torstaina, tammikuuta 13, 2011

Mää innostuin...

Olen viime aikoina seurannut blogeissa ristipistoaloituksia, joten innostuin minäkin kaivamaan vanhat tekemättömät työt esiin. Muita töitäni löytyy tunnisteista Pistot ristiin. Kaikkia en ole kuvannutkaan ja osa on mennyt aikoinaan lahjaksi, mutta pientä ristipisteilyä olen pitänyt yllä jo vuosia. Viime kesänä aloitin tämän pisteilyn, mutta silloin ongelmaksi tuli näköesteet! Kaksitehoilla en nähnyt ja sitten kun ostin Tiimarista ihan oikeat lukulasit, innostus hävisi. Nykyisin näen kaksitehoillakin tehdä tätä, kun on riittävän hyvä valo. Ei siinä mennytkään kuin reilu vuosi, että opin näitä kaksitehoja käyttämään!!

Nyt sitten kysymyksiä kokeneimmille ristipistoilijoille. Onko tuo ompelukehys hyvä? Teettekö ristipistot siten, että neula kokonaan alas ja sitten ylös vai samalla kertaa alas ja ylös? Tuon kehyksen kanssa minun ainakin pitää pistää neula kokonaan alas ja sitten nostaa ylös ja sehän hidastaa. Mutta olisiko tulos siistimpi niin? Miten päättelette langat? Joskus olen kuullut, että takapuolesta käsityön tekijä tunnetaan - siis käsityön takapuolesta ainakin. Kun paljon istuu, niin ainakin tämän käsityön tekijän takapuolikin muuttuu - leveämmäksi! :-) Minä yritän päätellä niihin pystysuoriin pistoihin, mutta jos niitä ei ole, niin sitten vaakaan. Aikaisemmin päättelin aina vaakaan, mutta sehän sitten sotkee tuota kuviota takapuolelta. Tulinkohan nyt ymmärretyksi...?
Ja sit meitin Hartsa ihmettelee isännän silmälaseja...
Hups, mihin ne hävisivätkään...
Hartsan mieluisiin leikkikaluihin kuuluu kaikki, mikä tippuu pöydältä. Yleensä kynät tiputetaan, mutta nyt meni jo silmälasitkin!

Täällä sataa lunta!
Lumisin terveisin Pami

7 kommenttia:

Marjo kirjoitti...

Mie teen ristipistot sillei, että kokonaan laitan neulan ylös ja sitten alas. Ompelukehystä en yleensä käytä ku teen suurimman osan pistelyistä aidalle, ni en oo kokenu, että kehystä tarvitsisin. Langan päättelyssä en oo välittänyt siitä mihin suuntaan oleviin pistoihin päättelen (ei oo tullu mieleen...) sen yritän kahtoo, että päättelisin tummat värit tummiin ja vaaleat vaaleisiin. Joskus tulee lipsuttua. Onneks harvoin teen liinoja niin ei näy sitä nurjaa puolta ;)
Kivannäköstä tulee siun työstä! Mie arvelen, että miulla on tuo sama työ tehtynä. Näytti niin tutulta tuo aloitus ja kun vilkasin seinälle ni sopisi tuo kuva yhteen tauluuni. Jännityksellä jään oottelemaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Pistelykehys on ihan jees. Itse käytän oikeastaan vain isoissa tiheille kankaille pisteltävissä töissä. Auttaahan se pitämään kankaan ja pistot suorassa. Mie kanssa heiluttelen neulaa kokonaan läpi. Langat päättelen samaan väriin vaakaan. En ole toistaiseksi tehnyt mitään sellaista, että nurja puoli jäisi uteliaiden tutkittavaksi...

Hyvältä näyttää aloitus.

Pirjo kirjoitti...

Minä pistelen kehyksen kanssa ja pistelen tuolla hitaammalla tekniikalla. Minusta tulos on silloin siistein. Päättelyä en ole suuremmin ajatellut, paitsi etten kuljeta lankoja takanakaan niin, että ne eivät ole kuvion kohdalla. Pieni kehys on huomattavasti kevyempi pitää kädessä kuin iso. Posti toi uuden Margarethan kuvaston tällä viikolla ja siinä oli montakin työtä, jonka haluaisin. Mukavia pistelyhetkiä!

MariL kirjoitti...

Minä pistelen samalla kertaa ylös ja alas. Käytän pistelykehystä vain isoimmissa töissä, ja silloin jätän kankaan löysemmälle, jotta neula sujahtaa helposti alas ja taas ylös. Lankojen päättelyä en ole ajatellut, päättelen sinne minne sattuu mahtumaan, ihan minne milloinkin. :)

Susi kirjoitti...

Kissoilla on tosiaan ihme vimma tiputella kaikki mikä liikkuu ;) Ja sit kun ne on lattialla, niin niillähän saa tietty leikkiä. Meidän herra on nyt kyllä keksinyt, että yrittää hypätä kirjahyllyn päälle! Muutama epäonnistunut yritys takana ja kirjat aina sikin sokin, hoh!

Pirena kirjoitti...

Minä en ole koskaan käyttänyt ompelukehystä, siloin kun pistelin. Täytyypä katsoa miten olen päätellyt. On jo aikaa viimeisestä pistelyistä. Nyt taitaisi mullakin näkö tehdä kiusaa, mahdanko nähdä tarpeeksi tarkasti laseillakaan.

Susu kirjoitti...

Harvoin mitään pistelen, mutta jos niin käytän kehystä kun mielestäni lopputulos on sen kanssa siistimpi. Ehkäpä kaikki alapuolen syynääjät on saaneet pistelyinnostuksen pakkaselle tai sitten tää ikänäkö...

Tassun meiestä Harrilla on mainiot harrastukset. Tassu pudotti pöydältä yhtenä yönä kaikki kirja-alesta hanitut kirjat (6 kpl)... Sen jälkeen meillä ei nukuttu:-)