sunnuntaina, huhtikuuta 27, 2008

Yksinkertaiselta ihmiseltä yksinkertaisia käsitöitä

Jaahas, kuvat tulivatkin väärässä järjestyksessä. Ensin ajattelin kirjoitella käsitöistä, mutta menköön nyt näin päin...

Ulkona on aivan mahtava auringonpaiste ja minä nyt sitten istun sisällä! Höh! No, ihan sen takia, että hokasin, että voin käyttää tätä vanhempaa tietsikkaa, jolloin saan laitettua kuviakin tänne. Ja sit mun yksi hammas on hellä! Eli siihen koskee pureskellessa ja kun kielellä koskee ja tietysti sitä on nyt kosketeltava kielellä koko ajan!! Toi hellä hammas on jo laitatettu useampaan kertaan siinä on kruunu (joo, kyllä olen kuninkaallinen :-)) ja taitaa mennä jälleen laittoon. Sen hampaan yläpuolella ikenessä on vielä kummallinen patti, joten en tiedä tosiaankaan, mitä tässä vielä joutuu laitattamaan. Ensi viikolla on kuitenkin hammaslääkäriaika varattava!

Ja tässä ottamiani kuvia. Ensin on esimerkki minun huumorintajustani. Löysin viime maanantaina lemmikkieläinliikkeestä tällaisen kyltin:Isännän mielestä kyltti olisi pitänyt laittaa keskelle pihaa, mutta minä laitoin sen kuitenkin pukuhuoneeseen, missä koira asustaa. Vähän minnuu vaivaa, kun tuolla kuvan koiralla on typistetty häntä. Meidän Wallulla kun on niin komea häntä!

Oven ulkopuolella on tällainen matto. Wallu on vissiin vähän ymmärtänyt väärin maton tarkoituksen, koska se yleensä nukkuu tuolla matolla!
Sitten taas kukkakuvia, idänsinililjat alkavat jälleen vallata nurmikkoa kilpaa krookuksien kanssa ja kohta näkyy kukkivan pikkukäenrieskatkin. Ne ovatkin levinneet todella paljon.
Tässä kuva ostoksistani. Ihan tosi, minun tämän kuun palkasta ei ole kohta mitään jäljellä! Vaan tuon Novitan Ideat seiskaveikka -langallle sain euron hintaan. Dianassa on kivoja toppimalleja ja tuossa Sinä Osaat -lehdessä oli myös neulemalleja.
Ja sitten vihdoin viimein viikon työ. Aivottomien neuleiden teko vaan jatkuu. Minä olen jossain vaiheessa hamstrannut ihan reilusti Novitan Cocos -lankaa ja johonkinhan se on nyt sitten käytettävä. Lankaa tuohon huiviin meni 260 g ja pituutta huivissa on noin 170 cm. Huivin ohje oli Novitassa kesä 2008 ja nimeltään "häähuivi". No, minulla on kesällä tiedossa vissiin parit juhlat, joissa ajattelin tuota huivia käyttää. Lisäksi aloitin tänä aamuna tehdä pientä laukkua salomoninsolmuilla tuosta samasta langasta.
Meillä on ollut torstaista lähtien talossa saksalainen vaihto-oppilas, joten tässä koko ajan miettii asioita englanniksi. Onneksi ollaan ymmärretty suht hyvin toisiamme. Ohjelmaa koulun puolelta on kyllä ollut sen verran paljon, ettei tyttöjä ole pahemmin kotona näkynyt. Saksalainen lähtee tiistaina pois, joten ei tämä sen kummoisemmin suurempia paineita ole aiheuttanut. Pari kertaa päivässä on vaan joutunut pyörähtämään kirkolla, milloin viemässä, milloin hakemassa. En muistakaan, milloin olisi tullut näin paljoa ajettua autolla!!

Silloin tällöin joskus toisinaan on tullut ihmeteltyä, mitä miehillä oikein tekee! Olen sitä pohdiskellut aikaisemmin tässäkin blogissa :-). Nyt minä tiedän! Miehiä voi käyttää hameiden suunnittelussa! Ihan tosi! Kerronpa meidän keskiviikkoisen tapahtuman:

Tytär pyysi minua ompelemaan mustan kellohameen, jossa etupuoli nousee vinosti ylös ja takaa se olisi tietysti pitkä. Ok, minä lupasin, koska kuvittelin mielessäni, ettei siinä mitään ongelmaa ole. Toinen pitkä sivu olisi kiinnitettävä myös trikoiden lahkeeseen kiinni ja tietysti hameen vyötärö housujen vyötäröön kiinni. Lisäksi eteen jäisi sellainen "lärpäke". Tyttärellä onneksi oli valmiit trikoot, joita voitiin käyttää. Aikaa ompeluun olisi kolme päivää, koska sitten olisi esitys.

Ja sitten tytär toi eteeni toisen tytön hameen malliksi. Oivoi! Siinä sitä sitten pyöriteltiin, miten kaksi metriä trikoota riittäisi hameen tekoon ja malli oli aivan toivoton. Tavallisen kellohameen ompelureseptiä siinä ei voinut käyttää!! Pyöriteltiin tyttären kanssa kangasta ja mallihametta kaksi tuntia ja olin jo tosi tuskastunut. Sitten tuli mieheni, joka vähän aikaa hametta pyöriteltyään ilmoitti, että tämähän on tehty kahdesta erikokoisesta puoliympyrästä!!! No, homma ratkesi sillä ja sen jälkeen osasin hameen ommella! Kyllä nuo miehet ovat fiksuja, jopa rättihommissa! :-)Toivottavasti saan otettua siitä vielä kuvan jossain vaiheessa.

Lisäksi miesväki siivosi eilen pihaa, joten kyllä minä olen tyytyväinen! Vapun aikoihin saan vielä vissiin moottorisaha-apuakin. Nyt eivät joutaneet leikkaamaan näyttämiäni oksia alas sireenistä ja kanukasta. Ja itse en edes yritä pienillä leikkureilla niitä saksia.

Elokuvia ei ole tullut viime aikoina paljoa katseltuakaan, mutta tänä aamuna varauduin katsomaan ja katsoinkin Happy feet -pingviinielokuvan. Alku oli vallan mainio. Ja musiikki elokuvassa oli tosi hyvä. Ihan katsottava, vaikka haluankin vielä nähdä sen alkuperäisenä. Tänään Canal lähetti sen dupattuna.

Niin, kamera minulle luvattiin ja isäntä sitä etsi kaupungista eikä löytänyt haluamaansa. Sen jälkeen hän tilasi sen netistä ja sitten tuli ilmoitus, ettei kameraa saa kuin toukokuun lopulla. On sen verran uusi malli. No, isäntä mokoma lupasi odotella, minä en olisi millään malttanut.

Mut kohta alkaa formulat...

Ja sitten vielä: 20 000 bongaajalle lähtee paketti!

10 kommenttia:

möhönasu kirjoitti...

Kaunis huivi! Olen virkannu Cocoksesta pari liiviä ja ajattelin virkata muutaman lisää.....tämä kuuluu sarjaan sitten joskus :)

Anonyymi kirjoitti...

Huivi näyttää hienolta!

Meillä oli myös 1,5 vuotta sitten kiinalainen opiskelija viikon. Poikani oli ensin ollut lokakuussa koulun kanssa Pekingissä viikon ja asunut tämän pojan perheessä. Meille tämä kaveri tuli tammikuussa, kun oli noin 30 asteen pakkaset. Teki häneen lähtemättömän vaikutuksen ;)

Anonyymi kirjoitti...

kiitos kommentista.

Kivan huivin olet tuol aikaisemmin tehnyt :)

Mette (Mettuska) kirjoitti...

Juu on niistä väliin hyötäkin, miehistä =)
Kivannäköinen huivi tuo cocoksesta.

Tupuna kirjoitti...

Juu,mutta Sun yksinketainen on kyllä paljon siistimpi kuin meikän:-)
Mulla tuli joskus useempikin niitä neulottuja kerroksia ja en tiedä minkätakia neulotut kerrokset toisinaan tuppasivat mennä kiemuralle reunasta?!
Toisaalta, ei se haittaa, kun tämän tarkoitus on olla kaulahuivi;;,

Tupuna kirjoitti...

Heippa!
Kysäsenpä,että oletko pessyt silikonista vuokaasi koneessa?
Käyttöohjeessahan on lupa konepesuun, mutta en uskaltanut ainakaan eka kerran jälkeen laittaa koneeseen.:-)

Anonyymi kirjoitti...

Bongasit blogissani 30000, onnea :) Laitatko sähköpostiini marisanposti@luukku.com osoitteesi. Laitan postiin jotain mukavaa kunhan käsi on taas toimintakunnossa :) Hyvät Vaput!

Anonyymi kirjoitti...

Meillä riittäisi kyltti: VARO EMÄNTÄÄ!
Iloista vappua!
(vielä muutama kävijä ennenkuin 20 000 on täysi)

möhönasu kirjoitti...

Ei ole tuo 20 000 vielä täynnä...

Aurinkoista vappua :)

Anonyymi kirjoitti...

Meillä Tytär kirjoitti portaiden pieleen tuon varoituksen.. Outo huumorin taju 7-vuotiaalla ;)