkuin huomasin tuon jämälankaprojektin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)