lauantaina, heinäkuuta 17, 2010

Laiskuutta ilmassa

Ihan oikeasti, tunnen olevani täysin patalaiska nykyisin. Mikään ei innosta, mikään ei kiinnosta. Aamut menee tänne kymmeneen-yhteentoista ennen kuin saan yhtään mitään aikaiseksi. Äskenkin tuijottelin räksän poikia varmaan tunnin tuosta ikkunasta. Oliskohan kellä muulla samanlaisia oireita...?

Juu, helle vaivaa, mutta olen pysytellyt sisätiloissa ja jättänyt suosiolla kukka- ja kasvimaat kitkemättä. Tekemistähän riittäisi, mutta jotenkin tämä jatkuva kotonaolokin alkaa rassata. Jopa niin paljon, etten viitsi edes mökille lähteä. Kun on riittävän pitkään omassa mökissä, niin mökkihöperöksihän sitä meinaa tulla. Kauppareissut olen käynyt tekemässä, kun ilmastoitu auto ja kauppojen viileys vähän virkistää. Mutta niilläkään reissuilla en pitkään viivy.

Mutta että jotakin kuitenkin. Tämän pöytäliinan tarina on sellainen, että ostin tuon liinan jo tyttären rippijuhliin neljä vuotta sitten. Silloin en malttanut siihen reikää tehdä, joten rippijuhlat mentiin kuumuudessa ilman aurinkovarjoa. Viime vuonna pojan juhliin sain tehtyä saksilla reiän varjoa varten ja nyt vihdoin viikko sitten, sain sen myös siististi ommeltua. Tai ainakin melko siististi! Hyvä minä. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan!
Sit mä päätin kokeilla vapaalankahuovutusta, kun oli sellaista huopuvaa lankaa. Ei kuitenkaan Novitan Huopasta. Juu, tästä lähdettiin... Ohjeet vaan jäi sitten kunnolla lukematta...
Tähän myttyräkasaan päädyttiin. Yritin tehdä sellaista jouluisempaa liinaa. No, uuden suunnitelman mukaan teen tuosta saumurin avulla lasinalusia. Ehkä...
Ulkona kukkii tällaisia. Jostain tuon kärhön nappasin. Viime kesänä ei kukkia ollut, mutta nyt on.
Ja sainhan minä koristekrassitkin kukkimaan, vaikka laitoin itämään myöhään ja olivathan ne vähän huonolla hoidollakin aluksi. Näitä minulla onkin nyt sitten neljässä ruukussa: kahdessa amppelissa ja kahdessa isossa ruukussa pajuaitojen vieressä. Ne pajuaidathan kiertää tuota puutarhapöytää.
Meillä alkoi jääkaappi leikkiä pakastinta. Muuten hyvä, mutta maito ei enää suostunut tulemaan purkista ulos. Nyt se käy kellokytkimen avulla, välillä päällä, välillä ei. Itsellä on ollut pari päivää vatsanväänteitä, epäilen kovasti, ettei nyt kaikki säily kunnolla tuolla jääkaapissa. Uutta termostaattia odotellaan.

Jaa, tänään on ihanan vilpoisa, pilvinen päivä. Täytyykin lähteä vähän ulos käpöttelemään. Ja etsimään kissanpennut. Pennut ovat nyt nukkuneet muutaman yön pukuhuoneessa, jossa on ulko-ovi auki. Viime yönä he ovat päättäneet lähteä vähän reissulle. No, eiköhän nuo kohta ilmaannu paikalle.

Niin ja jaksaiskohan sitä tänään siivota....

Pilvisin terveisin Pami

5 kommenttia:

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Niinpä se tuntuu meikäläisestäkin, ettei näin kuumalla mitään kannata edes ruveta tekemään... (Askarteluita yritin, mutta jotenkin pää - ja kädet - ovat niin helteen pehmentämät, ettei tuloksesta tule ollenkaan semmoista kuin toivoisi. No, virkkaus nyt jotenkin maistuu, perinteen voimasta kai, kun sitä on ollut tapana kesäisin harrastella.

Hannele mummu kirjoitti...

Loman tarttisit, lakkoile ja pysy pois keittiöstä :)

Villiviini kirjoitti...

Samaa vikaa täälläkin, mutta mikäs tässä, valmiissa maailmassa. Eilen sentään sain kirjailtua valkoista tyynyäni pienen matkan eteenpäin: muutaman kukanvarrren.

Päivikki kirjoitti...

Hei, räksänpoikien tuijottelu on erittäin arvokasta tekemistä. Joutilaisuus on liian aliarvostettua, siitähän myö saadaan voimavaroja sitten talven aherrukseen ja siitähän myö sitten ammennetaan luovia ideoita sitten myöhemmin.

Jokke kirjoitti...

Kyllä siitä huovutuksestakin vielä jotain tulee, kunhan ilmat viilenevät.