tiistaina, tammikuuta 04, 2011

Hyvää kuluvaa vuotta!

Minä aion pitää ihan tavallisen tammikuun enkä ole antanut mitään uudenvuodenlupauksiakaan, joten jatketaan samalla lailla kuin ennenkin. Menneitäkään en muistele, vaan katson tulevaan silmät ja sydän avoinna. Toiveita on sen verran, että töitä olisi jo mukava saada. Ehkä se vaatii vähän itseltäkin, harvoin niitä kotiin tullaan tarjoamaan, vaikka sellainenkin ihme on minun kohdallani tapahtunut pari kertaa!

Käsitöitä en ole saanut tehtyä valmiiksi, kun aloitin tekemään toissa kesänä neulomaani hihatinta. Ja jostain kumman syystä sen tekeminen on yhtä vaikeaa kuin toissa kesänäkin!! Purin koko neuleen ja aloitin uudestaan. Nyt kuvio on ollut helpompi neuloa, joten enköhän tuon vielä valmiiksi saa. Eilen kyllä purin varmaan viisi kertaa ennen kuin meni lähellekään ohjeen mukaan. No, kuvia sitten joskus!! Ehkä...

Uusi vuosi vastaanotettiin Tahkovuorella meidän lomaosakkeessamme. Meidän käyttövuoro on joka 6. viikko, joten nyt se sattui tuohon viikonloppuun. Miehet olivat mäessä ja minä kävin parilla pitkällä kävelyllä.  Nuori pari olikin Jyväskylässä, joten olimme kolmestaan. Kamera ei vaan sattunut kävelyreissuillani mukaan, joten otin keittiön ikkunasta tällaisen kuvan:
Tuvan seinällä on puolestaan tällaiset taulut:
Tänään ajattelin ajella neuletapaamiseen. Pitäisi vielä keksiä joku hyvä neule, jota olisi helppo neuloa ilman ohjetta! Ennen sovittua aikaa ajattelin käydä vähän shoppailemassa. En ole vielä alennusmyynteihin ennättänyt. Loppuviikosta pitäisi käydä vielä Mikkelissäkin ostamassa pojalle plektroja ja muita kitaratarvikkeita. Pojalla on koko viikon, myös lauantaina ja sunnuntaina, mutta ei torstaina, lukion teatteriharjoitukset. Poika soittaa näytelmässä sähkökitaraa ja tarkka poika kun on, niin pitää olla asialliset vermeet. Vie kuulemma esitykseen oman kitaran, kun koulun kitarat ovat niin huonoja.  

Eilen sain katsottua loppuun Yle Teeman lähettämän Ylpeys ja ennakkoluulo -sarjan. En ollut sitä aikaisemmin katsonutkaan ja ihan hyvältähän tuo vaikutti. Nyt voisi vihdoin lukea sen kirjanakin loppuun (aloitettu jo joskus aikoja sitten...). Harmi vaan, kun Ylen tekstitykset ovat aivan onnettomat, joten pari jaksoa meni puoleen väliin ilman tekstitystä. Onneksi nyt jonkin verran osaan englantia, joten suurimman osan sain selvää, mutta tarkkaan piti kuunnella ja jostain kumman syystä silloin ei neulominen luonnistu!

Mutta niin se on vuosi 2011 alkanut, joten kaikille lukijoille ERITTÄIN HYVÄÄ KULUVAA VUOTTA!!

Pami

5 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Oikein hyvää tätä vuotta sinullekin! Ja eiköhän se hihatinkin aikanaan valmistu:)

Pelagia kirjoitti...

Hyvää alkanutta vuotta! Kas kummaa, minullakin on parhaillaan Ylpeys ja ennakkoluulo luettavana... =) Olen sen lukenut joskus nuorena ja tehnyt siitä koulussa kirjallisuusaineenkin, ja sen jälkeen katsonut sekä TV-sarjat että Hollywood-leffat, ja nyt piti sitten ryhtyä uudestaan myös kirjaan. Mukavia lukuhetkiä!

TuuliS kirjoitti...

Hyvää alkuvuotta minultakin! Kaunis huivi tuossa alempana.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Hyvää loppuvuotta Sinullekin. Onpa varmaan ollut kiva reissu. Tahkolla on kaunista. Kaunis on myös tuo edellisen postin huivi. tuo väri on ihanan herkku.

Minna kirjoitti...

Kiva kun kävit osallistumassa arvontaani. Tulin vaan sanomaan, että ei tarvitse osata yhtään leipoa, vaikka osallistuu salaiseen leivontaystävään, etenkin kun kysellään sellaiseen tietolomakkeeseen kaikkea omista taidoista, niin voi laittaa ihan hyvin sinne mitä perusjuttuja haluaisi esim oppia, niin jos vaikka se SLY osaisi antaa kivoja vinkkejä ja sopivia ohjeita. Eihän se aina onnistu, mutta leikkimielinen juttuhan se ihan on, että rohkeasti vaan mukaan jos yhtään mieli tekee. Kivat ja helpot teematkin tällä kertaa =)