tiistaina, lokakuuta 12, 2010

Snylleni kaunis kiitos!!



Eilen tuli sitten lokakuun paketti ja voiko taas paketti ihanammaksi muuttua!! Kiitos, kiitos! Paketista löytyi 4 kerää Drops Nepal -lankaa, joihin jo etsin pannan ohjeen Dropsilta. Lisäksi paketista löytyi KnitPron sukkapuikot ja snyyni taitaa olla ajatusten lukija: juuri 4,5 puikot minulta puuttuivatkin sukkapuikoista. Pakettiin oli laitettu myös kauniita servettejä ja saippua, jossa luki näin: "Se tuoksuu pelargonialta, joka tasapainottaa hormonitoimintaa ja tasaa mielenvaihteluita; palmarosalta, joka vahvistaa ja tuo levollisuutta, ja tietysti ruusulta". Juuri minulle tarkoitettu saippua!









Siivotessani muistin jälleen vanhan kunnon pinkin jakkuni, josta tykkään mallina aivan älyttömästi. Ostin sen pari vuotta sitten alennuksesta erittäin halvalla ja huomasin kyllä auringon polttamat hartiat, mutta ostin kuitenkin. Viime keväänä ostin pyykinpesukoneessa käytettävän värin ja nyt vihdoin sain värjättyä jakun. Samalla värjäsin pari valkoista pyyhettä ja yhden luonnonvalkoisen t-paidan, jonka laitoin sitten roskiin. Deodoranttitahrat näkyivät värjätyssä puserossa selkeästi. Yleensä teen noista t-paidoista miehille konevajalle käsienpyyhkimiseen rättejä, mutta tuon laitoin ihan roskiin, kun ajattelin, että se värjää sitten miesten kädet.

Mutta nyt eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Meillä ei kyllä satanut kuin ripauksen lunta, joten kesärenkailla pääsi vielä ihan hyvin liikenteeseen ja sieltä poiskin.

Pami

2 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Pesukonevärjäys on yllättävän kätevää:)

Anonyymi kirjoitti...

Kiva, jos miellytti. Nyt seuraavaa pakettia suunnittelemaan.