torstaina, huhtikuuta 30, 2009

Hauksaa vappua!

Jostain kumman syystä aloin kirjoittaa aina hauksaa vappua, joten toivotellaan nyt sitten sitä kaikille. Olen yrittänyt edes tuon verran kommentoida tänään kaikille päivittäneille. Tai sitten ihan jotain muuta... :-)

Tämä päivä on taas ollut vähän sellainen luppopäivä, kovasti olen jotain yrittänyt touhuta, mutta mitään en ole saanut aikaan. Ainakaan omasta mielestäni. Ja juu, olen ihan liian ankara itselleni. Pitäis ottaa rennommin!!

Kävin kiertelemässä taas pihaakin ja kuvailin samalla, millä mallilla ollaan.Idänsinililjat ilahduttavat ja ovat levinneet jo melko laajalle alueelle.Pieni esikon kukkakin löytyi.
Ja narsissipenkkikin on varmaan kohta jo keltaisenaan.Krookuksia olen löytänyt nyt jo seitsemästä eri paikasta! Yhtään en ole istuttanut itse! Anopin jäänteitä ja siitä levinneitä. Nämä nuput ovat minusta kauniita. Neiti E tässä ihmetteli eräänä päivänä, että miksi meidän kukat leviää pitkin nurmikkoa...
Ja sitten talon pohjoispääty. Tuon lumikeon alla on kukkapenkki!Kiitos eilisen vierailun emännälle ja isännille. Eli kävin tassullisten ja Tossullisen luona. Tossullinen kyllä nukkui koko ajan. Meilläkin muuten miehet katoaa aina johonkin, kun minulle tulee naisvieraita. Eli Tossullinen on oppinut heti, ettei kannata tulla naisten kälätyksien väliin! :-) Siis oli todella mukavaa ja sain samalla lainaan koirien trimmausleikkurit, joten se on sitten tämän viikonlopun urakka: pestä Wallu ja trimmata. Onneksi sain kyllä lupauksen, että saan apua tarvittaessa! Kiitos Marjo! Enhän vielä ole koskaan Wallua itse kokonaan trimmannut, joten saa nyt nähdä, mitä siitä tulee...

Ja sitten vaan kaikille hyvää torstai-iltaa! Meillä aloitetaan tänä iltana grillauskausi. Isäntä huolsi päivällä grillin, joten siitä on hyvä aloittaa kesäkesäkesä! Harmi, kun ei vielä pelloille pääse!

Jaa, ja käsitöitä... ehkä joskus... suunnitelmissa on... ja harkinnassa... ja toimeenpanoa vailla... ja ehkä nyt kun on tuo jääkiekon MM...ja ehkä joskussillointällöintoisinaan...

7 kommenttia:

äiti-puffa kirjoitti...

Hauskaa vappua!

Sinikka kirjoitti...

Hauskaa vappua!:)

Marjo kirjoitti...

Oli erittäin mukavaa kun kävit! Jarruttele toistekin meijän kohdalla. Hauskaa vappuilua teille!

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Iloista vappua!

MariL kirjoitti...

Arvaapa, mille täällä hekottelen? ;) Tuolle sinun ilmaisullesi "Anopin jäänteitä" - onkos se anoppi haudattu sinne pihamaalle krookusten alle? :) Musta huumori kukoistaa näemmä tähän aikaan vuorokaudesta... Hyvää viikonloppua! :)

villanne kirjoitti...

Hauskaa vappua! Mukavasti kevät edennyt pihallasi!

Meillä myyrät tekivät työtään talven aikana niin ahkerasti etteivät sipulikasvit tule kukoistamaan!Yhtä kynnöspeltoa koko pihamme. MURR!!!

PäiviP kirjoitti...

Iloista vappua! Ihanasti pihasi alkaa kukoistamaan.